Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 120

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 120

Asianro 3632/02.02.02/2022

 

 

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2022

 

 

Talousjohtaja Marja-Leena Martikainen
Talous- ja omistajaohjaus

 

 

                                                          Osavuosikatsaukseen sisältyy talouden seuranta 31.3. tilanteesta, palvelualueiden ja taseyksiköiden tilinpäätösennuste sekä johdon katsaukset. Keskeisten konserniyhteisöjen osuudessa on selvitetty toteumatilannetta sekä ennustetta koko vuodelle.

 

                                                          Kaupungin talouden ennustetaan kuluvana vuonna toteutuvan lähes talousarvion mukaisena. Alijäämän arvioidaan olevan 16,7 milj. euroa, mikä on noin 1,1 milj. euroa talousarviota heikompi. Eniten ylitystä arvioidaan olevan perusturvan palvelualueella 6,2 milj. euroa, kasvun ja oppimisen palvelualueella 2 milj. euroa sekä elinvoima- ja konsernipalveluissa 1,7 milj. euroa. Palvelualueiden ennusteissa on vielä epävarmuutta.

 

Verotulojen ennustetaan toteutuvan 7,3 milj. euroa talousarviota paremmin. Maaliskuun loppuun mennessä tilitetyt verot ovat noin 8,3 % kasvussa viime vuoteen verrattuna. Yhteisöverojen osalta kuluvan vuoden parantuneen tilitysarvion taustalla ovat pääosin verovuoden 2021 hyvä kehitys ja alkuvuonna kertyneet lisäennakot.

 

Valtionosuustulojen ennustetaan toteutuvan 0,7 milj. euroa talousarviota paremmin.

 

Kaupungin lainamäärä jäi vuoden 2021 lopussa arvioitua pienemmäksi ja kassatilanne on ollut poikkeuksellisen hyvä, mikä vaikuttaa myönteisesti myös kuluvan vuoden lainanottoon. Kaupungin lainamäärän ennustetaan olevan noin 403 milj. euroa vuoden lopussa, mikä on 50 milj. euroa budjetoitua pienempi. Myös korkokulut jäävät alle budjetoidun.

 

Ennusteeseen ei ole vielä pystytty arvioimaan Ukrainan sodan ja siihen liittyvien pakotteiden vaikutuksia hintoihin sekä talouden suhdannenäkymiin eikä kunta-alan palkkaratkaisun mahdollista vaikutusta kustannuksiin. Lisäksi erikoissairaanhoidon kustannuksissa on poikkeamaa kaupungin oman ja sairaanhoitopiirin ennusteen välillä.

 

Vaikutusten arviointi                     Merkitään, että asia on ilmasto- ja yritysvaikutuksiltaan neutraali.

 

 

Liitteet

31

3632/2022 Seurantaraportti maaliskuu 2022

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Marja-Leena Martikainen

puh. +358 44 718 2153

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee vuoden 2022 ensimmäisen talouden ja toiminnan seurantaa koskevan osavuosikatsauksen tiedoksi ja toimittaa sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

 

Päätös                                              Talousjohtaja Marja-Leena Martikainen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Hän poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa