Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.01.2022/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 19

Asianro 104/00.00.01.00/2022

 

 

Savonia-kirjallisuuspalkintoraadin asettaminen vuosiksi 2022 - 2025

 

 

Hallintojohtaja Heikki Vienola
Kaupunginkanslia

                                                         

Savonia-kirjallisuuspalkinto on tarkoitettu jaettavaksi tunnustuspalkintona savolaiselle kirjailijalle edellisten 12 kuukauden (1.11. – 30.10.) aikana julkaistusta merkittävästä kaunokirjallisesta teoksesta. 

 

Palkittavan teoksen valitsemiseksi tarvittavat tehtävät hoitaa ja palkinnon jakamisesta päättää palkintosäännön mukaan kaupunginhallituksen nimeämä raati, jota täydentää kaksi asiantuntijajäsentä, joista vähintään toisella on oltava akateemisia kirjallisuusopintoja.

 

Kuopion kaupungin jakaman Savonia-kirjallisuuspalkinnon palkintoraadin toimikausi on päättynyt vuoden 2021 lopussa, joten palkintoraati on tarpeen asettaa uudelle toimikaudelle.

 

Palkintoraadin kokoonpano toimikauden lopussa on ollut seuraava:

         Puskala Varpu, puheenjohtaja

         Pelli Nina, varapuheenjohtaja

         Cederberg Riitta

         Poutiainen Auli

         Tossavainen Petri

         Tuovinen Jussi

         Turunen Kari

         Kononen Seppo, asiantuntijajäsen

         Rossi Liisa, asiantuntijajäsen

 

Sihteerinä on toiminut kirjastosihteeri Johanna Oosi.

 

Liitteenä jaetaan palkintosääntö ja palkintosäännön soveltamisohje.

 

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

 

Liitteet

14

104/2022 (7745/2019) Palkintosääntö 2019

 

15

104/2022 (7745/2019) Soveltamisohje 2019

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus

1. valitsee Savonia-kirjallisuuspalkintoraadin vuosiksi 2022 - 2025,

2. nimeää raadille puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Savonia-palkintoraadin sihteerinä toimii kirjastosihteeri Johanna Oosi.

3. päättää, että palkintoraadin kokouksista maksetaan kokouspalkkiot noudattaen lautakuntia koskevia hallintosäännön määräyksiä.

 

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus valitsi Savonia-kirjallisuuspalkintoraadin vuosiksi 2022-2025 seuraavassa kokoonpanossa:

 

Pj.     Varpu Puskala

Vpj.   Martti Ruokolainen

jäsen Matti Kaarlejärvi

jäsen Arja Kekoni

jäsen Aku Latvaniemi

jäsen Miika Raudaskoski

jäsen Ville Lätti

 

Raadin sihteerinä toimii kirjastosihteeri Johanna Oosi.

 

Kaupunginhallitus päätti lisäksi, että palkintoraati täydentää kokoonpanoaan asiantuntijajäsenillä.

 

Muilta osin kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa