Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 19.10.2021/Pykälä 38

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 38

Asianro 9745/12.01.00.01/2021

 

 

Kuopion kaupungin perusopetuksen painotetun opetuksen ja kaksikielisen (suomi - englanti) opetuksen oppilasvalinnan periaatteiden täsmentäminen

 

 

Opetusjohtaja Silja Silvennoinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

                          

 

Lautakunnan 11.5.2015 tekemää päätöstä painotetun opetuksen oppilasmääristä on syytä täsmentää. Aiemmassa päätöksessä oppilasvalintaan vaikuttavia tekijöitä ei ollut kaikilta osin riittävän tarkasti määritelty.

 

Kuopion kaupungin perusopetuksessa järjestetään painotettua opetusta kuvataiteessa (Pirtin koulu ja Hatsalan klassillinen koulu), matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa (Pyörön koulu), musiikissa (Haapaniemen koulu, Kalevalan koulu, Rajalan koulu ja Minna Canthin koulut), liikunnassa ja urheilussa (Jynkän koulu, Jynkänlahden koulu ja Hatsalan klassillinen koulu) sekä tanssissa (Kalevalan koulu ja Minna Canthin koulu). Kaksikielistä (suomi – englanti) opetusta järjestetään Rajalan koulussa vuosiluokille 3 – 6 ja Hatsalan klassillisessa koulussa vuosiluokille 7 – 9.

 

Oppilaat valitaan painotettuun opetukseen erillisen valintakokeen tai ennakkotehtävien perusteella. Kaksikieliseen (suomi – englanti) opetukseen oppilaat valitaan kielivalmiusarvioinnin perusteella.

 

Painotetun opetuksen toteuttamisen periaatteet päivitetty ja otettu käyttöön 1.8.2016 alkaen. Painotetun opetuksen ja kaksikielisen (suomi – englanti) opetuksen opetussuunnitelmat on päivitetty ja otettu käyttöön 1.8.2020 alkaen. Vuosiluokkien 7 – 9 painotetun opetuksen oppilasvalinnan periaatteita on täydennetty kasvun ja oppimisen lautakunnassa 18.2.2020 (§ 13) siltä osin, jos oppilas ei sairauden tai tapaturman vuoksi pysty osallistumaan testeihin oppilasvalinnan ajankohtana.

 

 

Esitys: Kuopion kaupungin perusopetuksen painotetun opetuksen ja kaksikielisen (suomi – englanti) opetuksen oppilasvalinnan periaatteiden täsmentäminen

Kuopion kaupungin perusopetuksen painotetun opetuksen ja kaksikielisen (suomi – englanti) opetuksen oppilasvalinnan täsmennykset 1.8.2022 alkaen on esitetty liitteessä.

 

 

 

Vaikutusten arviointi                  Liitteenä

 

 

Esitys                                            Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy Kuopion kaupungin perusopetuksen painotetun opetuksen ja kaksikielisen (suomi – englanti) opetuksen oppilasvalinnan täsmennykset.

 

 

Liitteet

4

9745/2021 Kuopion kaupungin perusopetuksen painotetun opetuksen ja kaksikielisen (suomi - englanti) opetuksen oppilasvalinnan täsmennykset 1.8.2022 alkaen

 

5

9745/2021 Vaikutusten arviointi

 

 

                                                      Valmistelija                                                          

Taina Vainio

puh. +358 44 718 4018

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                            Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                           Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Tanja Karpasto poistui kokouksesta klo 16.42 tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa