Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 15.12.2021/Pykälä 94

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  5707/2021 Sijaintikartta

 

 

§ 94

Asianro 5707/10.02.06.03/2021

 

 

Kadun nimeäminen, 297-499-3-312 (Nilsiä)

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Tiivistelmä:

Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään, että se päättää nimetä kadun esityksen mukaisesti:

 

Aloite kadun nimeämiselle

 

Kuopion kaupungille on tullut aloite, että Nilsiässä Laitilantien ja Sepon-tien välillä sijaitseva katualue nimettäisiin (kts. sijaintikartta). Aloitteessa todetaan seuraavaa:

 

”Pyytäisimme kadun nimeämistä: kyseessä on tienpätkä kiinteistöllemme Nilsiässä (Kuopiossa). Tie kulkee tontillemme (kiinteistötunnus 297-499-3-184) Laitilantie 2 -kiinteistön vierestä, eikä tieosuudella ole muita taloja.

 

Tällä hetkellä talomme osoite on virallisissa papereissa Laitilantie 4a, mutta edellinen asukas on käyttänyt osoitetta Laitilantie 2a. Tonttimme ei kuitenkaan varsinaisesti edes sijaitse Laitilantien varrella.

 

Sekaannusten välttämiseksi sekä osoitteen selvyyden vuoksi, ehdottaisimme tielle nimeksi Lumenpolku. Jos ehdottamamme nimi ei ole sopiva, toinen ehdotuksemme on Halavapolku.”

 

Nimeämisen perusteet               Maankäyttö ja rakennuslain 55 §:n 4 mom:n mukaan ”Asemakaavassa määrätään kadun ja muun yleisen alueen nimi samoin kuin kunnanosan ja korttelin numero. Kadun ja muun yleisen alueen nimi ja edellä mainitut numerotiedot voidaan muuttaa myös kunnan erillisellä päätöksellä siten kuin kuntalaissa säädetään kunnan päätöksenteosta”. Tämä menettely nopeuttaa katunimien muuttamista asemakaavan muutoksiin verrattuna.

 

Kunta päättää osoiteasioista, mutta nimimuutokset pyritään tekemään yhteistyössä asukkaiden kanssa.

 

Kadun nimeämättömyys aiheuttaa jossain määrin hankaluuksia kadun varren kiinteistölle, koska kiinteistö ei sijaitse nyt osoitteessa käytetyn Laitilantien varrella.

 

Nimeämisen jälkeen uusi nimi muutetaan mahdollisimman nopeasti opaskarttoihin. Siirtymävaiheessa saattaa kuitenkin syntyä sekaannuksia ennen kuin uusi nimi vakiintuu käytössä. Esim. navigaattorien osoitetietojen päivittymiseen kaupunki ei pysty vaikuttamaan. Uuden osoitteen voi ottaa käyttöön, kun kadun nimikyltti on asennettu kunnan toimesta. Kunta ilmoittaa kadun nimen muutoksesta pelastustoimelle, maistraattiin ja postiin.

 

 

Käsittelyvaiheet ja tiedottaminen

 

Nimistötoimikunta käsitteli kadun nimeämistä sähköpostitse kesäkuussa 2021:

 

”Aloitteen tehnyt on esittänyt kahta nimeä Lumenpolku ja Halavapolku. Halavapolku on osoiteasioiden puolella arvioitu paremmaksi osoitenimeksi ja esitämme sen valitsemista nimistötoimikunnalle. Ilmeisesti lähistöllä kasvaa halavia, eikä samaa tai samankaltaista nimeä löydy Kuopiosta tai lähikunnista. Polku pääte sopii kulkuyhteyden kokoluokkaan ja asemakaavamerkinnän pp/h mukaiselle kadulle.”

 

Nimistötoimikunta katsoi esitetyn nimen Halavapolku olevan sopiva kadunnimi.

 

Naapurikiinteistöille 297-499-3-124, 297-499-3-153, 297-499-3-183, 297-499-3-184, 297-499-42-0 ja 297-499-197-0 varattiin mahdollisuus tulla kuuluksi esitetystä kadunnimestä. Naapureilla ei ollut huomautettavaa esitetystä nimestä.

 

Esitys kadun nimeksi                  50. kaupunginosan (Nilsiä) katuosuuden nimeksi välillä Laitilantie ja Sepontie esitetään nimettäväksi muotoon Halavapolku.

 

Perustelut:

 

Kuopion kaupungin 50. kaupunginosan (Nilsiä) kadunosa nimetään välillä Laitilantie ja Sepontie, koska kadun varrella sijaitsevalle tilalle 297-499-3-184 ei voida antaa selkeää osoitetta puuttuvan kadunnimen vuoksi.

 

Jatkotoimenpiteet                      Kadunnimen muutos aiheuttaa muutoksia osoite- ja opaskarttoihin, osoite- yms. rekistereihin sekä ajantasa-asemakaavaan. Kadulle asennetaan myös uusi kadunnimikyltti. Kadun nimeäminen ei aiheuta oleellisia muutoksia alueen osoitteisiin. Kunta ilmoittaa kadunnimen muutoksesta pelastustoimelle, maistraattiin ja postiin.

 

Hyväksyvä viranomainen          

 

Kaupunkirakennelautakunta

 

Vaikutusten arviointi                  Kadun nimeämisellä on positiiviset vaikutukset kadun varren asukkaille, koska kiinteistöjen osoitteet vastaavat tulevaisuudessa kiinteistön edustan katua.

 

 

Esitys                                           Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään, että se päättää nimetä kadun edellä olevan esityksen mukaisesti.

 

 

Liitteet

39

5707/2021 Sijaintikartta

 

 

                                                    Valmistelija                                                       

Roope Ruhanen

puh. +358 44 718 5096

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                         Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa