Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.05.2022/Pykälä 133

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 133

Asianro 12111/02.05.01.00/2021

 

 

Kuopion Vapaaehtoinen Palokunta ry:n avustuspyyntö miehistöajoneuvon hankintaan

 

 

Kuopion Vapaaehtoinen Palokunta Ry, eli VPK, on perustettu vuonna 1877 turvaamaan Kuopion kantakaupungin paloturvallisuutta. VPK toimi Kuopion ainoana palokuntana vuoteen 1913 saakka, jolloin Kuopioon perustettiin vakinainen palokunta. Tämän jälkeenkin VPK on ollut välttämätön osa Kuopion pelastustoimen resursseja. Viime vuosina, lähinnä alueellisen pelastustoimen myötä, palo- ja pelastustoimen tehtäviin on käskyn käydessä lähdetty myös Kuopion kuntarajojen ylitse turvaamaan suurien ja pitkäkestoisten tehtävien henkilöreserviä ja sammutusvesihuoltoa sekä valmiuteen päällekkäisten tilanteiden varalle.

 

VPK:lla on tällä hetkellä käytössään Pohjois-Savon pelastuslaitoksen omistuksessa olevat sammutusautot (2 kpl) sekä yhdistyksen oma miehistönkuljetusauto.

 

Uuden miehistönkuljetusajoneuvon hankintaa alettiin toden teolla suunnittelemaan vuoden 2019 aikana, jolloin VPK:lle perustettiin kolmen hengen ajoneuvotyöryhmä kartoittamaan tarpeita sekä vaihtoehtoja. VPK:n nykyinen miehistönkuljetusajoneuvo on vuosimallia 2006 oleva, vuonna 2010 käytettynä hankittu, etuvetoinen VW Transporter 1+8 paikkaisella istuinjärjestelyllä. Autossa on iän ja käytön tuomia ongelmia. Auton nelivetoisuuden ja vetokoukun puute tuo tiettyjä rajoitteita tehtävien suorittamiseen. Auto on ollut tarpeen varustaa hälytystoimintaa varten, joten istuinpaikkojen lukumäärä on nuoriso-osastojen tarpeita ajatellen hieman liian pieni.

 

VPK on pyytänyt anomuksessaan Kuopion kaupungilta avustusta miehistönkuljetusajoneuvon hankintaan. Vehon uuden tarjouksen (19.4.2022) mukainen hinta ajoneuvolle arvonlisäveroineen on 72 664,00 euroa. VPK:n ilmoituksen (20.4.2022) mukaan varusteluineen ajoneuvon hinnaksi tulisi 83 197,80 euroa. Näin ollen Kuopion VPK pyytää Kuopion kaupungilta 41 598,90 euron avustusta hankintaan. 

 

VPK on hakemassa hankkeelle myös Palosuojelurahaston avustusta. Palosuojelurahaston kalustohankkeiden hakuilmoituksen 2022 mukaisesti enimmäisavustus miehistöautoa varten on 16 000 euroa.

 

Palosuojelurahasto tekee päätökset kalustohankkeista rahaston hallituksen kokouksessa toukokuussa. Kuopion VPK pyytää, että Kuopion kaupunki myöntäisi avustuksen ajoneuvohankintaan pyydetyn määrän mukaisesti mahdollisimman pian, jotta hankintaprosessi voidaan käynnistää. Jos palosuojelurahasto myöntää VPK:lle avustusta myöhemmin, niin se voidaan VPK:n ilmoituksen mukaan tilittää Kuopion kaupungille, jolloin VPK:n lopulliseksi omarahoitusosuudeksi jäisi puolet hankintakustannuksista. 

 

Vaikutusten arviointi                  -

 

 

 

 

Liitteet

6

12111/2021 Avustuspyyntö 7.12.2021 / Kuopion VPK:n miehistöajoneuvohankinta

 

7

12111/2021 Puoltolausunto 10.12.2021 / Pohjois-Savon Pelastuslaitos, palopäällikkö

 

8

12111/2022 Tarjous 19.4.2022 / Veho Oy Ab

 

 

                                                    Valmistelija                                                       

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

Miikka Oravainen

puh. +358 44 718 5630

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus myöntää Kuopion Vapaaehtoinen Palokunta ry:lle miehistöajoneuvon hankintaan enintään 41 598,90 €:n avustuksen siten, että yhdistys tilittää kaupungille Palosuojelurahastolta mahdollisesti myöhemmin saamansa avustusmäärän.

Kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 1910 Kaupunginhallitus.

 

 

Päätös                                         Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa