Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 01.12.2021/Pykälä 78

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 78

Asianro 5915/10.03.01.00/2021

 

 

Nuolimäenpuiston korttelileikkipaikan puistosuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen nähtävillä oloa varten

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Kohde                                          Puistosuunnitelma koskee Nuolimäenpuiston korttelileikkipaikkaa. Nähtäville asetettava korttelileikkipaikka sijaitsee Hiltulanlahden kaupunginosassa (36).

 

Lähtökohdat                               Nuolimäenpuiston korttelileikkipaikka on uudisrakentamiskohde, joka sijaitsee Hiltulanlahden länsiosan lainvoimaisella asemakaava-alueella. Alue on kaupungin maanomistuksessa.

 

Suunniteltu leikkipaikka sijoittuu asemakaavassa leikkiin ja oleskeluun tarkoitetulla Nuolimäenpuiston lähivirkistysalueen osalle. Leikkialuetta rajaa itäpuolelta valaistu ulkoilureitti, jossa on talvella latu ja länsipuolelta jalankululle ja pyöräilylle varattu talvikunnossapidettävä väylä.

 

Kohde sijoittuu lämpimään, lounaaseen avautuvaan, loivaan rinteeseen. Alueen puusto koostuu sekä nuoresta tiiviistä sekapuustosta että harvasta mäntyvaltaisesta vanhemmasta puustosta.

 

Kohde on myös mukana Kuopion leikkipaikkoja koskevassa viherpalveluohjelmassa, jonka kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt 7.2.2018. Palveluohjelmassa on tarkasteltu leikkipaikkojen sijaintia mm. saavutettavuuden näkökulmasta.

 

Alueen asuntorakentaminen on edennyt vilkkaasti ja alueelle on muuttanut paljon lapsiperheitä.

 

Toiminnalliset ratkaisut             Leikkipaikka sijoittuu loivaan rinteeseen ja se porrastetaan kahteen tasoon.

 

Porrastuksessa uusiokäytetään varastossa olevaa työmaiden ylijäämäkiveä, kuten vanhaa sokkeli- ja reunakiveä.

 

Ylemmälle tasolle on suunniteltu, taustalla olevaan metsämaisemaan hyvin sopivat, puusta valmistetut leikkivälineet. Nämä välineet ovat toiminnoiltaan isommille lapsille tarkoitettuja. Samalle alueelle tulee myös kuntoiluun ja tasapainoiluun käytettäviä välineitä, jotka soveltuvat myös aikuisille. Alueen putoamisalustana käytetään puusta valmistettu turvahaketta.

 

Alemmalle tasolle sijoittuu pienille lapsille tarkoitettu värikäs leikkipiste, jonka putoamisalustana on tasainen kumialusta.

 

Lisäksi korttelileikkipaikalle tulee keinut, palloseinä ja ulkopingispöytä sekä sadekatos, penkit, roska-astiat, pyörätelineet ja tarvittavat infotaulut.

 

Leikkialueeseen on suunniteltu reilun metrin korkuinen, alueen kaivumailla toteutettava kumpare, jonka tarkoituksena on mahdollistaa pienten lasten turvallinen mäenlasku.

 

Alueelle saavutaan kolmen eri liittymän kautta, joista kaksi on esteetöntä.

 

Tasaus ja kuivatus                       Leikkialue porrastetaan kahteen tasoon. Alue kuivatetaan pintakallistuksin oleviin avo-ojiin ja metsämaastoon. Toimintavälineiden kohdalla huomioidaan paikallisesti asennuksen vaatima tasaisuus.

 

Pintamateriaalit, valaistus ja kasvillisuus

 

Leikkipaikan pintamateriaalit ovat suurimmalta osin vettä läpäiseviä. Pääasiallisina materiaaleina käytetään putoamisalustojen turvahake- ja turvakumialustaa sekä sorakivituhkaa.

 

Alue valaistaan c2-ohjattavin led-valaisimin ja sinne tulee sähköpiste.

 

Leikkialueen maisemoinnissa käytetään pääsääntöisesti metsänpohjakunttaa ja kotimaisia puulajeja. Lisäksi alueelle tulee muutamia hienon syysvärin saavia pensaita. Alueeseen välittömästi liittyvän lähimetsän nuori puusto harvennetaan monilajisuus huomioiden.

 

Esteettömyys                              Suunnitteluratkaisut ovat osittain esteettömiä.

 

Kunnossapitoluokka                   Rakennettu leikkialue, n. 2 000 m2, hoidetaan Viheralueiden hoitoluokituksen mukaisesti A2 (käyttöviheralue) hoitoluokassa. Siihen liittyvät lähimetsät, n. 2 800 m2, hoidetaan C1 (lähimetsä) hoitoluokassa.

 

Kustannukset                              Nuolimäenpuiston korttelileikkipaikan rakentamiskustannukset ovat n. 300 000 € (alv. 0%).

 

Kustannusarviot sisältävät rakennuskustannusten lisäksi suunnittelu- ja rakennuttamiskustannukset.

 

Aikataulu                                    Kohteen rakentamista on aikataulutettu vuodelle 2022.

 

 

Vaikutusten arviointi                 

 

Arvio ilmastovaikutuksista

 

Hanke on ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan positiivinen. Lähipuistot edistävät lasten jalkaisin ja pyörällä tapahtuvaa itsenäistä liikkumista. Vettäläpäisevät rakenteet eivät muuta veden luontaista kiertoa. Istutettujen puiden kappalemäärä kompensoi pääosin poistettavien puiden kappalemäärän. Leikkipaikkaan liittyvän nuoren metsän harvennus edistää puiden kasvua. Kohteessa uusiokäytetään työmailta ylijääneitä kivimateriaaleja ja hyödynnetään rakentamisessa syntyviä pinta- ja kaivumaita sekä kiviä.

 

Yrityspoliittinen lausunto

 

Hanke on yritysvaikutuksiltaan positiivinen, se lisää lapsiperheiden palveluita sekä alueen houkuttelevuutta. Lisäksi hanke työllistää rakennusalaa.

 


 

Lapsivaikutukset

 

Hanke on lapsivaikutuksiltaan positiivinen. Lasten ja perheiden palveluihin panostaminen lisää asuntoalueiden yhteisöllisyyttä. Leikkipaikat ovat luontevia ympäristöjä ihmisten kohtaamisille ja tukevat lasten oikeutta leikkiin.

 

Suunnittelusta tiedottaminen

 

Suunnittelun käynnistymisestä on tiedotettu Kuopio Suunnittelee ja rakentaa 2021 lehdessä.

 

 

Esitys                                           Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy Nuolimäenpuiston korttelileikkipaikan puistosuunnitelmaluonnoksen nähtävilläoloa varten.

 

 

Liitteet

26

5915/2021 Nuolimäenpuisto, korttelileikkipaikka, ys, VIH 2565

 

 

                                                    Valmistelija                                                       

Sirpa Nieminen

puh. +358 44 718 5714

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                         Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa