Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 23.11.2021/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 32

Asianro 10093/12.05.00/2021

 

 

Kuopion hyvinvointikertomus ja -suunnitelma vuosille 2021-2025 osa II (hyvinvointisuunnitelma)

 

 

 

 

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma toimii johtamisen työvälineenä, po­liit­ti­sen päätöksenteon tukena sekä strategiatyön suunnittelun ja toi­meen­pa­non perustana. Hyvinvointikertomus sisältää:

 

-      katsauksen kuntalaisten hyvinvointiin ja siihen vaikuttaviin tekijöihin sekä kuvauksen toteutuneesta hyvinvoinnin edistämistoiminnasta (osa I)

-      suunnitelman kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi (osa II)

 

Kuopioon on valmistunut uusi laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma.

Hyvinvointikertomus nostaa esiin kuopiolaisten hyvinvoinnin tilaa laajasti erilaisiin tutkimuksiin ja selvityksiin pohjautuen. Tämän nykytilan arvioinnin pohjalta on johdettu 13 tavoitetta kuopiolaisten hyvinvoinnin tukemiseksi. Hyvinvointisuunnitelma pitää sisällään toimenpiteitä tavoitteiden toteutumisen tueksi. Näissä painopisteenä on suojaavien, hyvinvointia edistävien tekijöiden vahvistaminen Hyvinvoiva Kuopio 2030 -ohjelman mukaisesti. Tavoitteena on siirtää kaupungin palvelujen painopiste ennaltaehkäisevimpiin ja kevyempiin palveluihin tukien alueen asukkaita arjessa ja arjen ympäristöissä. Kaikkien suunnitelmassa esitettävien tavoitteiden kautta pyritään tukemaan kuopiolaisten terveyttä ja mielenterveyttä. 

 

Kuopion hyvinvointisuunnitelman linjaamissa toimenpiteissä hyödynnetään tutkimustietoa, valtakunnallisia ohjelmia ja suosituksia sekä mahdollisuuksien mukaan tutkitusti vaikuttavia toimintamalleja. Suunnitelma on laadittu laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Vuoden 2021 aikana on järjestetty muun muassa työpajoja, joissa on ollut osallisena yli 150 eri alan asiantuntijaa lähes 40 eri organisaatioista paikallisesti ja valtakunnallisesti. Suunnitelman laatimiseen on osallistunut myös lasten parlamentti, nuorisovaltuusto, vammaisneuvosto, vanhusneuvosto ja romanityöryhmä. Suunnitelman laadinnassa on huomioitu keskeiset hyvinvoinnin edistämiseen liittyvät suositukset ja ohjelmat. 

 

Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laatiminen pohjautuu Terveydenhuoltolakiin (1326/2010) ja Lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021). Osaksi Kuopion uutta laajaa hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa on kytketty myös muita hyvinvoinnin edistämisen suunnitelmia. Näitä ovat lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, jota ohjaavat Lastensuojelulaki (417/2007) ja Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) sekä ehkäisevän päihdetyönsuunnitelma, jota ohjaa Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä (523/2015). Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma pitävät sisällään myös arjen turvallisuutta käsitteleviä osioita. Tämän osalta laadinnassa on huomioitu Sisäministeriön ohjeistus ”Turvallisuutta kaikkialla – paikallisen ja alueellisen turvallisuussuunnitelman kansalliset linjaukset”. Tuomalla näitä samansuuntaisia suunnitelmia yhteen tavoitteena on sujuvoittaa ja selkeyttää työskentelyä.

 

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                    

 

 

 

 

Liitteet

1

Hyvinvointisuunnitelma_Vaikutusten arviointi.pdf

 

2

Hyvinvointisuunnitelma_2021-2025.pdf

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Tanja Tilles-Tirkkonen

puh. +358 44 718 2506

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta merkitsee tiedoksi Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman vuosille 2021 – 2025.

 

Päätös                                              Merkittiin, että hyvinvointikoordinaattori Tanja Tilles-Tirkkonen oli kokouksessa läsnä klo 15 – 15.48 tämän asian käsittelyn ajan.

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti apulaiskaupunginjohtajan päätöksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa