Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 03.11.2021/Pykälä 48

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 48

Asianro 9369/10.02.03/2020

 

 

Tiedonanto vireilletulosta, asemakaavan muutos / Niiralan Kulma Oy / Haapaniemi 297-8-45-10 (Tasavallankatu 19)

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Niiralan Kulma Oy on hakenut asemakaavan muutosta korvatakseen kaksi vuonna 1983 rakennettua asuinkerrostaloa uusilla rakennusten heikon teknisen kunnon ja puuttuvan varustelun takia. Kaavamuutoksessa tutkitaan asuinkerrostalojen uusimisen mahdollisuudet. 

 

 

Vaikutusten arviointi                     Asemakaavamuutoksella on positiiviset ilmastopoliittiset vaikutukset rakentamisen sijoittuessa keskustan ja Haapaniemen kaupan palveluiden, koulun, päiväkodin ja liikuntapaikkojen läheisyyteen. Rakentaminen muuttaa lähiympäristön kaupunkikuvaa ja naapuriasunnoista avautuvia näkymiä sekä saattaa vaikuttaa muutosalueen ajoliikenteen järjestelyihin.

 

 

Esitys                                                MRL 63 §:n sekä MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva vireilletuloaineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.

 

 

Liitteet

17

9369/2021 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

18

9369/2020 Hankekortti

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Pauli Sonninen

puh. +358 44 718 5439

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Merkitään, että nuorisovaltuuston edustaja Eveliina Niskanen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa