Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 08.11.2021/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 26

Asianro 6271/00.01.01/2021

 

 

Lausuntopyyntö Kuopion kaupunkikonserniriskienhallintapolitiikka-asiakirjasta

 

 

Hallintojohtaja Heikki Vienola
Kaupunginkanslia

 

Kuopion kaupungin ja kaupunkikonsernin tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoitteena on varmistaa, että kaupungille ja kaupunkikonsernille asetetut tavoitteet saavutetaan ja että toiminta on tuloksellista.

 

Hyvin toimiva hallinto- ja johtamistapa edellyttää, että siihen on sisällytetty riittävät sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan sekä konsernivalvonnan menettelyt. Nämä yhdessä tuottavat kohtuullisen varmuuden tuloksellisesta ja tavoitteiden mukaisesta toiminnasta. Kuntalain 14 §:n säännökset velvoittavat kaupunginvaltuuston päättämään sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista, joiden tarkoituksena on ohjata kaupunginhallitusta sen huolehtiessa kuntalain 39 §:n velvoittamana kaupungin sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä.

 

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta kattavat kaupungin toiminnan, hallinnon ja talouden järjestämisen. Kaupungin toiminta käsittää kaupungin ja kaupunkikonsernin toiminnan lisäksi osallistumisen kuntien yhteistoimintaan sekä muun omistukseen, sopimukseen ja rahoittamiseen perustuvan toiminnan. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta tulee järjestää ja toteuttaa asianmukaisesti ottaen huomioon kaupunkikonsernin toiminnan luonne, laajuus ja riskit.

 

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan asianmukainen ja tuloksellinen järjestäminen koskee kaikkia Kuopion kaupungin ja kaupunkikonserniin kuuluvia toimielimiä ja tilivelvollista johtoa sekä esimiehiä. Myös henkilöstön velvollisuutena on toimia lainsäädännön sekä kaupungin määräysten, ohjeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Kuopion kaupungin sisäinen valvonta ja riskienhallinta perustuvat järjestelmälliseen ja dokumentoituun toimintatapaan.

 

Kaupunginkansliassa on laadittu liitteenä oleva luonnos Kuopion kaupunkikonsernin riskienhallintapolitiikka-asiakirjasta. Asiakirjassa kuvattavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet kytkevät sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan osaksi kaupungin ja kaupunkikonsernin toiminnan johtamista, suunnittelua, päätöksentekoa ja toimintaprosesseja. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tulee olla olennainen osa myös kaupungin toimielinten ja konserniyhtiöiden hallitustyöskentelyä sekä hyvää hallinto- ja johtamistapaa.

 

Tavoitteena on, että riskienhallintapolitiikka-asiakirja vietäisiin kaupunginvaltuuston käsittelyyn vielä vuoden 2021 aikana. Kaupunginkansliassa on valmisteltu myös luonnos: Sisäinen valvonta osana hyvää hallinto- ja johtamistapaa Kuopion kaupungissa -asiakirja, mikä on tarkoitus tuoda kaupunginhallituksen käsiteltäväksi sen jälkeen, kun kaupunginvaltuusto on ensin hyväksynyt riskienhallintapolitiikka-asiakirjan. 

 

 

Liitteet

1

6271/2021 Riskienhallintapolitiikka

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto päättää lähettää liitteenä olevan Kuopion kaupunkikonsernin riskienhallintapolitiikka-asiakirjan mahdollista lausuntoa varten kaupunkikonserniin kuuluville yhteisöille. Mahdolliset lausunnot pyydetään toimittamaan kaupungin kirjaamoon 19.11.2021 mennessä.

 

 

Päätös                                              Omistajaohjausjaosto hyväksyi kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa