Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 09.02.2022/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 23

Asianro 387/10.03.01.00/2022

 

 

Liikennepuiston yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä (välillä Valkeisenkatu - Huuhankatu)

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Kohde                                          Yleisten alueiden suunnitelma koskee Liikennepuiston yhdistetyn jalankulun ja pyöräilyn väylää välillä Valkeisenkatu - Huuhankatu, sekä vähäisiä katu- ja hulevesisuunnitelmamuutoksia koskien Teatterikujan saattoliikennettä ja LE-paikan esteettömyyttä. Nähtäville asetettavat suunnitelmaehdotukset sijaitsevat Niiralan kaupunginosassa (7).

 

Lähtökohdat                               Liikennepuistossa sijaitsee nykyään kivituhkapintainen puistoväylä sekä murskepintainen huoltoväylä. Puistoväylällä ei ole valaistusta eikä se ole talvikunnossapidon piirissä. Niiralan koulun saneerauksen myötä koululaisille halutaan taata turvallinen liikenneympäristö. Tämän vuoksi alueen kevyen liikenteen yhteyksiä on tarve parantaa.

                                                   

Suunnittelualueen asemakaavat ovat tulleet voimaan vuonna 1979 puiston osalta sekä 2016 kadun osalta. Puisto ja katualue ovat kaupungin maanomistuksessa.

 

Rakenteelliset ja liikenteelliset ratkaisut

 

Paaluvälillä 0-65 jalankulku- ja pyöräilyväylä on esitetty 3.5 metrin levyisenä. Paaluvälillä 65-140 jalankulku- ja pyöräilyväylä, jossa huoltoajo on sallittu, on esitetty 4.0 metrin levyisenä. Jalankulku- ja pyöräilyväylä sijoittuu olemassa olevien väylien kohdalle.

 

Väylälle esitetään tehtäväksi uudet rakennekerrokset.

 

Teatterikujan ajoradat säilyvät nykyisellään. Niiralan koulun asemakaavan mukaiset autopaikat (15 kpl), sijoitetaan rasitesopimuksella Teatterikujalle. Autopaikat ovat yleisessä käytössä kouluajan ulkopuolella (esim. kesäisin, viikonloppuisin ja arkisin klo 16-07 välisenä aikana).

 

Tasaus                                         Liikennepuiston jalankulku- ja pyöräilyväylän tasaus noudattaa pääsääntöisesti nykyisien väylien tasauksia.

 

Hulevesijärjestelmä                    Liikennepuiston jalankulku- ja pyöräilyväylän kuivatus esitetään tapahtuvan ojapainanteiden, salaojien sekä hulevesikaivojen avulla. Ojanpohjakaivojen ympärykset kivetään.

 

Pintamateriaalit, valaistus ja kasvillisuus

 

Liikennepuiston jalankulku- ja pyöräilyväylä päällystetään asfaltilla.

                         

Kiveysalueet ovat betonista noppakiveä. Teatterikujan kääntöpaikka rajataan graniittisella reunakivellä ja 120 mm näkymällä. Huoltoajon sekä LE-paikan kulkuyhteyksien kohdalla reunakivi esitetään tehtäväksi graniittisella luiskatulla reunakivellä ja 0-40 mm näkymällä.

 

Suunnittelualueen nurmialueet säilyvät pääsääntöisesti nykyisellään.

 

Liikennepuiston jalankulku- ja pyöräilyväylän valaistus uusitaan. Suunnitelmassa pylväiden sijainti on viitteellinen.

 

Esteettömyys                              Suunnitelmaratkaisut täyttävät esteettömyyden perustavoitetason.

 

                                                                             

Kunnossapitoluokka                   Teatterikujan kunnossapitoluokka säilyy nykyisellään, ajorata luokassa III. Liikennepuiston jalankulku- ja pyöräilyväylä esitetään kunnossapitoluokkaan I.

 

Kustannukset                              Liikennepuiston kevyen liikenteen/huoltoväylän rakentamisen kokonaiskustannusennuste on n. 120 000 € (alv. 0 %).

 

Kustannusarvio sisältää jalankulku- ja pyöräilyväylän, liikenteenohjauksen, huleveden, ja valaistuksen rakennuskustannusten lisäksi suunnittelu- ja rakennuttamiskustannukset sekä lisäksi pienet muutokset Teatterikujalle saattoliikenteen myötä.

 

Aikataulu                                    Kohde on tarkoitus rakentaa investointiohjelman mukaisesti vuonna 2022.

 

 

Suunnittelusta tiedottaminen

 

Suunnittelusta ei ole tiedotettu erikseen. Suunnittelun aikana on käyty vuoropuhelua koulun suunnittelijoiden kanssa.

                                                   

 

Vaikutusten arviointi                  Hanke on ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan positiivinen, koska hankkeella parannetaan jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita alueella.

 

Hanke on yritysvaikutuksiltaan positiivinen, koska se työllistää rakennusalaa ja tukee alueen kehittymistä.

 

Hankkeen lapsivaikutukset ovat positiiviset. Hankkeella varmistetaan turvalliset kulkuyhteydet niin koululaisille kuin liikennepuiston käyttäjille sekä alueen asukkaille.

 

 

Esitys                                          Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy suunnitelmaehdotuksen                                            nähtävilläoloa varten.

 

 

Liitteet

3

387/2022 Liikennepuiston JK/PP_as_poi

 

4

387/2022 Havainnekuvat Liikennepuiston jkpp

 

 

                                                    Valmistelija                                                       

Kati Toikkanen

puh. +358 44 718 5083

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                         Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa