Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 29.06.2022/Pykälä 92

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 92

Asianro 5616/10.03.02.05/2022

 

 

Hietasalon kodan tilapäinen vuokraaminen yksityiskäyttöön

 

 

                                                          Vs. kiinteistöjohtaja Tuija Helminen

                                            Maa- ja vesialueiden hallintapalvelujen tukipalvelut

 

Kuopion kaupunki on rakentamassa ympäristöministeriön osarahoittamana Kuopion kansallisen kaupunkipuiston alueelle erilaisia virkistyskäyttöä palvelevia rakenteita Etelä-Kallaveden saaristoon. Eräänä uudisrakennuskohteena on Hietasalon saareen rakenteilla oleva suurehko noin 100 m2:n kota. Kota on tulossa jokamiehenoikeudella kaikkien retkeilijöiden käyttöön, mutta alustavana ajatuksena on ollut myös mahdollisuus varata kotaa tilapäisesti yksityiseen tai yrityskäyttöön. Vastaavaa varaamismahdollisuutta ei Kuopion kaupungilla ole muissa retkikohteissa, joten kyseessä on kokeilu.

 

Rakenteilla oleva kota. Kuva viime syksyltä.

 

Näillä näkymin kota valmistuu kesän aikana ja kodan vihkiäiset on suunniteltu pidettäväksi 18.8.2022. Rakentaminen on hieman viivästynyt rakennusmateriaalien huonon saatavuuden takia.

 

Kota on suunniteltu pääasiassa tulella tapahtuvaa ruuan valmistusta ja tilapäistä ruokailua varten sekä sääsuojaksi huonon sään varalle. Kota ei ole tarkoitettu yöpymistä varten, mutta yöpyminenkään ei ole kiellettyä. Kodan välittömässä läheisyydessä on kookas laavu, jossa voi yöpyä. Kodassa on tulisija, ruokailutilat noin 40 henkilölle sekä tarjoilupöytä vastaavaa henkilömäärää varten. Kodassa ei ole sähköä eikä myöskään vesihuoltoa, joten kodan käyttäjien tulee omatoimisesti hoitaa kaikki tarvittavat välineet ja tarveaineet. Kodan läheisyydessä on polttopuu- ja roskahuolto sekä ulkohuussi. Kota ja kulkureitti kodalle rakennetaan esteettömiksi, että myös pyörätuolilla liikkuvat asiakkaat pääsevät laivalaiturilta kodalle.

 

Esteetön kulkusilta laivalaiturilta pehmeän hiekkarannan läpi kantavalle mäntykankaalle.

 

Vastaavia varattavia kotia ja laavuja on eri puolilla Suomea jonkin verran. Kyseisistä kohteista on haettu vertailukohtaa kodan varaamisen hintatasoksi. Hinnoittelu ei saa olla liian korkea, mutta ei myöskään niin alhainen, että kotaa varataan varmuuden vuoksi. Hietasalon kotaa on tarkoitus vuokrata vain muutamaksi tunniksi kerrallaan, jotta kota olisi pääsääntöisesti kaikkien saaressa liikkuvien käytettävissä. Kodan ollessa varattuna nuotioruokaa on mahdollista valmistaa kodan vieressä sijaitsevalla laavulla.

 

Vertailukohtien hinnoittelusta on esimerkkejä seuraavassa:

 

Rauhalahden leirintäalue (Kuopio)                         15 € / 50 min

Jätkänkämpän laavu (Kuopio)     40 € / 3 tuntia

 

Hämeenlinnan varattavat laavut                             35–56 € / vrk

Teijon kansallispuisto kota 50 h. 79 € / vrk

Repoveden kansallispuisto 4 kotaa                         60–75 € / vrk

 

Vertailukohtien hinnoittelun pohjalta Hietasalon kodan vuokraksi on ajateltu 40 euroa / 2 tuntia ja lisätuntien hinnaksi 15 euroa / lisätunti ja maksimi vuokra-aika on 12 tuntia. Vuokraajan tulee maksaa vuokra varauksen yhteydessä.

 

Kota on normaalisti jokamiehenoikeudella kaikkien käytössä, joten Kuopion kaupunki ei pysty varmasti takaamaan kodan siisteyttä vuokra-ajan alkaessa. Kuopion Seikkailukeskus on tarjonnut, että he voivat 60 euron korvausta vastaan käydä siivoamassa kodan ennen vuokra-ajan alkamista. Alkusiivous on siis vapaaehtoinen ja vuokraajan tulee maksaa em. siivous etukäteen. Vuokraajan velvollisuus on siivota kota vuokra-ajan päätyttyä ja todentaa kodan siisteys kodan sisäpuolisilla valokuvilla vuokra-ajan jälkeen. Myös jälkisiivouksen voi tilata varauksen yhteydessä 60 euron korvausta vastaan.

 

                                                         

Sisäkuva kodasta ennen lattian pinnoitusta.

 

Kodan varaamisen käytännön järjestelyistä on alustavasti sovittu hyvinvointipalveluiden tilavarausyksikön kanssa. Alkuun varausmenettely hoidetaan varaamalla tila virka-aikaan varaushenkilöstöltä, mutta sähköistä varausjärjestelmää ollaan kehittämässä. Sähköinen varausmahdollisuus voisi olla käytössä vuoden 2023 aikana.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Hietasalon kodan varausjärjestelmä monipuolistaa Kuopion kaupungin retkeilyn palveluita ja mahdollistaa kodan käyttämisen myös yksityiseen tai yrityskäyttöön.

 

 

Esitys                                                Kaupunkirakennelautakunta päättää, että Hietasalon kotaa voi vuokrata seuraavilla ehdoilla:

         Kodan vuokra on 40 euroa / 2 tuntia.

         Lisätunnit ovat 15 euroa / tunti.

         Kotaa voi vuokrata korkeintaan 12 tunniksi kerrallaan.

         Vuokraajan tulee maksaa vuokra varauksen yhteydessä.

         Vuokraajan velvollisuus on siivota kota vuokra-ajan päätyttyä ja todentaa kodan siisteys kodan sisäpuolisilla valokuvilla vuokra-ajan jälkeen.

         Kodan siivous Kuopion Seikkailukeskuksen tekemänä ennen ja/tai jälkeen vuokrauksen on 60 euroa / kerta (vapaaehtoinen lisäpalvelu).

 

Lisäksi kaupunkirakennelautakunta päättää valtuuttaa kaupunginmetsänhoitajan määrittelemään muut kodan vuokrauksen ja käytön ehdot ja pelisäännöt.

 

                                                          Valmistelija

Seppo Jauhiainen

puh. +358 400 577 330

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Lautakunta hyväksyy vs. kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa