Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 25.01.2017 Pykälä 7


 

 

 

 

§ 7

Asianro 460/00.01.02.00/2017

 

 

Särkiniemen koulua koskevan verkostopäätöksen toimeenpano

 

 

Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

 

Kuopion perusopetuksen palveluverkostoa tarkastellaan yhdessä varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen kanssa sekä kouluverkostoselvitysten ja kaupunginvaltuuston päätösten mukaisesti. Olemassa olevien tilojen yhteiskäyttöä kehitetään ja optimoidaan sekä mahdollisista tarpeettomista tiloista luovutaan.

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 8.12.2014 (§127) perusopetuksen palveluverkostoratkaisujen yhteydessä päättänyt Särkiniemen koulun osalta, että koululla jatkaa luokat 0-4 1.8.2016 alkaen tai siinä vaiheessa, kun Jynkän koulu valmistuu ja luokat 5-6 siirtyvät Neulamäen kouluun saman aikataulun mukaisesti.

Valmisteluvaiheessa vaihtoehtoina valmisteltiin kaksi vaihtoehtoa: Särkiniemen koulun lakkauttaminen ja oppilaiden siirtäminen Jynkän ja Neulamäen kouluihin (vaihtoehto 1) tai  Särkiniemen lk 3-6 oppilaiden sijoittuminen Jynkän ja Neulamäen kouluihin, jolloin Särkiniemeen jäisi Neulamäen kouluun hallinnollisesti yhdistetty ns. pienten lasten koulu (vaihtoehto 2) 1.8.2016 alkaen tai siinä vaiheessa, kun Jynkän koulu valmistuu. Jynkän uusi koulu valmistuu ja otetaan käyttöön 1.8.2017.

Päätöksen toimeenpano edellyttää pedagogisten, toiminnallisten ja taloudellisten vaikutusten selvittämistä. Lisäksi asiaa tulee tarkastella vielä laajemmin koko palveluverkoston näkökulmasta ja ottaa huomioon erityisesti päivähoidon ja esiopetuksen tilatarpeet, Jynkän uuden koulun valmistuminen, oppilasmäärän kasvu ja oppilaaksiotto erityisesti eteläisellä alueella sekä alueella Jynkkä, Särkiniemi ja Neulamäki. Myös  Rauhalahden että Savilahden alueiden täydennysrakentamisella on vaikutus palvelujen kysyntään.

 

Asiaa on käsitelty verkostotyön ohjausryhmässä 19.12.2016. Verkostotyön ohjausryhmä on yksimielisesti esittänyt päätöksen toimeenpanon lykkäämistä vuodella tarpeellisten selvitysten tekemiseksi.

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Esitän, että Särkiniemen koulua koskevan verkostopäätöksen (KV 8.12.2014 § 127) toimeenpanoa, joka päätöksen mukaan ajoittuu syksyyn 2017, lykätään vuodella tarvittavien lisäselvitysten tekemiseksi.

 

Viiteaineisto

2

460/2017 Kaupunginvaltuuston päätös 8.12.2014 § 127

 

3

460/2017 Särkiniemen koulun vaihtoehdot, alustavat talouslaskelmat

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Leena Auvinen

puh. 044 7184003

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Heikki Kekäläinen poistui kokouksesta klo 17.09 tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

 

Liisa Kaksonen poistui kokouksesta klo 17.07 tämän pykälän käsittelyn jälkeen.