Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 13.09.2022/Pykälä 130

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 130

Asianro 6545/10.03.01.00/2022

 

 

Kumpusaarentien (Servican liittymä) katu- ja hulevesisuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen nähtävillä oloa varten

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Kohde                                              Suunnitelma koskee Kumpusaarentien uutta vasemmalle kääntyvien kaistaa kadun varteen rakennettavalle Servican toimitilojen kohdalle osoitteeseen Kumpusaarentie 16. Nähtäville asetettava katuosuus sijaitsee Haapaniemen (08) kaupunginosassa.

                                                         

Lähtökohdat       Katusuunnitelmaehdotus käsittää Servican uuden toimitilan raskaan liikenteen ajoneuvoliittymän edellyttämän vasemmalle kääntyvien kaistan Kumpusaarentien varteen. Tontin omistaja on saanut Kuopion kaupungilta väliaikaisen poikkeusluvan (29.9.2021) ja rasitteen uuden ajoneuvoliittymän rakentamiseen.

 

Alueelle laaditaan parhaillaan asemakaavan muutosta, jossa tutkitaan mahdollisuutta erillisen katuyhteyden rakentamiseen Kumpusaarentieltä teollisuusraiteen ylitse. Katuyhteys tulisi palvelemaan Kumpusaarentien pohjoispuolella sijaitsevia yritystontteja. Kumpusaarentien katualueeseen ei tule laadittavassa asemakaavassa muutoksia.

 

Kumpusaarentien katu- ja rata-alueet ovat kaupungin maanomistuksessa. Katusuunnitelmassa esitetyt viherrakenteet ovat ohjeellisia eivätkä vahvistu katusuunnitelmassa.

 

Rakenteelliset ja liikenteelliset ratkaisut

 

Kumpusaarentie on nykyinen kokonaisuudessaan noin 2.5 km pitkä alueellinen pääkatu, joka johtaa Leväsentieltä kohti Kumpusaaren syväsatamaa ja voimalaitosaluetta.

 

Servican raskaan liikenteen ajoneuvoliittymän rakentaminen edellyttää Kumpusaarentielle uuden 3.25 m:ä leveän vasemmalle kääntyvien kaistan. Servican tontille kääntymässä oleva, noin 35 metrinen rekka-auto ei tuki Kumpusaarentien suoraan menevää liikennettä, vaan mahtuu kokonaisuudessaan kääntyvien kaistalle. Uusi kääntymiskaista tehdään pääosin nykyiselle idästä länteen suuntautuvan ajokaista päälle ja liittymäalueen levitys sekä uusi 3.50 metriä leveä ajokaista idästä länteen tehdään nykyisen kadun pohjoispuolelle. Näiden lisäksi Kumpusaarentien pohjoispuolelle rakennetaan reunatuella korotettu 2.50 metriä leveä jalkakäytävä uuden ajoneuvoliittymän itäpuolella sijaitsevan linja-autopysäkin ja Servican tontille rakennettavan jalkakäytävän väliin. Kumpusaarentien nykyinen 3.50 metriä leveä etelänpuoleinen ajokaista ja 4.00 metriä leveä yhdistetty jalankulku- ja pyöräväylä säilyvät nykyisellään.

 

Tasaus ja kuivatus                          Kumpusaarentien nykyiseen korkeusasemaan ei tule muutoksia. Kumpusaarentien kuivatus on hoidettu avo-ojien sekä hulevesikaivojen ja

-viemäreiden avulla. Uuden ajoneuvoliittymän alle jäävään sivuojaan sekä teollisuusraiteen pohjoispuolen sivuojaan asennetaan hulevesirummut. Näiden lisäksi Kumpusaarentien tasauksen alimpaan kohtaan ja ajoneuvoliittymään asennetaan uudet hulevesikaivot. Em. hulevesirumpujen, hulevesiputkien ja -kaivojen avulla hulevedet johdetaan nykyiseen hulevesiverkostoon.

 

Pintamateriaalit ja kasvillisuus

 

Uuden ajoneuvoliittymän ja jalkakäytävän alle jäävät puut poistetaan. Kumpusaarentien levitys ja jalkakäytävän rakentaminen tehdään asfaltilla.

 

Kunnossapitoluokka                      Kumpusaarentie on kunnossapitoluokassa I.

 

Kustannukset     Hanke toteutetaan Servican tontin omistajan/rakentajan kustannuksella.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Ilmaston kannalta hanke on neutraali. Rakentamisen aikainen toiminta haittaa joiltain osin liikennöintiä, mutta ei poikkea tavanomaisesta kaupunkirakentamisesta.

 

 

Esitys                                                Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy Kumpusaarentien katu­ja hulevesisuunnitelmaehdotuksen nähtävillä oloa varten.

 

 

Liitteet

8

6545/2022 KS 0156 as poi Kumpusaarentie

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Mikko Niskanen

puh. +358 44 718 5336

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa