Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  3182/2022 Äänestys 1

 

Kaupunginhallitus

115 §

25.4.2022

 

§ 27

Asianro 3182/02.02.00/2022

 

 

Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskus, uudisrakennushankkeen määräraha

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 25.4.2022 115 §

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen
Tilapalveluiden toimitilapalvelut

 

 

Taustaa Savilahti kokonaisuudesta

 

Savilahden uuden kaupunginosan kehittäminen on alkanut vuonna 2014, jolloin etenemistä koordinoimaan perustettiin Savilahti-projekti. Savilahden toteuttamiskokonaisuus on edennyt kokonaisuutena suunnitellusti.

 

Alueella on viime vuosien aikana tapahtunut jo paljon sekä rakentamisen että toiminnan kehittämisen osalta ja parhaillaan käynnissä on erilaisia hankkeita runsaasti. Savilahtea toteuttaa yhdessä laaja julkisen ja yksityisen sektorin muodostama yhteistyöverkosto. Eri toimijat ovat investoineet alueelle 2014-2022 jo noin 600 miljoonaa euroa; tästä peruskaupungin ja verkostoyhtiöiden osuus on noin 10%. Kolmen koulutusasteen sijoittuminen alueelle on loppusuoralla ja opiskelijoita alueen oppilaitoksissa on jo liki 15.000. Myös työpaikkamäärä on kehittynyt suotuisasti. Etenemisen painopiste on siirtymässä asuntorakentamiseen entisen asevarikon alueen hankkeiden myötä vuonna 2023. Savilahti kiinnostaa investointikohteena sekä yrityksiä että asuntorakennuttajia.

 

Savilahden toteuttamisessa otetaan monella tavalla huomioon kestävä kaupunki -ajattelu. Esim. rakennuksissa suositaan resurssiviisaasti yhteiskäyttöisiä tiloja mm. pysäköinnissä, väestösuojissa ja liikuntatiloissa.

 

VSS, liikunta-, ja tapahtumakeskuksen merkitys

 

Savilahden alueellinen väestönsuoja toimii rauhan aikana monikäyttöisenä liikunta- ja tapahtumakeskuksena. Keskus kytkee vanhan asevarikkoalueen Savilahden kampusytimeen ja muodostaa kiinnostavan päätepisteen laajalle puisto- ja lähipalvelukokonaisuudelle. Väestönsuoja tarjoaa yhteiskäyttöisen alueellisen kallioväestösuojan noin 7000 ihmiselle. Valmistuttuaan keskus palvelee rauhanaikana liikuntapaikkana koululaisia, opiskelijoita, liikunta- ja urheiluseuroja sekä yksittäisiä kuntalaisia. Päivittäisen liikuntakäytön lisäksi keskuksessa tullaan järjestämään erilaisia tapahtumia, kuten konsertteja, seminaareja sekä turnauksia, pääsarjapelejä ja kansainvälisiä otteluita. Keskuksesta muodostuukin monipuolinen kohtaamispaikka noin 300 000–350 000 kävijälle vuodessa.

 

 

 

 

Hankkeen taustaa

 

Kuopion kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 17.5.2021 § 191 Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskushankkeen toteuttamisen kahdessa

vaiheessa, joista ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan kalliorakennusurakka kokonaisurakkana ja toisessa vaiheessa toteutetaan rakennusurakka yhteistoiminnallisena, tavoitehintaisena rakennusurakkana. Kalliorakennusurakoitsijaksi valittiin halvimman hyväksytyn tarjouksen antaneen Skanska Infra Oy. Kalliorakennusurakka käynnistyi kesällä 2021 ja valmistuu touko-kesäkuussa 2022.

 

Toisen vaiheen palveluntuottajaksi Kuopion kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 27.9.2021 Rakennusliike Lapti Oy:n. Tämän päätöksen jälkeen käynnistyi kehitysvaihe, joka on saavuttanut sille asetetut tavoitteet ja toteutusvaihe voidaan aloittaa.

 

Hankkeelle on Kuopion kaupungin talousarvion investoinneissa varattu yhteensä 35,5 M€, joka jakautuu vuosille 2018 – 2023 seuraavasti:

 

2018-2021   11 876 000 €

2022           15 000 000 €

2023           8  624 000 €

yhteensä     35 500 000 €

 

Tilanne ja eteneminen hankkeessa

 

Nyt toteutettujen töiden, suunnittelukustannusten, bonuspoolin ja lasketun tavoitehinnan perusteella hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat 45,4 M€ ja jakautuvat vuosille 2018-2024 seuraavasti:

 

2018-2021   11 876 000 €

2022           11 000 000 €

2023           17 000 000 €

2024             5 524 000 €

yhteensä     45 400 000 €

 

Kustannusarvio jakaantuu seuraavasti:

 

Toteutetut työt, suunnittelu yms.                        4,5 M€

Kalliorakennusurakka 2021-2022                         6,7 M€

Kehitysvaiheen kustannukset, suunnittelu              1,8 M€

Lapti Oy:n tavoitehinta                                       31,8 M€

Bonukset                                                         0,6 M€

Yhteensä                                                          45,4 M€

 

Kustannusarvio ylittää hankkeelle talousarviossa määritetyn määrärahan 9,9 M€:lla, minkä johdosta kaupunginvaltuuston tulisi hyväksyä hankkeen investointimäärärahan muutos kustannusarviota vastaavaksi.

 

Hankkeen em. kustannusarvioon ei ole sisällytetty varausta rakennuskustannusten nousun mahdollisesta jatkumisesta. Tämä kustannusten nousun riski on arvioitu olevan noin 3,0 – 4,5 M€.                 

 

                                  

Vaikutusten arviointi        Vaikutusten ennakkoarviointi on kaupunginhallituksen 17.12.2018 pöytäkirjan liitteenä

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen, rakennuttaja Marko Väätäinen ja hankepäällikkö Antti Niskanen esittelevät kaupunginhallituksen kokouksessa uudisrakennushanketta.

 

 

Esitys                          Esitän, että kaupunginhallitus

 

1.    valitsee hankkeen palveluntuottajaksi toteutusvaiheeseen Rakennusliike Lapti Oy:n tavoitehinnalla 31 753 000 €.

 

2.    hyväksyy hankkeen investointimäärärahan muutoksen 45 400 000 euroon esitettäväksi kaupunginvaltuustolle.

                                  

3.    valtuuttaa Kuopion Tilapalveluiden toimitilajohtajan allekirjoittamaan palveluntuottajan toteutusvaiheen sopimuksen.

 

Mikäli kaupunginvaltuusto ei hyväksy hankkeen investointimäärärahan muutosta, niin hankintamenettely tullaan keskeyttämään kaupunginhallituksen erillisellä päätöksellä.

 

 

 

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Marko Antero Väätäinen

puh. +358 44 718 5686

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy toimitilajohtajan esityksen.

 

 

Päätös                         Rakennuttaja Marko Väätäinen, liikuntapaikkasuunnittelija Ilja Venäläinen ja toimitilajohtaja Hannu Väänänen olivat kokouksessa kuultavina asiakohdassa. He poistuivat kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Merkittiin, jäsen Pekka Niiranen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana.

 

Keskustelun kuluessa jäsen Kaisa Kantele esitti, että hanke pysäytetään. Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi tämän jälkeen kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


 

                                                         

Vaikutusten arviointi                     Vaikutusten ennakkoarviointi on kaupunginhallituksen 17.12.2018 pöytäkirjan liitteenä

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen, rakennuttaja Marko Väätäinen ja hankepäällikkö Antti Niskanen esittelevät kaupunginhallituksen kokouksessa uudisrakennushanketta.

 

 

Liitteet

2

3182/2022 Äänestys 1

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyy hankkeen investointimäärärahan muutoksen 45 400 000 euroon.

 

 

 

Päätös                                              Keskustelun kuluessa valtuutettu Laura Meriluoto esitti valtuutettujen Soile Sirkka, Kaisa Kantele, Adam Al-Sawad ja Anne Paulo-Tuovinen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu palautusehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat asian käsittelyn jatkamisen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Laura Meriluodon tekemän palautusehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 

 

Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 50 jaa-ääntä, 8 ei-ääntä ja 1 tyhjä ääni, joten kaupunginvaltuusto oli päättänyt jatkaa asian käsittelyä. Äänestystulos liitettiin pöytäkirjaan. Liite 2.

 

Tämän jälkeen kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa