Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 250

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kasvun ja oppimisen lautakunta

45 §

7.6.2022

Kaupunginhallitus

206 §

18.7.2022

Kaupunginhallitus

216 §

15.8.2022

Kasvun ja oppimisen lautakunta

67 §

6.9.2022

 

§ 250

Asianro 3555/10.03.02.01/2022

 

 

Jynkän hankeselvitys: Varhaiskasvatus- ja nuorisopalvelut

 

 

Päätöshistoria

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 7.6.2022 45 §

 

Kasvatusjohtaja Juha Parkkisenniemi
Kasvun ja oppimisen tuen tukipalvelut

 

 

Opetusjohtaja Silja Silvennoinen

Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

 

Hankeselvityksen taustaa 

Kasvun ja oppimisen palvelualue on laatinut tarveselvityksen Särkiniemi-Jynkkä alueen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tarpeista. Tarveselvitys on hyväksytty kasvun ja oppimisen lautakunnassa 18.05.2021 §35. 

Tarveselvityksessä on todettu varhaiskasvatuksen tapahtuvan tällä hetkellä 9 kiinteistössä: 

         Paimenpoika 

         Jynkän koulun esiopetus 

         Rauhalahti 

         Aittolampi 

         Levänen 

         Särkiniemi 

         Lohkaretie 3C 

         Särkiniemi 

         Lohkaretie 3B 

         Puistola (ent. Tinttilä) 

         Särkiniemen koulun esiopetus. 

 

Esiopetusta annetaan kahdessa kiinteistössä, joista päiväkoti Paimenpoika puretaan huonokuntoisena, jolloin sen esiopetusryhmät tulee siirtää uusiin tiloihin. Hankesuunnitteluryhmä esittää, että Jynkän koulun esiopetustiloja laajennetaan siten, että tilat riittävät koulun sarjaisuuden mukaisesti kolmelle esiopetusryhmälle. 

Edellisen yhteyteen esitetään rakennettavaksi uusi, purkukelpoisen nuorisotalon Monarin korvaava nuorisopalveluiden tila. 

KOP lautakunnassa 26.04.2022 hankesuunnitelma palautettiin valmisteluun, perusteena liittyvän nuorisopalveluiden tilaratkaisun koon riittämättömyys. 

 
Hankeselvityksen tavoitteet 

Tavoitteena on löytää kokonaisratkaisu, jolla alueen varhaiskasvatuksen ja nuorisopalveluiden tilatarpeet saadaan ratkaistua pitkäjänteisesti. 

 

Hankeselvitys koskee Jynkän koulun (elinkaarikohde) esiopetus- ja nuorisopalvelun tiloja.  

 

Esiopetus- ja nuorisopalveluiden tilat 

Esityksen mukaisesti Jynkän koulunesiopetustiloja laajennetaan siten, että tilat riittävät koulun sarjaisuuden mukaisesti kolmelle esiopetusryhmälle. Laajennus rakennetaan Jynkän koulurakennuksen pohjoispuolelle, vanhaan rakennukseen yhdistyen niin, että nuorisopalveluiden tilat (316 hym2, aikaisemmin 203 hym2) asettuvat laajennuksen alakertaan omalla sisäänkäynnillään, ja esiopetuksen uudet tilat (202 hym2) yläkertaan niin, että tilat yhdistyvät vanhoihin tiloihin.  

Nuorisopalvelujen kohdalla tulee huomata, että Monarin purkamisen myötä toiminta tarvitsee käyttöönsä väistötilat 1–1,5 vuodeksi. 

Jynkän koulu on elinkaarikohde, jossa Kuopion kaupungin kumppanina on YIT Suomi Oy.  

 

Kustannukset, rakennuttaminen ja aikataulu 

Jynkän nuorisotalon Monarin purkukustannus on noin 210.000 €. Purku tapahtuu uuden Jynkän päiväkodin rakentamisen yhteydessä. Purkukustannuksista tulee huomata, että koska rakennus on käyttöikänsä päässä, se tulee joka tapauksessa purkaa lähivuosina.  

Jynkän koulun laajennuksen (esiopetus- ja nuorisopalvelun tilat) YIT Suomi Oy:n antama perustamiskustannusarvio on 2 000 220 €
alv 0 %.  


 

Hintataso on noussut voimakkaasti korona-ajan ja Ukrainan sodan vuoksi ja edelleen hintojen liikkumisen tekee kustannusarviosta epävarmuustekijän. 

Jos arvioitu hankejuoksutus toteutuu siten, että esiopetus- ja nuorisopalveluiden tilat otettaisiin käyttöön 10/2024, olisi nuorisotalo Monarin tasearvo 0 € jo vuoden 2022 lopussa.  

Käyttäjäinvestoinnit muodostuvat tilojen kaluste- ja varustelukustannuksista. Jynkän koulun laajennuksen noin 200.000 € alv 0 %.
   

Jynkän alueen varhaiskasvatuksen tilavuokrat ovat tällä hetkellä n. 101.000 €/kk.  

Jynkän koulun laajennuksen pääomakustannuksen jakaantuminen on seuraava. 

pääomakustannus 

ylläpitokustannus 

yhteensä 

€/v 

€/kk 

€/m2/kk 

€/v 

€/kk 

€/m2/kk 

€/v 

€/kk 

€/m2/kk 

233 873 

19 489 

36,77 

64 025 

5 335 

10,3 

297 898 

24 824 

46,84 

 

Jynkän koulun laajennuksen tavoitekäyttöönotto on lokakuussa 2024.  

Jynkän koulun laajennuksen hankesuunnitelman toteuttaminen edellyttää väistötilaratkaisuja nuorisopalvelujen tilojen osalta. Kuopion Tilapalvelut tutkii tällä hetkellä sopivien tilojen saatavuutta ja kustannusvaikutusta.  

Hanketyöryhmä esittää, että Jynkän kouluun toteutetaan esiopetusta ja nuorisopalveluita palvelevat tilat hankeselvityksen mukaisesti. Jynkän koulun laajennus esitetään toteutettavaksi omaan taseeseen.  

 

Vaikutusten arviointi        -

 

 

Esitys                          Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy hankeselvityksen ja esittää edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle.

 

 

Liitteet

 

3552/2022 Hankeselvitys Jynkkä Eskari_Nuoriso_25052022

 

 

3552/2022 Jynkän esik-nuoriso hankeselvitys-PPT_250522

 

 

3552/2022 Kopio_Jynkkä_eska-nuor_tilaohjelma_25052022

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Seppo Niiranen

 

Juha Parkkisenniemi

puh. +358 44 718 4008

Silja Silvennoinen

puh. +358 44 718 4003

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus             Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä kasvatusjohtajan ja opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                         Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 


 

Kaupunginhallitus 18.7.2022 § 206

 

 

Vaikutusten arviointi        -

 

 

Liitteet

 

3555/2022 Hankeselvitys Jynkän esiopetus- ja nuorisopalvelut 25052022

 

 

3555/2022 Jynkän esiopetus- ja nuorisopalveluiden tilojen hankeselvitys-PPT_250522

 

 

3555/2022 Jynkän esiopetus- ja nuorisopalveluiden tilojen tilaohjelma 25052022.pdf

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Seppo Niiranen

 

Juha Parkkisenniemi

puh. +358 44 718 4008

Silja Silvennoinen

puh. +358 44 718 4003

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy hankeselvityksen.

 

 

Päätös                         Hankesuunnitteluarkkitehti Seppo Niiranen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa.

 

Kaupunginhallitus päätti jättää asian yksimielisesti pöydälle.

 


 


 

Kaupunginhallitus 15.8.2022 § 216

 

 

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 18.7.2022 § 206, jolloin se jätettiin pöydälle.

 

Esitystä on tämän jälkeen täsmennetty seuraavasti: Hanketyöryhmä esittää, että Jynkän kouluun toteutetaan esiopetusta ja nuorisopalveluita palvelevat tilat hankeselvityksen mukaisesti. Jynkän koulun laajennus esitetään toteutettavaksi Elinkaarihanke II:n sopimuksen mukaisesti yhteisneuvotteluilla YIT:n kanssa.

 

Hankkeen käynnistäminen edellyttää päätöstä Kiinteistö Oy Kuopion Koulutiloilta, joka omistaa kohteen. Lisäksi kiinteistöyhtiön tulee hankkia tarvittava rahoitus sekä saada Kuopion kaupunginhallitukselta tarvittavat takaukset rahoitusta varten.

 

Rahoituksen varmistumisen jälkeen voidaan suorahankintailmoitus julkaista. Elinkaarisopimuksen täydentäminen edellyttää sopimuksen käsittelyä sekä Kuopion kaupunginhallituksessa että kaupunginvaltuustossa. Hankkeen varsinainen suunnitteluvaihe voidaan käynnistää, kun hallinnolliset päätökset on tehty.

 

Vaikutusten arviointi        -

 

                                  

 

Liitteet

 

3555/2022 Jynkän esiopetus- ja nuorisopalveluiden tilojen hankeselvitys-PPT_250522

 

 

3555/2022 Jynkän esiopetus- ja nuorisopalveluiden tilojen tilaohjelma 25052022.pdf

 

 

3555/2022 Hankeselvitys Jynkka¨ Eskari_Nuoriso_25052022.pdf

 

Liitteet jaetaan sähköisesti.

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Seppo Niiranen

puh. +358 44 718 5414

Juha Parkkisenniemi

puh. +358 44 718 4008

Silja Silvennoinen

puh. +358 44 718 4003

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus             Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi hankeselvityksen täydentämistä varten. 

 

Päätös                         Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 


 

 

 

 

 

 

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 6.9.2022 67 §

 

Opetusjohtaja Silja Silvennoinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

                                  

                

                                   Hankeselvityksen taustaa

                                           

Kasvun ja oppimisen palvelualue on laatinut tarveselvityksen Särkiniemi-Jynkkä alueen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tarpeista. Tarveselvitys on hyväksytty kasvun ja oppimisen lautakunnassa 18.05.2021 §35.

Tarveselvityksessä on todettu varhaiskasvatuksen tapahtuvan tällä hetkellä 9 kiinteistössä:

·         Paimenpoika

·         Jynkän koulun esiopetus

·         Rauhalahti

·         Aittolampi

·         Levänen

·         Särkiniemi

·         Lohkaretie 3C

·         Särkiniemi

·         Lohkaretie 3B

·         Puistola (ent. Tinttilä)

·         Särkiniemen koulun esiopetus.

Esiopetusta annetaan kahdessa kiinteistössä, joista päiväkoti Paimenpoika puretaan huonokuntoisena, jolloin sen esiopetusryhmät tulee siirtää uusiin tiloihin. Hankesuunnitteluryhmä esittää, että Jynkän koulun esiopetustiloja laajennetaan siten, että tilat riittävät koulun sarjaisuuden mukaisesti kolmelle esiopetusryhmälle.

 

Edellisen yhteyteen esitetään rakennettavaksi uusi, purkukelpoisen nuorisotalon Monarin korvaava nuorisopalveluiden tila.

 

Hankeselvityksen tavoitteet

 

Tavoitteena on löytää kokonaisratkaisu, jolla alueen varhaiskasvatuksen ja nuorisopalveluiden tilatarpeet saadaan ratkaistua pitkäjänteisesti.

 

Hankeselvitys koskee Jynkän koulun (elinkaarikohde) esiopetus- ja nuorisopalvelun tiloja.

 

Esiopetus- ja nuorisopalveluiden tilat

 

Esityksen mukaisesti Jynkän koulun esiopetustiloja laajennetaan siten, että tilat riittävät koulun sarjaisuuden mukaisesti kolmelle esiopetusryhmälle. Laajennus rakennetaan Jynkän koulurakennuksen pohjoispuolelle, vanhaan rakennukseen yhdistyen niin, että nuorisopalveluiden tilat (316 hym2) asettuvat laajennuksen alakertaan omalla sisäänkäynnillään, ja esiopetuksen uudet tilat (202,5 hym2) yläkertaan niin, että tilat yhdistyvät vanhoihin tiloihin.

 

Nuorisopalvelujen kohdalla tulee huomata, että Monarin purkamisen myötä toiminta tarvinnee käyttöönsä väistötilat 1–1,5 vuodeksi.

 

Jynkän koulu on elinkaarikohde, jossa Kuopion kaupungin kumppanina on YIT Suomi Oy.

 

Kustannukset, rakennuttaminen ja aikataulu

Jynkän nuorisotalon Monarin purkukustannus ei sisälly hankkeen kustannuksiin, mutta se on noin 210 000 €. Purku tapahtuu uuden Jynkän päiväkodin rakentamisen yhteydessä. Purkukustannuksista tulee huomata, että koska rakennus on käyttöikänsä päässä, se tulee joka tapauksessa purkaa lähivuosina.

Jynkän koulun laajennuksen (esiopetus- ja nuorisopalvelun tilat) YIT Suomi Oy:n antama perustamiskustannusarvio on 2 000 220 € alv 0 %.

Hintataso on noussut voimakkaasti korona-ajan ja Ukrainan sodan vuoksi ja edelleen hintojen liikkumisen tekee kustannusarviosta epävarmuustekijän.

Jos arvioitu hankejuoksutus toteutuu siten, että esiopetus- ja nuorisopalveluiden tilat otettaisiin käyttöön 10/2024, olisi nuorisotalo Monarin tasearvo 0 € jo vuoden 2022 lopussa.

Käyttäjäinvestoinnit muodostuvat tilojen kaluste- ja varustelu­kustannuksista. Jynkän koulun laajennukseen kohdistuva kustannus on noin 200 000 € alv 0 %. 

Tämänhetkiset tilavuokrat ovat seuraavat: Jynkän koulun esikoulutilat (10 500 €/kk), Paimenpojan päiväkoti (25 500 €/kk) ja Monari (14 700 €/kk); yhteensä noin 50 700 €/kk.

Jynkän koulun laajennuksen pääomakustannuksen jakaantuminen on seuraava.

pääomakustannus

ylläpitokustannus

yhteensä

€/v

€/kk

€/m2/kk

€/v

€/kk

€/m2/kk

€/v

€/kk

€/m2/kk

148 800

12 400

23,40

64 025

5 335

10,3

212 825

17 735

33,46

 

Jynkän koulun laajennuksen tavoitekäyttöönotto on elokuussa 2024.

Jynkän koulun laajennuksen hankesuunnitelman toteuttaminen edellyttää mahdollisia väliaikaistilaratkaisuja nuorisopalvelujen tilojen osalta. Kuopion Tilapalvelut tutkii tällä hetkellä sopivien tilojen saatavuutta ja kustannusvaikutusta.

Hanketyöryhmä esittää, että Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilojen omistamaan Jynkän kouluun rakennetaan  hankeselvityksen mukaisesti laajennusosa, jossa sijaitsevat esiopetuksen ja nuorisopalveluiden tilat.  

 

Vaikutusten arviointi        -

 

Esitys                          Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy hankeselvityksen ja esittää edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle.

 

Liitteet

 

3555/2022 Hankeselvitys Jynkka¨ Eskari_Nuoriso_26082022

 

 

3555/2022 Jynkka¨_eska-nuor_tilaohjelma_26082022

 

 

3555/2022 Jynkka¨_juoksutus

 

 

3555/2022 Rakennushankkeen_riskit

 

 

Viiteaineisto

 

3555/2022 Jynka¨n esikoulu-nuoriso hankeselvitys_powerpoint_260822

 

 

                                   Valmistelija

                                  

Seppo Niiranen

puh. +358 44 718 5414

Juha Parkkisenniemi

puh. +358 44 718 4008

                                   Silja Silvennoinen                             puh. +358 44 718 4003

 

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

 

Päätös                         Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Miia Eskelinen-Fingerroos saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.15.

 


 

 

 

 

 

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

 

Liitteet

9

3555/2022 Hankeselvitys Jynkka¨ Eskari_Nuoriso_26082022

 

10

3555/2022 Jynkka¨_eska-nuor_tilaohjelma_26082022

 

11

3555/2022 Jynkka¨_juoksutus

 

12

3555/2022 Rakennushankkeen_riskit

 

 

Viiteaineisto

5

3555/2022 Jynka¨n esikoulu-nuoriso hankeselvitys_powerpoint_260822

 

 

                                                          Valmistelija

                                                         

Seppo Niiranen

puh. +358 44 718 5414

Juha Parkkisenniemi

puh. +358 44 718 4008

                                                          Silja Silvennoinen                                           puh. +358 44 718 4003

 

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy kasvun ja oppimisen lautakunnan esityksen.

 

 

 

Päätös                                              Merkitään, että hankesuunnitteluarkkitehti Seppo Niiranen ja asiakkuuspäällikkö Simo Hiltunen selostivat asiaa kokouksessa ja he poistuivat kokouksesta asian esittelyn jälkeen.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

                                                         

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa