Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 24.08.2022/Pykälä 117

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 117

Asianro 6293/10.03.01.00/2020

 

 

Sammallahdentien katu- ja hulevesisuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen nähtävillä oloa varten

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

                                                 

Kohde                                          Katu- ja hulevesisuunnitelma koskee Sammallahdentietä välillä Leväsentie Särkiniementie. Nähtäville asetettava suunnitelmaehdotus sijaitsee Särkiniemen (15) kaupunginosassa.

 

Lähtökohdat                               Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunta on käsitellyt 28.09.2016, (asianro 1996/2015) Sammallahdentien liikenneturvallisuuteen liittyviä toimenpiteitä. 39 asukasta oli tehnyt kuntalaisaloitteen hidasteen ja suojateiden rakentamisesta Sammallahdentielle. Käsitelty asia hyväksyttiin.

                         

Päätöksessä esitettiin Sammallahdentielle 40 km/h nopeusrajoituksen muuttamista 30 km/h. Tämä sittemmin toteutettiin. Päätöksen yhteydessä katsottiin, että Sammallahdentien kaikki tonttikatuliittymät rakennetaan korotettuina ja niiden yhteyteen tehdään uudet suojatiejärjestelyt. Tätä toimenpidettä ei ole kuitenkaan vielä toteutettu, vaan se on tarvinnut tarkempaa suunnittelua. Suunnitelmat ovat nyt valmistuneet.

 

Liikenneturvallisuuteen liittyvien muutoksien lisäksi Sammallahdentie kaipaa hulevesiverkoston rakentamista. Kaikilla Sammallahdentien asukkailla ei ole ollut mahdollisuutta liittyä hulevesiverkostoon. Myös uudet katurakenteet (korotetut risteysalueet) vaativat hulevesikaivojen lisäämistä.

 

Sammallahdentiellä on ollut myös routavaurioita, jotka on tarkoitus korjata tämän hankkeen yhteydessä.

 

Nykytilanne                                Sammallahdentie on kokoojaväylä. Sammallahdentien ajoradan leveys on 6.5 metriä. Sammallahdentien pohjoisreunalla kulkee yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä, jonka leveys on 4.0 metriä. Jalankulku- ja pyöräilyväylä on eroteltu ajoradasta graniittisella reunakivellä.

 

Sammallahdentiestä erkaantuvat tonttikadut ovat Kaivotie, Ruohotie, Niittytie, Kiekkotie ja Peltotie. Sammallahdentielle on yhteensä 23 ajoliittymää kadun varressa olevilta tonteilta.

 

Sammallahdentiellä on 30 km/h nopeusrajoitus. Sammallahdentie ei kuulu pyöräilyn pääreitistöön.

  

Rakenteelliset ja liikenteelliset ratkaisut

 

Ajoradan leveys säilyy nykyisenä 6.50 metrisenä ja kadun pohjoisreunassa oleva nykyinen 4.0 metriä leveä yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä muutetaan erotelluksi. Pyöräilyn ja jalankulun erottaminen osoitetaan liikennemerkein sekä asfalttiin tehtävällä massamerkinnällä.

 

Sammallahdentien kaikki tonttikatuliittymät on suunniteltu korotettuina. Korotus ajoradan nykyisestä pinnasta on 9 cm. Korotetut osuudet päällystetään asfaltilla. Korotettujen tonttikatuliittymien lisäksi Sammallahdentielle tehdään yksi erillinen hidaste välille Peltotie - Särkiniementie.

 

Yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän muuttuessa erotelluksi, on kävelyyn varattu tila 1,5 m ja pyöräilyyn varattu tila on 2,5 m. Nykyisen jalankulku- ja pyöräilyväylän 4,0 m leventäminen ei ollut mahdollista nykyisten rakenteiden ja tonttien läheisyyden vuoksi. Sammallahdentie ei kuulu pyöräilyn pääreitteihin.

 

Sammallahdentielle rakennetaan reunakivet molemmin puolin ajorataa. Nykytilanteessa ajoradan eteläreunassa ei ole ollut reunakiveä, vaan hulevedet ovat ohjautuneet tonttien suuntaan. Reunakivenä käytetään graniittista reunakiveä, jonka näkyvä korkeus on 12 cm. Korotetuilla risteysalueilla näkyvä korkeus on 3 cm. Tonttiliittymien kohdalla reunakivi madalletaan.

 

Sopenpuiston ja Sammallahdentien välille rakennetaan puistoväylä. Puistoalueelle on tarpeen tehdä myös uusi oja suunnitelman mukaisesti.

 

Sammallahdentien ja Sarkatien välinen jalankulku- ja pyöräilyväylä päällystetään ja valaistaan hankkeen yhteydessä.

 

Tasaus ja kuivatus                       Sammallahdentien tasaus ja korkeusasema säilyy pääsääntöisesti nykyisellään. Korotettujen risteysalueiden kohdalla ajoradan tasaus nousee n. 9 cm.

 

Kadut ja väylät kuivatetaan reunakivin, jiirein ja sivuojin hulevesikaivoihin, joista hulevedet ohjataan hulevesiviemäriverkostoihin.

 

Pintamateriaalit, valaistus, kalusteet ja kasvillisuus

 

Ajorata, jalankulku- ja pyöräilyväylät asfaltoidaan. Reunakivenä käytetään harmaata graniittista reunakiveä. Katuviheralueiden pinnat verhoillaan nurmetuksella.

 

Sammallahdentien valaistusta parannetaan. Uusia valaisimia lisätään suojateiden kohdalle.

 

Esteettömyys                  Sammallahdentien suojateille on suunniteltu varoitusalueet huomiokivestä.

                  

Kunnossapitoluokka         Sammallahdentie on kunnossapitoluokassa II.

 

Kustannukset ja aikataulu

 

Hankkeen kokonaiskustannusennuste on n. 720 000 € (alv. 0 %), jakautuen:

·        Katu- ja viherrakenteet, liikenteenohjaus ja valaistus n. 540 000 €

·        Hulevesi n. 180 000 €

  

Rakentamisen ajankohtaa ei ole vielä aikataulutettu.

 

 

Vaikutusten arviointi                 

 

Yrityspoliittinen lausunto

 

Hanke työllistää rakennusalaa.

 

Lapsivaikutukset

 

Suunnitelmalla ei ole erityisiä lapsivaikutuksia. Kokoojakadulle on suunniteltu välikaistalla erotettu jalankulku- ja pyöräilyväylä. 

 

 

Suunnittelusta tiedottaminen

 

Sammallahdentien suunnittelusta on järjestetty kaikille avoin yleisötilaisuus etäyhteydellä torstaina 4.11.2021 klo 17.00–18.30.

 

 

Esitys                                           Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy katu- ja hulevesisuunnitelmaehdotuksen nähtävillä oloa varten.

 

 

Liitteet

11

6293/2020 Asemapiirros ja poikkileikkaus Sammallahdentie

 

 

                                                    Valmistelija                                                       

Jirli Korhonen

puh. +358 44 718 5040

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                         Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkitään, että kiinteistöinsinööri Tuija Helminen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa