Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 169

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

169 §

Pöytäkirjantarkastus

 

Päätösehdotus                        Pöytäkirja tarkastetaan välittömästi kokouksen jälkeen, mikäli se on teknisesti mahdollista, kuitenkin viimeistään kokousta seuraavan viikon maanantaina (pyhäpäivän sattuessa seuraavana arkipäivänä). Pöytäkirja lähetetään puheenjohtajalle, pöytäkirjanpitäjälle ja pöytäkirjantarkastajille sähköisesti allekirjoitettavaksi. Pöytäkirja pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa (www.kuopio.fi) kuntalain 140 §:n mukaisesti.

 

Valitaan pöytäkirjantarkastajat. Vuorossa ovat jäsenet Miia Eskelinen-Fingerroos ja Mika Wallius.

 

Päätös                                        Merkittiin, että esittelijänä asiakohdassa toimi, kaupunginjohtajan poissa ollessa, apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen.

 

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin jäsenet Miia Eskelinen-Fingerroos ja Mika Wallius. Muilta osin kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa