Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 19.01.2022/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 5

Asianro 106/00.03.01/2022

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen sisäisen valvonnan painopistealueet vuodelle 2022

 

 

Talouspäällikkö Raija Heinonen
Kasvun ja oppimisen tukipalvelut

 

 

                                                          Kuopion kaupungin sisäisen valvonnan ohje edellyttää, että palvelualueet laativat vuosittain sisäisen valvonnan suunnitelman, jonka ko. lautakunta hyväksyy helmikuun alkuun mennessä. Suunnitelmassa tulee esittää sisäisen valvonnan painopistealueet kyseiselle vuodelle.

 

Suunnitelman toteutumista palvelualueet raportoivat seurantaraportoinnin yhteydessä. Raportoinnin tulee olla tiivistä ja kohdistua keskeisiin valvontahavaintoihin ja niiden perusteella tehtyihin ja tehtäviin ohjaustoimiin.

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen ja kasvun ja oppimisen palvelualueen sisäisen valvonnan painopistealueet vuodelle 2022:

 

Hyvinvointialueiden valmistelu ja kaupungin strategia hyvinvointialueen kumppanina

 

Vastuu: Asiakkuusjohtajat, palvelupäälliköt ja työnjohtajat

Tuki: Kaikki tiimit

 

Työelämän muutosten hallinta

 

·         Etätyöskentely ja sen johtaminen, monipaikkatyöskentely ja uudenlaiset työympäristöt, työhyvinvointi, sairauspoissaolot

 

Vastuu: Asiakkuusjohtajat, palvelupäälliköt ja työnjohtajat

Tuki: Kaikki tiimit

 

 

Sisäisen valvonta ja riskienhallinta

 

·         Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen käyttöönotto ja henkilöstön koulutus osaamisen vahvistamiseksi.

 

Vastuu: Asiakkuusjohtajat ja palvelupäälliköt

Tuki: Kaikki tiimit

 

 

Vaikutusten arviointi                     Asialla ei ole yritys- eikä ilmastopoliittisia vaikutuksia.

 

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Raija Heinonen

puh. +358 44 718 4221

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyy em. kaupunkitasoiset sisäisen valvonnan painopistealueet vuodelle 2022.

 

 

Päätös                                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Raija Heinonen poistui kokouksesta klo 17.01 asian käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa