Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 08.02.2017 Pykälä 21



 

 

§ 21

Asianro 5927/10.02.06.02/2016

 

 

Oikaisuvaatimus / tienimimuutos Kauppatie - Koirajärvenraitti

 

 

Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen
Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut

 

                                                         

Juankosken ja Kuopion alueella oli noin 120 samannimistä tai lähes samannimistä tietä ennen vuoden 2017 alusta tapahtunutta kuntaliitosta. Nimiä muutettiin niin, ettei ongelmia syntyisi kuntaliitoksen jälkeen esimerkiksi hälytysajoneuvojen tilaustilanteissa. Kunta päättää osoiteasioista, mutta tienimimuutokset pyrittiin tekemään yhteistyössä asukkaiden kanssa. Siihen, kumman kunnan puolella nimi muutettiin, vaikutti tien varrelle annettujen osoitteiden ja ympärivuotisten asuntojen sekä yritysten lukumäärä.

 

Tienimi Kauppatie valittiin muutettavaksi Kuopion puolella. Kesällä 2016 kuultiin niitä kiinteistönomistajia, joiden kiinteistöille oli merkitty osoitenumero Kauppatieltä kaupungin ylläpitämiin tietojärjestelmiin. Kuultavia oli kahdeksalta (8) kiinteistöltä.

 

Kaupungin ehdotus Kauppatien uudeksi nimeksi oli Koirajärvenraitti. Ehdotus johdettiin läheisen Koirajärven nimestä. Kuulemiskirjeessä pyydettiin tien asukkaita yhdessä miettimään ja kommentoimaan ehdotettua nimeä 31.8.2016 mennessä. Kirjeen liitteenä olevassa palautelomakkeessa oli tarkempia ohjeita, kuinka ehdottaa toista nimeä.  Ohjeessa pyydettiin kuultavia miettimään yhteinen nimiehdotus. Nimiehdotus tuli tehdä kirjallisena joko sähköpostitse tai kirjeen liitteenä ollutta palautelomaketta ja palautuskuorta käyttäen. Kuulemisaikana Kauppatieltä ei tullut nimiehdotuksia.

 

Kiinteistöinsinööri teki päätöksen 16.11.2016 § 67 Kauppatien muuttamisesta Koirajärvenraitiksi.

 

Kauppatien varrella asuva asukas teki 24.11.2016 oikaisuvaatimuksen päätöksestä. Oikaisuvaatimuksessa pyydetään muuttamaan tienimi Liittolantieksi:

Pyydän Teitä muuttamaan uuden tien nimen Koirajärvenraitti (vanha Kauppatie) Liittolantie:ksi. Peruste että Kauppatiellä on liittola. Liittolassa on toiminta ja se on vanha rakennus. Räsälän asukkaat hyvin tietävät sen paikkaa. Liittola sijaitsee ihan tien reunalla ja ei olisi luonnollisempa kun uuden tien nimi on Liittolantie.”

 

Nimiehdotus ei tullut esille asian kuulemisaikana, vaikka nimen ehdottamisesta oli kuultaville annettu ohjeita ja määräpäivä oli ilmoitettu. Oikaisuvaatimuksesta ei käy ilmi, että siinä ehdotettu tienimi olisi tien asukkaiden yhteinen ehdotus. Edellä mainittujen seikkojen perusteella esitän oikaisuvaatimuksen hylkäämistä.

 

 

Esitys                                              Esitän kaupunkirakennelautakunnalle päätettäväksi, että Kauppatien varrella asuvan asukkaan päätöksestä 16.11.2016 § 67 tekemä oikaisuvaatimus hylätään perusteettomana.

 

 

Liitteet

6

5927/2016 Kuulemiskirje tienimimuutos Kauppatie

 

7

5927/2016 Palautelomake kuulemiskirjeen liite

 

8

5927/2016 Päätöspöytäkirja

 

9

5927/2016 Oikaisuvaatimus

 

                                                          Valmistelija                                                           

Lauri Lytsy

puh. +358 44 718 5505

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.