Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 07.06.2022/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 49

Asianro 4943/12.00.01.00/2022

 

 

TUVA koulutuksen toteuttamissuunnitelman hyväksyminen ja järjestämisluvan hakeminen

 

 

Opetusjohtaja Silja Silvennoinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

 

 

Laajennettu oppivelvollisuus astui voimaan 1.8.2021 (Oppivelvollisuuslaki 1214/2020) ja oppivelvollisuus ulotettiin 18 ikävuoteen. Uuden lainsäädännön myötä oppivelvollisen asuinkunnalle tuli uusia vastuita oppivelvollisia valvonnassa ja ohjauksessa oppivelvollisuuskoulutusten eri vaiheissa. Mikäli oppivelvollinen ei saa opiskelupaikkaa tai keskeyttää opintonsa, siirtyy ohjaus- ja valvontavastuu oppivelvollisen asuinkunnalle.

 

Asuinkunnan tehtävänä on selvittää nuoren kokonaistilanne ja tuen tarve sekä ohjata hakemaan soveltuvaan koulutukseen. nuori tulee lisäksi Tarvittaessa ohjata muiden tarkoituksenmukaisten palveluiden piiriin tai hakemaan oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä. Asuinkunnan velvollisuus on kahden kuukauden kuluttua ohjaus- ja valvontavastuunsa alkamisesta osoittaa oppivelvolliselle opiskelupaikka tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa, jos oppivelvollinen ei ole aloittanut 4 §:ssä tarkoitetussa koulutuksessa. (Oppivelvollisuuslaki § 15)

 

Uusi tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) yhdistää aiemmat nivelvaiheen koulutukset eli perusopetuksen lisäopetuksen (kymppiluokka), lukioon valmentavan koulutuksen (LUVA) ja ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen (VALMA). TUVA-koulutuksessa opiskelija voi oppia tarvitsemiaan taitoja jatkaakseen opintoja lukiokoulutuksessa tai ammatillisessa koulutuksessa. TUVA-koulutuksen aikana opiskelija voi myös tutustua eri koulutusaloihin ja etsiä itselleen suuntaa jatko-opintoihin ja uravalintaan.

 

Uusi TUVA-koulutus alkaa 1.8.2022. TUVA-koulutuksen järjestäminen edellyttää järjestämislupaa. Järjestämisluvan myöntämisen kriteerinä on, että koulutus on tarpeellista ottaen huomioon valtakunnallinen tai alueellinen koulutustarve ja koulutustarjonta. Järjestämisluvan hakijalla tulee olla myös toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset koulutuksen asianmukaiseen järjestämiseen.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on ilmoittanut tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämislupahaun käynnistämisestä (VN/15163/2021, 2.6.2021). Ministeriö on ohjeistanut, että opetuksen ja koulutuksen järjestäjien tulisi yhteistyössä kartoittaa alueen nivelvaiheen koulutuksen saatavuutta ja saavutettavuutta ja tässä yhteydessä arvioida TUVA- koulutuksen järjestämislupien hakemisen tarvetta. Tavoitteena on, että TUVA- koulutuksen järjestämisluvat muodostavat kattavan valmentavan koulutuksen verkoston, joka turvaa valmentavan koulutuksen riittävän alueellisen saatavuuden ja saavutettavuuden sekä mahdollisuudet opiskelupaikan osoittamiseen. Tätä järjestämisluvilla luotua verkostoa kunnat voivat täydentää järjestämällä valmentavaa koulutusta vapaaehtoisesti tilapäisluonteisen tarpeen mukaan. Riittävän kattavan järjestäjäverkon tavoitteena on erityisesti sen varmistaminen, että valmentavaa koulutusta olisi tarjolla kaikille sitä tarvitseville mahdollisimman lähellä kotia.

 

TUVA-koulutusta voi järjestää nykyisten VALMA- ja perusopetuksen lisäopetuksen järjestämislupien perusteella.  Perusopetuksen lisäopetuksen järjestämislupien perusteella TUVA-koulutusta saa järjestää 31.7.2025 asti. Kunnat voivat järjestää 1.8.2022 alkaen TUVA- koulutusta ilman järjestämislupaa vapaaehtoisesti tilapäisluonteisen tarpeen mukaan. Kuopion alueella tarve ei ole tilapäinen. Opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa TUVA-koulutuksen toteumaa ja tarkastelee lupia tarpeen vaatiessa.

Kuopion kaupunki järjestää tällä hetkellä perusopetuksen lisäopetusta ja lukioon valmistavaa koulutusta (LUVA). TUVA- järjestämislupa myönnetään vain yhden koulutusmuodon yhteyteen. Kunnissa perusopetuslain ja lukiolain mukaisten TUVA-koulutuksen osien järjestämisestä vastaavat perusopetuksen ja lukiokoulutuksen järjestäjät. Pohjois-Savon alueella TUVA-koulutusta aikovat järjestää Savon ammattiopisto, Luovi ja Portaanpään kristillinen opisto Lapinlahdella. 

 

Kuopion kaupungin opetuspalveluiden edustajat ovat käyneet neuvotteluja alueen ammatillisen koulutuksen järjestäjien, kuten Savon ammattiopiston, LUOVIn, PAOKin, Ingmanedun sekä koulutuksen järjestämiseksi tarpeellisten julkisten tahojen ja yksityisten yhteisöjen ja säätiöiden kanssa sekä työ- ja elinkeinoelämän kanssa. Yhteistyössä Kuopion on suunnitellut TUVA-koulutuskokonaisuutta, sen järjestämistä ja tarjonnan turvaamista 1.8.2022 alkaen. Käytyjen neuvottelujen perusteella on päädytty esittämään järjestämisluvan hakemista TUVA-koulutukselle, jossa koulutuksen järjestäjänä on Kuopion kaupunki. Kuopion kaupungin järjestämislupa mahdollistaa opiskelijoille vankan lähiopetuksen tuen sekä koulunkäynnin ja perustaitojen tukitoimia.

Kuopion kaupungin TUVA-koulutuksen järjestää Kuopion aikuislukio yhteistyössä Minna Canthin koulun kanssa. Muita koulutuksen osia tarjoavia yhteistyötahoja ovat alueen ammatillisen koulutuksen järjestäjät, kuten Savon ammattiopisto sekä muut toimijat, kuten Tukeva-säätiö. Oppilaitosten välistä yhteistyötä ja tiedonsiirtoa koordinoi koulutuksen järjestäjän nimeämä ryhmänohjaaja. Lisäksi jokaisella yhteistyötaholla on nimetty henkilö, jonka kautta eri koulutuksen osien suorituksia ja mahdollisia siirtymiä hoidetaan.

Laki tutkintokoulutukseen valmistavasta koulutuksesta (30.12.2020/1215) tuli voimaan 1.8.2021. Sitä on korjattu ja sen mukaista koulutusta aletaan järjestää 1.82022 alkaen. Opetushallitus on julkaissut tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA) perusteet 7.6.2021 ja ne astuvat voimaan 1.8.2022, jolloin uuden TUVA-koulutuksen toteuttaminen alkaa. Koulutuksen järjestäjän tulee laatia toteuttamissuunnitelma, jossa päätetään opetuksen, ohjauksen ja erityisen tuen toteuttamisesta, opiskelijoille tarjottavista koulutuksen osista sekä opetuksen tarkemmista tavoitteista ja sisällöstä.

 

Kuopion kaupungin TUVA-koulutuksen toteuttamissuunnitelma on luettavissa oheisesta linkistä: https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/toteutussuunnitelma/2628060/tutkintoonvalmentava/tiedot

Toteuttamissuunnitelma on laadittu yhteistyössä alueen muiden koulutuksenjärjestäjien ja kolmannen sektorin edustajien kanssa. Siirtymäaikana sitä kehitetään edelleen opiskelijoiden tarvitsemia polkuja monipuolistamalla ja tarkentamalla koulutuksen toteuttajien vastuualueita sekä syventämällä yhteistyötä julkisten ja yksityisten tahojen ja säätiöiden sekä työ- ja elinkeinoelämän kanssa. TUVA-kokonaisuutta ohjaa alueen eri koulutuksenjärjestäjien yhteinen ohjausryhmä ja sitä hallinnoi Kuopion aikuislukio. Opiskelijoiden ohjaamisesta vastaa 1.8.2022 aloittava opinto-ohjaaja. Aikuislukion ohella toteuttajana toimii Kuopion perusopetus.

 

Opiskelijaksi ottamisen edellytykset on määritelty Oppivelvollisuuslain 8§:ssä, jonka mukaan opiskelijaksi voidaan ottaa hakija, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan aikaisemman oppimäärän. Opiskelijan ottamisen edellytyksenä on lisäksi, että hakija ei ole suorittanut perusopetuksen jälkeistä tutkintoa taikka valmentavaa tai valmistavaa koulutusta. Tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen laajuus on 38 viikkoa ja suoritusaika on enintään yksi vuosi.

 

Oppivelvollisten asuinkunnalle säädetyt uudet tehtävät rahoitetaan kuntien peruspalveluiden valtionosuusjärjestelmän puitteissa sataprosenttisena valtionosuutena. Mikäli kunta toimii TUVA-koulutuksen alueellisena järjestäjänä, kohdistuvat valtionosuudet kaikissa tilanteissa koulutuksen järjestäjälle, ei asuinkunnille.

 

TUVA-koulutuksen järjestämisluvan haku on OKM:n mukaan jatkuva. Kuopion kaupungilla on mahdollisuus hakea TUVA-koulutuksen järjestämislupaa lukiolaissa (714/2018) tarkoitettuna lukiokoulutuksen järjestäjänä. Kuopion kaupungin hallintosäännön mukaan kasvun ja oppimisen lautakunta vastaa toimialansa palveluiden järjestämisestä (§34; §39).

 

 

Vaikutusten arviointi                  -

 

 

Esitys                                            Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää

1) hyväksyä tutkintoon valmentavan koulutuksen toteuttamissuunnitelman ja toteaa, että Kuopion kaupungin TUVA-koulutus aloitetaan 1.8.2022 olemassa olevaan järjestämislupaan ja siirtymäsäädökseen nojaten lukuvuodeksi 2022-2023 ja

2) valtuuttaa opetusjohtajan hakemaan TUVA-koulutuksen järjestämislupaa 1.8.2022 alkaen

 

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                          

Silja Silvennoinen

puh. +358 44 718 4003

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                            Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                           Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa