Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 19.10.2021/Pykälä 41

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 41

Asianro 9783/10.03.02.01/2021

 

 

Hiltulanlahden koulun optio-osan toteuttaminen

 

 

Opetusjohtaja Silja Silvennoinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

 

 

Hiltulanlahden koulun hankesuunnitelma on hyväksytty kasvun ja oppimisen lautakunnassa 25.1.2017 ja kaupunginhallituksessa 6.2.2017 (8380/2016). Hankesuunnitelmaan sisältyi hankkeen toteuttaminen kahdessa vaiheessa. Perusteluna kaksivaiheiselle rakentamiselle oli epävarmuus Hiltulanlahden asuinalueiden rakentamisaikataulusta sekä oppilasmäärien kehityksestä. Hiltulanlahden alakoulun ja päiväkodin toteutuksen hanke- ja rahoitusmalli hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 27.03.2017. Hanke päätettiin toteuttaa elinkaarimallihankkeena Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilojen taseeseen. Hankkeen elinkaarikumppanina on YIT.

 

Hankesuunnitelman mukaisesti hankkeen toteutus jaettiin kahteen vaiheeseen. Näistä vaihe 2 on optio, jonka toteuttaminen edellyttää erillistä päätöstä. Elinkaarihankkeen toteuttajan kanssa tehdyssä sopimuksessa todetaan, että ”Tilaajalla on yksipuolinen oikeus, kyseisen alueen palvelutarpeen sitä edellyttäessä, tehdä päätös kohteen (2. vaihe) toteuttamisesta ilmoittamalla siitä kirjallisesti Palveluntuottajalle viimeistään 30.9.2022 mennessä ("Optio").”

 

1. rakennusvaihe käsitti n. 300 oppilaan (12 perusopetusryhmän) ja noin 72 esikoululaisen alakoulun, huomioiden jo tässä ensimmäisessä vaiheessa liikunta- ja ruokailutilat, kuten myös piha-alueet 450 oppilaan lopullisen laajuuden mukaisina sekä neliryhmäisen päiväkodin sisältäen tilat yhdelle avoimen päiväkodin ryhmälle. 1. rakennusvaihe (osat A ja B) otettiin käyttöön elokuussa 2019.  2. rakennusvaihe käsittää noin 150 oppilaan (6 perusopetusryhmän) perusopetustilat, jotka toteutetaan laajennuksena koulun yhteyteen. Koulurakennus on suunniteltu kokonaisuutena sisältäen myös optio-osan. Rakennuslupa on haettu koko rakennukselle ja laajennuksen rakentamiseen on varauduttu uudisrakennuksen yhteydessä taloteknisten liittymien sekä perustusrakenteiden osalta.  Koko koulun laajuus on 6509 k-m2, josta option (osa C) laajuus on n. 646 k-m2.

 

Elinkaarikumppanin kanssa tehdyssä sopimuksessa vaihe 2:n kustannus on 1.760.000,00 eur, mikä vastaa hankesuunnitelman tavoitehinta-arviota. Sopimuksen mukaisesti hinta tarkentuu rakennushintaindeksin mukaan, jolloin rakentamiskustannus tätä esitystä tehtäessä on n. 1.850.000,00 eur. Hankesuunnitteluvaiheessa on arvioitu, että laajennus lisää tilakustannuksia n. 16.000,00 eur/kk. Huomioiden kiinteistöjen ylläpitoindeksin muutokset, arvioidaan optiotilojen lisäävän palvelualueen tilakustannuksia n. 17.600,00 eur/kk. Lopullinen tilakustannus määräytyy hankkeen toteutuneiden kustannusten perusteella, jolloin tiedetään lopulliset indeksitasot. 

 

Talousarviossa on huomioitava lisäksi laajennuksen irtokaluste- ja varustehankinnat, sisältäen ICT-järjestelmät, yhteensä arviolta 150.000,00 euroa.

 

Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilojen sekä elinkaarikumppani YIT:n kanssa käytyjen alustavien neuvottelujen perusteella rakennushanke voi käynnistyä keväällä tai kesällä 2022 ja on valmis kesällä 2023. Laajennus toteutetaan siten, että Hiltulanlahden koulun käyttö voi jatkua normaalisti rakennushankkeen aikana.

 

Kuopion kaupunginhallitus on hyväksynyt 14.6.2021 päivätyn Kuopion väestöä, elinkeinoja ja asumista koskevat lähtötiedot ja asuntotuotannon ohjelmoinnin ja etenemisen muutokset -selvityksen käytettäväksi talousarvion valmistelun ja muun suunnittelun pohjana. Kuopiossa omakotitalojen rakentaminen painottuu Hiltulanlahteen, jossa kaupunki luovuttaa vuosien 40 omakotitalotonttia vuodessa vuosina 2022 ja 2023 rakentamista varten. Hiltulanlahti III alue lähtee rakentumaan 2023 ja alueelle on arvioitu tulevan kaikkiaan n. 330 asuntoa.


Hiltulanlahden koulun oppilasmäärä kasvaa alueella olevien pienempien lasten ja sinne viime vuosina muuttaneiden lisäoppilaiden määrän perusteella tulevina vuosina seuraavasti:

 

Lukuvuosi                                    2021-22            2022-23 2023-24

Oppilasmäärä   267                     300-320            339-360

 

Aiemmin laaditun ennusteen perusteella oppilasmäärä lukuvuonna 2023-2024 nousee lähelle 400 oppilasta ja ylittää sen syksyllä 2024. Tällä hetkellä tilanahtaudesta johtuen ryhmät muun muassa ulkoilevat paljon ja tekevät siirtymiä minuuttiaikataululla päiväkodin ja koulun ryhmien kesken. 

 

Päiväkodin mahdollisuus käyttää koulun yleisiä tiloja heikkenee kaiken aikaa, koska oppilasmäärän kasvaessa taide- ja taitoaineiden tilojen käyttö koulun taholta lisääntyy. Mikäli koulun lisärakennus toteutuu mahdollisimman pian, päiväkoti ehtisi rehtorin mukaan saada esimerkiksi 5-vuotiaiden ryhmille ja esikoululaisille väliaikaisesti tilaa koulun alkuopetuksen tiloista siihen saakka, kunnes uusi lisätila saadaan käyttöön.

 

Hiltulanlahden koulun oppilasmäärä on tällä hetkellä 267, esiopetuksessa 68 (neljä ryhmää) ja päiväkodissa on 88 lasta (viisi ryhmää). Lapsia on myös kotihoidossa ja esiopetukseen tulee sieltä vuosittain 6-10 lasta.

 

Koulun vetoisuus on 300 perusopetuksen ja 72 esikoulun oppilasta. Koulun oppilasmäärä on viimeiset viisi vuotta kasvanut voimakkaasti. Alueelle tehtyjen suunnitelmien perusteella alueen oppilasmäärä jatkaa kasvua myös seuraavina vuosina. Option käyttöönotto on välttämätöntä siten, että rakennus on valmiina viimeistään syyslukukauden 2023 alusta.

 

 

Vaikutusten arviointi                  -

 

 

Esitys                                            Esitän, kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy Hiltulanlahden koulun optio-osan tarpeen ja ilmoittaa siitä palveluntuottajalle siten, että koulun 2.vaihe toteutetaan mahdollisimman pian, kuitenkin niin, että optio-osa on otettavissa käyttöön viimeistään 1.8.2023.

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                          

Simo Hiltunen

puh. +358 44 718 5248

Silja Silvennoinen

puh. +358 44 718 4101

                                                      etunimi sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                            Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                           Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa