Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 25.01.2022/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 5

Asianro 12233/01.01.00.00/2021

 

 

Sosiaalityöntekijän virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella

 

 

Vs. perusturvajohtaja Heli Pärnänen
Sosiaalipalvelujen tukipalvelut

 

                            

Sosiaalihuollon palveluissa tietyt tehtävät ja toimenpiteet on rajattu sosiaalihuollon ammattihenkilöiden tehtäväksi. Tällaisia ovat esimerkiksi palvelutarpeen arvioinnista vastaaminen, vastuusosiaalityöntekijänä

toimiminen sekä hoidon ja huolenpidon turvaavien päätösten tekeminen.

Julkista vallan käyttöä sisältävät tehtävät on hoidettava virkasuhteessa, joten sosiaalityöntekijöiden virkojen perustaminen on välttämätöntä asiakkaiden lakisääteisten palvelujen järjestämiseksi.

 

Jälkihuollon sosiaalityöntekijä:

 

Lastensuojelulakiin tuli 1.1.2020 alkaen muutos, jolloin jälkihuoltovelvoitteen päättymisikä nousi 21 ikävuodesta 25 ikävuoteen.

 

Lastensuojelulaki 75 §:n (12.4.2019/542) mukaan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on järjestettävä lapselle tai nuorelle jälkihuolto 40 §:ssä tarkoitetun sijaishuollon päättymisen jälkeen. Jälkihuolto on järjestettävä myös 37 §:ssä tarkoitetun avohuollon tukitoimena tapahtuneen sijoituksen päättymisen jälkeen.

 

Kunnan velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viiden vuoden kuluttua siitä, kun lapsi on ollut Lastensuojelulain 75 §:n 1 momentissa tarkoitetun kodin ulkopuolisen sijoituksen päättymisen jälkeen viimeksi lastensuojelun asiakkaana. Velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viimeistään, kun nuori täyttää 25 vuotta.

 

Lakimuutos aiheuttaa jälkihuollossa palvelutarpeen kasvua, joka on noin 40 asiakasta vuonna 2022. Lisäksi jälkihuoltoon siirtyy Kuopiossa asuvia muiden paikkakuntien jälkihuollossa olevia nuoria. Tällä hetkellä heidän määränsä on 10-15 asiakasta.

 

Jälkihuollon sosiaalityöntekijän virkatehtäviin kuuluu toimia jälkihuollossa olevan lapsen tai nuoren vastuusosiaalityöntekijänä. Tehtäviin kuuluu tukea nuoren itsenäistymistä kokonaisvaltaisesti yhdessä nuoren jälkihuollon ohjaajan sekä hänen verkostojensa kanssa. Jälkihuolto turvaa lapselle tai nuorelle tukea asumisen, koulutuksen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn, terveydenhuollon sekä toimeentulon suhteen. Jälkihuollon toteuttamisen perustana toimii yksilöllinen jälkihuollon asiakassuunnitelma, jonka laatimista ja toteutumista vastuusosiaalityöntekijä valvoo.

 

Avo- ja sijaishuollon sosiaalityöntekijät:

 

Perustettavat kolme (3) sosiaalityöntekijän virkaa sijoittuvat lapsiperhepalvelujen avo- ja sijaishuoltoon osana lastensuojelun palveluita. Kyseessä on lastensuojelun sosiaalityöntekijän asiakaspalvelun tehtävät, joissa vaaditaan sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys.

 

Sosiaalityöntekijät työskentelevät lapsiperhepalveluiden avo- ja sijaishuollossa vastaten äkillisiin henkilöstöresurssitarpeisiin, mm. sairauspoissaoloihin. Sosiaalityöntekijät sijaistavat poissaolevaa henkilöstöä ja varmistavat, että äkillisissä poissaoloissa lapset ja perheet saavat tarvitsemansa lakisääteisen palvelun. Sosiaalityöntekijät ovat henkilöresurssina sosiaalityöntekijöiden lomajaksojen aikana sekä rekrytointeihin ja henkilöstön vaihdoksiin liittyvien tilanteiden varalta. Kolmen sosiaalityöntekijän viran perustamisella vastataan myös ennakoimattomiin palveluntarpeisiin lastensuojelussa. Lastensuojelulakiin on tullut sitova mitoitus asiakasmääristä 1.1.2022 lukien. Uusi asiakasmitoitus on 35 asiakasta sosiaalityöntekijää kohden.

 

Avo- ja jälkihuollon sosiaalityöntekijän virkatehtäviin kuuluu lastensuojelutarpeen arviointityöskentely, suunnitelmallinen lastensuojelun sosiaalityö sekä monialainen yhteistyö eri verkostojen ja yhteistyötahojen kanssa. Työ käsittää lastensuojelun eri osa-alueet kuten avohuollon tukitoimien ja palveluiden järjestämisen, päätöksenteon, kiireelliset sijoitukset, huostaanoton valmistelut ja sijaishuollon tehtävät. Lisäksi sosiaalityöntekijät työskentelevät lapsen ja perheen verkostojen kanssa.

 

Vuoden 2022 käyttö- ja talousarviosuunnitelmissa on varauduttu yhden sosiaalityöntekijän palkkaamiseen lastensuojelun jälkihuoltoon ja kolmen sosiaalityöntekijän palkkaamiseen varahenkilöstönä lastensuojelun avo- ja sijaishuoltoon.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Lastensuojelun henkilöstömäärä on riittävä asiakkaiden lakisääteisiin palveluihin vastaamiseksi ja lakisääteiset palvelut saadaan turvattua työntekijöiden poissaolojen aikana.

 

 

Esitys                                                Vs. perusturvajohtaja Heli Pärnänen

 

Perusturva- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaa

 

-      lastensuojelun jälkihuoltoon sosiaalityöntekijän viran 1.3.2022 alkaen

 

-      lastensuojelun avo- ja sijaishuollon varahenkilöstöön kolme (3) sosiaalityöntekijän virkaa 1.3.2022 alkaen

 

 

Sosiaalityöntekijöiden virkojen kelpoisuusehtona on laillistetun sosiaalityöntekijän tutkinto.

 

Virkojen palkkaus määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (Sote-sopimuksen) hinnoittelukohdan 02SOS04A mukaisesti

 

Työaika on 37,75 tuntia viikossa.

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Sari Kaarina Räsänen

puh. +358 44 718 5813

Erja Koponen

puh. +358 44 718 3838

Heli Pärnänen

puh. +358 44 718 8420

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy vs. perusturvajohtajan esityksen.

 

Päätös                                              Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti

apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa