Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 31.03.2022/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 12

Asianro 10631/00.02.03/2021

 

 

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan kokouspäivät syyskaudella 2022

 

 

Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Henkilökuljetusten järjestäminen

 

Joukkoliikennelautakunnan käytäntö kokoontua kerran kuukaudessa on osoittautunut toimivaksi käsiteltävien asioiden määrän ja hallittavuuden kannalta. Kokouspäivänä on yleensä ollut kuukauden viimeinen torstai.

 

Myös vuoden 2022 syyskauden kokoukset esitetään pidettäväksi noin kuukauden välein torstaisin. Kokouksia voidaan tarvittaessa järjestää myös erikseen sovittuna aikana. 

 

Varsinaiset kokouspäivät syyskaudella 2022 olisivat:

 

         torstai 29.8.2022

         torstai 27.10.2022

         torstai 24.11.2022

 

Varsinaiset kokoukset alkavat klo 15:00. Kokoukset toteutetaan ns. etäkokouksina, joihin osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (Teams -kokous). Kokoukset voidaan pitää myös erikseen päätettäessä ns. hybridi -kokouksina, jolloin osallistuminen on mahdollista joko etänä tai olemalla läsnä kokouspaikalla valtuustotalolla lautakuntien kokoushuoneessa (Suokatu 42, 3 krs.).

 

Tarvittaessa kokouksia voidaan pitää myös muina kuukausina. Niistä ja mahdollisista muista ylimääräisistä kokouksista tehdään päätökset erikseen.

                                                   

Vaikutusten arviointi

                                                   

 

Esitys                                           Esitän, että Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää varsinaisiksi kokouspäiviksi edellä mainitut päivät. Mahdollisista muista kokouksista tehdään päätökset erikseen.

 

 

                                                    Valmistelija                                                       

Seija Pasanen

puh. +358 44 718 5424

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi

 

Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen

 

 

Päätös                                         Esittelijä korjasi 29.8.2022 kokouspäivämäärän päivämääräksi 29.9.2022.

 

                                                    Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa