Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 17.11.2021/Pykälä 63

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 63

Asianro 2901/10.02.03/2018

 

 

Asemakaavan muutosehdotus / Puistokadun kasarmikortteli / Hatsala 6-11-1 (Puistokatu 29)

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Tiivistelmä:

Kaavatyön keskeinen tarkoitus on mahdollistaa kasarmikorttelin käyttötarkoituksen muutos ja täydennysrakentaminen. Ehdotus on ollut nähtävänä ja siitä on saatu 2 lausuntoa ja 2 muistutusta. Ehdotukseen on tehty kaavamerkintöihin ja korttelin piha-alueelle kohdistuvia parantavia korjauksia ja täsmennyksiä. Muutokset eivät ole olennaisia, joten kaavaehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäväksi. Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään, että se hyväksyy kaavaehdotuksen hyväksymiskäsittelyn jatkamisen.

 

Kaava-alue                                  Suunnittelualue sijaitsee Kuopion ruutukaavakeskustan luoteisreunalla, Hatsalan kaupunginosassa Puistokadun, Asemakadun, Hatsalankadun ja Suokadun rajaamalla alueella.

 

Käsittelyvaiheet                          Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi asemakaavan muutosehdotuksen nähtäville asetettavaksi 30.6.2021. Ehdotusaineisto on ollut MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtävänä 4.8. - 6.9.2021. Nähtävänäolosta on tiedotettu Viikkosavon ilmoituksen lisäksi lähialueen maanomistajia ja –haltijoita myös sähköpostitse. MRA 28 §:n mukaisille tahoille varattiin mahdollisuus antaa ehdotusaineistosta lausunto. Ehdotusaineistosta saatiin 2 lausuntoa ja 2 muistutusta.

 

Kaava-asian merkittävyyden takia kaavaehdotus viedään hyväksymiskäsittelyyn kaupunkirakennelautakunnan kautta.

 

Lausunnot ja muistutukset

 

Kaavaehdotuksesta saadut lausunnot ja muistutukset sekä niihin annetut vastineet ovat esityslistan liitteenä.

 

Muutokset asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotukseen

 

Kaavaehdotukseen on tehty lausuntojen johdosta pieniä muutoksia, jotka eivät ole olennaisia. Muutokset kohdistuvat kaavamerkintöihin: Nälkälinnan suojelumerkintä muutettiin vastaamaan tiilikasarmien suojelumerkintää, jossa rakennuksiin on osoitettu purkukielto. Kaavaehdotukseen lisättiin merkintä sr/pp, jonka mukaan polkupyöräpaikkavaatimusta ei sovelleta suojeltaviin rakennuksiin. Lisäksi Puistokadun, Asemakadun ja Hatsalankadun varren istutettavia alueen osia ja istutettavia puita on lisätty, samalla pysäköintipaikkojen määrää Puistokadun varrella on vähennetty. Uudisrakentamisen kerrosalaa on vähennetty toista uudisrakennusmassaa lyhentämällä. Samalla ajo maanalaiseen pysäköintilaitokseen on siirretty pohjoisen uudisrakennuksen päätyyn, Asemakadun varrelle. Uudisrakennusten maantasokerroksiin on osoitettu autotalleja. Hatsalankadun varrelle sijoitettu puusyvennys on siirretty Nälkälinnan pohjoispuolelta uudisrakennusten väliin.

 

Muistutukset kohdistuivat sisällöltään samoihin asioihin kuin kaavaprosessiin aikana aiemmin esitetyt mielipiteet; uudisrakentamisen massoittelun periaatteisiin ja kerroslukumääriin ja massojen sijoittamiseen, Hatsalankadun puurivistön poistumiseen ja Hatsalankadun liikenteellisiin muutoksiin. Muistutuksissa ei ole tuotu esille sellaista uutta asiasisältöä, joka olisi vaikuttanut jo aiemmin esitettyihin kaavaratkaisun perusteisiin tai toteutusratkaisun valintaan.

 

 

Vaikutusten arviointi                  Hankkeen ilmastopoliittiset vaikutukset ovat positiivisia, koska uudisrakentaminen keskustaan tiivistää keskustatoimintoja. Liikenne lisääntyy hieman, mutta lisäys ei ole merkittävä.

 

Hanke vaikuttaa kaupunkikuvaan ja naapurirakennusten asunnoista aukeaviin lähi- ja kaukomaisemanäkymiin sekä muuttaa rakennusten massoittelua suhteessa naapureihin. Koska kyseessä on kaupunkikeskustan täydennysrakentaminen, vaikutukset naapurustoon eivät ole kohtuuttomia. Hanke edesauttaa suojeltujen kasarmirakennusten säilymistä.

 

Alueelle on mahdollista toteuttaa myös perheasuntoja, mutta erityistä muutosta perheasumisen osalta ei ole odotettavissa. Lapsivaikutukset ovat näin ollen neutraalit. Kaupunkikeskustaan sijoittuvat asuintilat lisäävät osaltaan keskustan palvelujen kysyntää ja vahvistavat näin ollen niiden säilymistä. Hankkeen yritysvaikutukset ovat positiiviset. Alueen luoteiskulmassa oleva rakennus säilyy liike- ja toimistokäytössä.

 

 

Esitys                                           Esitän kaupunkirakennelautakunnalle sekä edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle esitettäväksi, että korttelia 6-11-1 koskevan asemakaavan muutosehdotuksen hyväksymiskäsittelyä jatketaan. Ehdotukseen tehdyt muutokset eivät ole olennaisia, joten kaavaehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäville.

 

Kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen tulee MRL 65 §:n mukaisesti ilmoittaa niille muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.

 

 

Viiteaineisto

12

2901/2018 Asemakaavan selostus

 

13

2901/2018 Asemakaavan muutoksen seurantalomake, liite 1

 

14

2901/2018 Asemakaavan muutoskartta, merkintöjen selitykset ja asemakaavamääräykset, liite 2

 

15

2901/2018 Havainneaineisto ja rakentamistapaohje, liite 3

 

16

2901/2018 Poistokartta ote ajantasa asemakaavasta, liite 4

 

17

2901/2018 Kuopion kasarmit Puistokatu 29 rakennushistoriaselvitys, liite 5

 

18

2901/2018 As Oy Hatsalankruunu rakennushistoriaselvitys, liite 6

 

19

2901/2018 Liikennemelu tärinä ja runkomeluselvitys, liite 7

 

20

2901/2018 Valmisteluvaiheen lausunnot ja mielipiteet vastineineen liite 8

 

21

2901/2018 Ehdotusvaiheen lausunnot ja muistutukset vastineineen, liite 9

 

 

                                                    Valmistelija                                                       

Jaana Keränen

puh. +358 44 718 5408

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                         Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa