Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 29.06.2022/Pykälä 101

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 101

Asianro 5472/02.05.01.00/2022

 

 

Kipansalon yksityistien tiekunnan hakemus siltarumpuhankkeiden perusparannusavustuksista ja avustusten periaatteet 2022

 

 

Vs. kaupungininsinööri Antti Niskanen
Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut

 

Selostus ja perustelut                   Kipansalon yksityistien tiekunnalla on vireillä perusparannushanke, jossa uusitaan Hautasaaren ja Kipansalon välisessä salmessa oleva rumpusilta. Siltarummun halkaisija on 4 m. Kipansalon tiekunta pyytää kaupungilta avustusta 10 000 euroa hankkeen viimeisen omarahoitusosuuden kattamiseen. Projektin kustannusarvio ja ELY:n myönteinen päätös on tarkemmin esitetty hakemuksessa ja sen liitteissä.

 

Sillan hyväksytty kustannusarvio on 135 281 euroa ja Pohjois-Savon ELY:n avustus 75 %, 101 460 euroa. Tiekunnan omarahoitusosuus on 25 % hankkeen kustannusarviosta, noin 34 000 euroa.

 

Samalla Kipansalon yksityistien tiekunta esittää, että kaupunki tekee periaatepäätöksen siltarumpuhankkeiden 10–15 % kaupungin avustuksista perusparannushankkeisiin. Tällainen käytäntö on ollut joissakin Kuopion liitoskunnissa.

 

Periaatteet yksityisteiden kunnossapitoavustuksista ja perusparannusavustuksista

 

Vuoden 2022 yksityistieavustukset on kaupunkirakennelautakunnassa vahvistettu haettavaksi 1.12.2021.

 

Kuopion kaupunki avustaa tiekuntia vahvistamiensa avustusperiaatteiden mukaisesti. Kunta avustaa yksityisteitä, joille on perustettu yksityistielain mukainen tiekunta ja tien vaikutuspiirissä on vähintään yksi ympärivuotisesti asuttu talous tai tiellä on muutoin yleistä merkitystä alueensa liikennöinnissä. Avustusta myönnetään vain asutuksen käyttämälle tien osalle.

 

Päätöksessä on mainittu, että perusparantamisavustus on enintään 50 % tarkistetusta kustannusarviosta. Avustussummasta vähennetään muut ko. hankkeeseen tiekunnan saamat avustukset.

 

Perusparannustöitä ovat tien kuivatuksen parantaminen ja siihen liittyvä ojien auki kaivaminen, tien kantavuuden parantaminen ja rumpujen uusimiset.

 

Kaupungin budjetoitu yksityisteille jaettava avustussumma on nykyisin 730 000 euroa. Perusparannuksiin on myönnetty 50 % tarkistetusta kustannusarviosta hankkeisiin, jotka eivät ole saaneet ELY:n avustuksia.

Kipansalon yksityistien tiekunnan hakemuksessa pyydetään lisäämään kaupungin osuutta yli päätetyn 50 % osuuden. Elämme tilanteessa, jossa on vaikea ennustaa yksityisteille myönnettävien perusparannusavustusten summan kasvua, koska inflaation vaikutusta hankkeiden hintaan on vaikea ennustaa.

 

Kipansalon yksityistien tiekunnalle myönteinen ratkaisu kumoaisi aiemman käytännön ja jo tehdyn päätöksen siltarumpujen osalta. Edelleen avattaisiin lisäavustus yksityisteille rakennettaville siltarummuille, joille aiemmin ei ole myönnetty avustusta, mikäli tiekunnat ovat saaneet avustuksia ELY:n kautta. Tällaisten avustusten summia on vaikea ennakoida.

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

Esitys                                                Esitän, että Kipansalon yksityistien tiekunnalle ei myönnetä lisärahoitusta esitettyyn tarkoitukseen. Samalla esitän, että kaupunki ei tee periaatepäätöstä siltarumpuhankkeiden 10–15 % kaupungin avustuksista perusparannushankkeisiin edellä esitetyin perustein.

 

 

Liitteet

48

5472/2022 Hakemus

 

49

5472/2022 Pohjois-Savon Ely-keskuksen avustuspäätös

 

50

5472/2022 Siltapaikkakartta

 

Viiteaineisto

19

5472/2022 Vuosikokouksen pöytäkirja (ei julkaista internetissä)

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Terhi Leppänen

puh. +358 44 718 5115

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Lautakunta hyväksyy vs. kaupungininsinöörin esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa