Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 18.11.2021/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 23

Asianro 1972/11.01.00/2021

 

 

Ympäristö- ja maa-aineslupa / V.P. Airaksinen Oy / Jokiniemen sora-alue /297-499-28-1 (Jokiniemen sora-alue) ja 297-499-125-1 (Tiehalli)

 

 

Ympäristöjohtaja Tanja Ahonen
Alueellinen ympäristönsuojelu

 

                            

V.P. Airaksinen Oy hakee maa-aineslain 4 §:n mukaista lupaa hiekan ja soran ottamiseksi sekä ympäristösuojelulain 27 §:n mukaista ympäristölupaa kiviaineksen murskaukseen, materiaaliterminaalitoiminnalle betonijätteen, pala-asfaltin ja puumateriaalin käsittelyyn sekä ylijäämämaiden vastaanottoon välivarastoitavaksi tai sijoitettavaksi alueelle. Alueen toimintoihin kuuluu myös mullan valmistusta. Kyseessä on toiminnassa oleva maa-ainesten ottoalue, jolla on ollut luvanvaraista toimintaa viimeisen 10 vuoden ajan, tätä ennen alueelta on otettu maa-aineksia valtatie 75 rakentamisen yhteydessä. Toiminta-alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Ottamisalueen pinta-ala on ottamisalue 7,93 ha ja otettavan maa-aineksen kokonaisottomäärä on 591 000 m3ktr.

 

 

Esitys                                                Hakijalle myönnetään liitteen mukainen maa-aineslain 4 §:n mukainen lupa maa-aineksen ottamiseen sekä ympäristönsuojelulain 27 §:n mukainen lupa kiviaineksen murskaukseen ja jätteenkäsittelytoiminnoille.

 

 

Liitteet

1

1972/2021 Ympäristö- ja maa-aineslupa V.P. Airaksinen Oy

 

Viiteaineisto

*

1972/2021 Sijaintikartta

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Jouni Hoffren

puh. +358 44 718 2186

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Ympäristöjohtaja Tanja Ahonen

 

Lautakunta hyväksyy ympäristöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa