Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 17.11.2021/Pykälä 62

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 62

Asianro 9080/10.02.03/2019

 

 

Asemakaavan muutosehdotus / Tullinkulma / Multimäki 4-10 ja katualueiden osat

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Tiivistelmä:

Kaavamuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa tonteilla 4-10-4 ja 6 sijaitsevan nykyisen liike- ja toimistorakennuksen korvaaminen uudella asuin-, liike-, toimisto- ja palveluasumisrakennuksella ja tontilla 4-10-7 sijaitsevan liike- ja toimistorakennuksen suojeleminen ja muuttaminen asuin-, liike-, toimisto- ja palveluasumiseen. Sitovalla tonttijaolla muodostetaan tontit 10-8 ja 9. Ehdotus on ollut nähtävänä ja siitä on saatu kolme lausuntoa ja yksi muistutus. Ehdotukseen on tehty kaavamerkintöihin kohdistuvia täsmennyksiä. Kaavan perusratkaisua ei ole muutettu. Muutokset eivät ole olennaisia, joten kaavaehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäväksi. Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään, että se hyväksyy kaavaehdotuksen ja sitovien tonttijakojen hyväksymiskäsittelyn jatkamisen.

 

 

Kaava-alue                                  Suunnittelualue sijaitsee ruutukaavakeskustassa, kauppatorin luoteisnurkalla, Tullinportinkadun ja Ajurinkadun varrella. 

 

Käsittelyvaiheet                          Kaavan muutosalueeseen sisältyi alun pitäen korttelin 4-10 (Tullinkulma) ja katualueen osan lisäksi tontti 4-13-7 (Rengastalo). Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi edellä mainitun asemakaavan muutosehdotuksen sekä siihen liittyneen sitovan tonttijaon nähtäville asetettavaksi 10.4.2019. Ehdotusaineisto on ollut MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtävänä 15.4.–15.5.2019. Ehdotusaineistosta saatiin 3 lausuntoa ja muistutus.

 

Kaavakarttaan tehtiin teknisiä korjauksia Rengastalon (4-13-7) rakennusoikeuden, ääneneristävyysvaatimuksen ja kaavakartan luettavuuden osalta. Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi 25.9.2019 muutetun Tullinkulmaa ja Rengastaloa koskevan asemakaavan muutosehdotuksen sekä sitovan tonttijaon edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle esitettäväksi. Asemakaavan muutos päädyttiin tämän jälkeen jakamaan erillisiksi kaavoiksi. Rengastaloa koskeva asemakaavan muutos on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 18.11.2019 ja se on tullut voimaan 31.12.2019.

 

Tullinkulman kaavamuutosehdotukseen on tehty sen jälkeen autopaikkojen sijoittamiseen ja lievennysperusteisiin, rakentamistapaohjeen sitovuuteen, leikki- ja oleskelualueen sijoittumiseen, osittain tai kokonaan maanalaiseen rakentamiseen, tonttijakoihin sekä 3D-tonttien muodostamismahdollisuuteen liittyviä täsmentäviä muutoksia. Muutokset eivät ole olennaisia eikä niillä ole vaikutusta osallisiin, joten asemakaavan muutosehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäville.

 

Kaavatyön viivästymisen ja kaavakarttaan tehtyjen muutosten takia kaavaehdotus viedään hyväksymiskäsittelyyn kaupunkirakennelautakunnan kautta.

 

Lausunnot ja muistutukset

 

Kaavaehdotuksesta saadut lausunnot ja muistutukset sekä niihin annetut vastineet ovat esityslistan liitteenä. Niistä ei aiheutunut muutoksia kaavakarttaan.

 

Muutokset asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotukseen

 

Kaavaehdotukseen on tehty suunnitelmien tarkentumisen vuoksi muutoksia, jotka eivät ole olennaisia. Kaavaan lisättiin määräys, jonka mukaan tonttia varten vaadittavia autopaikkoja saa sijoittaa myös YA-korttelialueille tai muille pysäköintiin varattaville alueille (yap/50). Lisäksi autopaikkojen määrään voidaan antaa lievennystä kaavamääräyksessä esitettyjen perusteiden täyttyessä (apv-3). Koska kaavatyön ehdotusvaiheessa alueen rakentaja on vaihtunut, rakentamistapaohjeen ehdottomasti noudatettava sitovuus on muutettu tarvittavan joustavuuden aikaansaamiseksi koskemaan massoittelua ja julkisivuperiaatteita (rto-2 -> rto-1), suunnittelua ja toteutusta ohjaa tarkemmin kaupunkikuvatyöryhmä ja laajennettu kaupunkikuvatyöryhmä. Kaavassa muodostetaan sitovalla tonttijaolla tontit 10-8 ja 9. Tonttia 10-8 varten varattavan leikkiin ja oleskeluun tarkoitetun alueen ei tarvitse sijaita kyseisellä tontilla (le-10), vaan sen voi sijoittaa viereiselle tontille 10-9. Tonteille 10-8 ja 9 saa muodostaa pääosin tai kokonaan maanalaisten autopaikkojen ja yhteiskäyttötilojen korttelialueen, jolle saa muodostaa 3D-tontteja; sen mahdollistamiseksi merkintään on liitetty kyseisten tilojen kerroslukua ja rakennusoikeutta koskevat luvut (ma-LPA-1(I,750) ja ma-LPA-1(II,4500)). Edellisen lisäksi alueelle on myös muutoin mahdollista muodostaa 3D-tontteja (3D-tj). Vaikka muutokset kohdistuvat moniin asioihin, ne kohdistuvat kuitenkin pelkästään korttelin sisäisiin järjestelyihin eivätkä ole olennaisia eikä niillä ole vaikutusta osallisiin, joten asemakaavan muutosehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäville.

 

 

Vaikutusten arviointi                  Asunto- ja liiketilarakentaminen keskustaan ei hajauta yhdyskuntarakennetta vaan tiivistää keskustatoimintoja, ja näin ollen hankkeen ilmastopoliittiset vaikutukset ovat positiivisia. Uudisrakentaminen muuttaa kaupunkikuvaa.

                         

Kaupunkikeskustaan sijoittuvat liike- ja toimistotilat tukevat keskustan elinvoimaisuutta sekä lisäävät sen palvelutarjontaa ja tarjoavat uusia työpaikkoja. Ydinkeskustaan sijoittuvat asuintilat puolestaan lisäävät keskustan palvelujen kysyntää ja kaikenikäisille tarkoitettua asuntotarjontaa. Hankkeen yritysvaikutukset ovat positiiviset.

 

 

Esitys                                           Esitän kaupunkirakennelautakunnalle sekä edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle esitettäväksi, että asemakaavan muutosehdotuksen ja tontteja 4-10-8 ja 9 koskevan sitovan tonttijaon hyväksymiskäsittelyä jatketaan. Ehdotukseen tehdyt muutokset eivät ole olennaisia, joten kaavaehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäville.

 

Kaavaan liittyen tulee tehdä sopimus MRL 12 a luvun mukaisesta yhdyskuntarakentamisesta aiheutuvien kustannusten korvauksesta.

 

Kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen tulee MRL 65 §:n mukaisesti ilmoittaa niille muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.

 

 

Viiteaineisto

1

9080/2019 Kaavaselostus ilman liitteitä

 

2

9080/2019 Asemakaavan muutoksen seurantalomake, liite 1

 

3

9080/2019 Asemakaavan muutoskartta, merkintöjen selitykset ja asemakaavamääräykset, liite 2

 

4

9080/2019 Rakennustapaohje ja havainneaineisto, liite 3.1

 

5

9080/2019 Havainneaineisto, kaupunkimalli, liite 3.3

 

6

9080/2019 Ote ajantasa-asemakaavasta ja poistettava asemakaava, liite 4

 

7

9080/2019 Valmisteluvaiheen lausunnot ja mielipide vastineineen, liite 6

 

8

9080/2019 Pyörätalon rakennusinventointi, liite 7

 

9

9080/2019 Muistio lausuntokokouksesta, liite 8

 

10

9080/2019 Ehdotusvaiheen lausunnot ja muistutus vastineineen, liite 9

 

11

9080/2019 Sitovat tonttijaot

 

 

                                                    Valmistelija                                                       

Anne Turkia

puh. +358 44 718 5415

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                         Merkitään, että Eero Wetzell poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa