Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.01.2017 Pykälä 12


 

Perusturva- ja terveyslautakunta

112 §

20.12.2016

 

§ 12

Asianro 7142/05.17.00/2016

 

 

Rintamaveteraanien kotiin annettavan palvelun järjestäminen 1.1.2017 alkaen ja määräaikainen palveluohjaajan viran perustaminen

 

Päätöshistoria

 

Perusturva- ja terveyslautakunta 20.12.2016 112 §

 

Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen
Vanhus- ja vammaispalvelujen hallinto

 

Itsenäisyyden juhlavuonna 2017 veteraanien kotona asumista tukevia palveluja vahvistetaan ja tavoitteena on järjestää veteraaneille tarpeen mukaiset maksuttomat kotiin annettavat avopalvelut. Valtiokonttori ohjaa määrärahaa kuntiin kuntoutus- ja avopalvelujen järjestämistä varten.

 

Valtiokonttori lähettää kuntiin tarkemman ohjeistuksen asiaan liittyen joulukuussa 2016. Ohjeistus sisältää kuntakohtaiset tiedot rahasummasta sekä sen käytöstä kunnallisten avopalvelujen, tuetun kotikuntoutuksen ja monipuolisten kuntoutuspalvelujen järjestämiseen. Kunta voi tehdä palvelupäätöksiä heti tammikuussa 2017.

 

Pohjois- Savon Sotaveteraanipiiri on 18.10.2016 perusturva- ja terveyslautakunnalle osoittamassaan kirjeessään esittänyt kysymyksen miten Kuopiossa on suunniteltu veteraanien palvelutilanteen kartoittaminen, jotta veteraanien tarvitsemat palvelut voitaisiin heti vuoden alussa aloittaa. Kirje jaetaan esityslistan liitteenä.

 

Esityslistan liitteenä jaetaan vanhusten palveluohjauksen suunnitelma rintamaveteraanien kotiin annettavien palveluiden järjestämiseen 1.1.2017 alkaen. 

 

Arvion mukaan veteraanien palvelutarpeen arvioinneista ja palvelujen järjestämisestä muodostuu yhden palveluohjaajan resurssin määräaikainen lisätarve vanhusten palveluohjaukseen. Perusteena määräaikaiselle on uuden toimintamallin vakiintumattomuus ja toiminnan aloitusvaiheeseen liittyvä mittava työmäärä, myös kohderyhmä on ajan myötä vähenevä.

 

Työntekijä käyttää julkista valtaa, jolloin täytyy perustaa palveluohjaajan virka.

 

 

Vaikutusten arviointi        Myönteinen asiakasvaikutus.

 

PoSoTe-vaikutusten arviointi

 

                                            Ei PoSoTe-vaikutusta

 

 

Esitys                                Kuntoutusjohtaja Mikko Korhonen

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy rintamaveteraanien kotiin annettavien palveluiden järjestämiseksi tehdyn suunnitelman ja sen toteuttamiseen tarvittavan määräaikaisen henkilöresurssin vuodelle 2017.

 

Samalla perusturva- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle määräaikaisen palveluohjaajan viran perustamista. Viran kelpoisuusehtona on sosiaali- tai terveydenhuollon AMK -tutkinto tai vastaava aikaisempi opistotasoinen tutkinto.  Viran palkkaus määräytyy Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen hinnoittelukohdan 04SOS030 mukaan ja viran työnvaativuuden taso on 2. Työaika on yleistyöaika 38,25 tuntia viikossa.

 

Virka täytetään määräaikaisena ajalle 1.1. – 31.12.2017. Määräaikaisuuden perusteena on uuden toimintamallin vakiintumattomuus ja toiminnan aloitusvaiheeseen liittyvä mittava työmäärä, myös kohderyhmä on ajan myötä vähenevä.

 

 

 

 

Liitteet

 

7142-2016-1 Kirje 520105_1_1 (2).pdf

 

 

Suunnitelma rintamaveteraanien palveluiden järjestämisestä.pdf

 

Viiteaineisto

 

 

 

                                            Valmistelija                                          

Mari Leikas

puh.  044 718 3244

Tiina Kallio

puh.  044 718 3289

Mikko Tapio Korhonen

puh. +358 044 718 6200

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy kuntoutusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                              Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtajan ehdotuksen.

 

Merkittiin, että jäsen Merja Taskinen poistui kokouksesta klo 17.44 tämän asian päätöksen teon jälkeen.

 


 

 

 

Liitteet

9

7142/2016 Suomen Sotaveteraaniliitto ry:n ja Pohjois-Savon Sotaveteraanipiir ry:n kirje 18.10.2016

 

10

7142/2016 Suunnitelma rintamaveteraanien palveluiden järjestämisestä

 

 

                                                         

Työnantajapalvelu puoltaa perusturva- ja terveyslautakunnan esitystä.

 

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy perusturva- ja terveyslautakunnan esityksen.

 

 

 

Päätös                                            Merkittiin, että esittelijänä asiakohdassa toimii kaupunginjohtaja Petteri Paronen.

 

                                                          Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.