Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 246

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 246

Asianro 7303/02.02.00/2022

 

 

Elinvoima- ja konsernipalvelujen, yleishallinnon ja Kuopion Tilapalvelujen talousarvioesitys vuodelle 2023

 

 

 

Vuoden 2023 talousarvion valmistelu on aloitettu keväällä ja palvelualueet ovat esittäneet omat näkemyksensä vuoden 2023 toiminnan painopisteistä ja toimintaympäristön muutoksista kehysvalmisteluun. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan johdolla on käyty elinvoima- ja konsernipalvelujen, yleishallinnon ja Kuopion Tilapalvelujen kehysneuvottelu 17.5.2022. Talousarvion laadinnan lähtökohtana on ollut kaupunginvaltuuston 16.5.2022 vahvistama Kuopio 2030 -strategia, johon talousarvion toiminnan tavoitteiden valmistelu perustuu.

 

Kaupunginhallitus antoi kokouksessaan 6.6.2022 talousarviokehyksen sekä talousarvion laadintaperiaatteet vuodelle 2023, joiden pohjalta talousarvioesitys vuodelle 2023 on valmisteltu. Kaupunginhallitukselle annetaan katsaus elinvoima- ja konsernipalvelujen, yleishallinnon ja Kuopion Tilapalvelujen vuoden 2023 talousarviosta kokouksessa.

 

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys julkaistaan 10.10.2022. Kaupunginhallitus antaa oman esityksensä vuoden 2023 talousarviosta 31.10.2022 ja kaupunginvaltuusto päättää vuoden 2023 talousarviosta 28.11.2022.

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

 

Viiteaineisto

1

7303/2022 TA2023 Elko, yleishallinto ja Tilapalvelut talousarvioesityksen valmistelu

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Heikki Kekäläinen

puh. +358 44 718 5078

Heini Piironen

puh. +358 44 718 2154

Marja-Leena Martikainen

puh. +358 44 718 2153

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi.

 

 

Päätös                                              Merkitään, että talousjohtaja Marja-Leena Martikainen, taloussuunnittelija Heini Piironen, tila- ja hallintopäällikkö Heikki Kekäläinen ja työllisyyspalvelujohtaja Pirjo Oksanen selostivat asiaa kokouksessa ja he poistuivat kokouksesta asian esittelyn jälkeen.

 

Kaupunginjohtaja muutti päätösehdotustaan siten, että kaupunginhallitus hyväksyy elinvoima- ja konsernipalvelujen, yleishallinnon ja Kuopion Tilapalvelujen talousarvioesityksen vuodelle 2023.  

 

Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa