RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 08.02.2017 Pykälä 12
§ 12 | Asianro 662/00.01.05/2017 |
Kuopion kärkihankkeiden markkinointi
Markkinointijohtaja Kirsi Soininen
Markkinointi, viestintä ja asiakaspalvelut
Kuopion kärkihankkeiden viestintä- ja markkinointisuunnitelma
Kuopio rakentuu tulevien vuosien aikana poikkeuksellisesti. Merkittävät kärkihankkeet vievät osaltaan kokonaisuutta eteenpäin. Retorisesti Itä-Suomen keskuksesta siirrytään puhumaan kansainvälisesti merkittävästä kasvukeskuksesta. Hankkeet lisäävät kaupungin vetovoimaa.
Kärkihankkeet tulee saattaa vaiheittain valtakunnalliseen ja kansainväliseen tietoisuuteen. Rakentaminen tapahtuu kymmenen vuoden periodilla, jolloin on tärkeää, että hankkeista löytyy toistuva visiomainen ydintarina, jota tuoreuttaa rakentamisen vaiheista viestiminen osana arjen tason toimintaa. Visio ja tavoite on oltava kirkas ja se on kommunikoitava sekä kuvallisesti että tarinallisesti.
Suunnitelma tulee olemaan monitasoinen ja -kanavainen ja sen osaksi laaditaan vaikuttamisstrategia. Viestinnän kohderyhmät määritellään suunnitelmassa erikseen ja niitä ovat mm. asukkaat, päättäjät, investoijat, media jne. Kaupunki hyödyntää luonnollisesti omassa hallinnassaan olevia kanavia viestien läpiviemiseen.
Verkosto merkittävässä roolissa
Kärkihankkeet ovat myös kaupunkiyhteisön hankkeita, ei pelkästään Kuopion kaupungin hankkeita. Keskeistä markkinoinnissa ja viestinnässä on hankkeissa olevien verkostojen – yritysten, toimijoiden ja oppilaitosten – osallisuus kärkihanketarinan ja suunnitelman viestijöinä. Markkinoinnissa ja viestinnässä tulee varmistaa, että verkostolla on käytössään kärkihankkeisiin liittyvä laadukas materiaali ja ydinviestit, joita kukin toimija voi osaltaan välittää sidosryhmilleen. Tällöin yhteinen viesti moninkertaistuu.
Organisoituminen
Markkinointi, viestintä ja asiakaspalvelut vastaa Kuopion kärkihankeviestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä projektien kanssa. Kärkihankkeiden projektijohdolla on keskeinen rooli viestinnässä ja markkinoinnissa. Kärkihankkeiden ympärille on koottu viestinnän, markkinoinnin ja kansainvälisen viestinnän osaamista. Tämän lisäksi tarvittaessa ostetaan asiantuntijapalveluita. Lisäksi hankkeisiin liittyvää viestintää suunnitellaan ja toteutetaan yhteismarkkinointirakenteissa, jossa mukana mm. alueen oppilaitokset, Kuopion alueen kauppakamari ja Pohjois-Savon kuntia.
Aikataulu
Esittelymateriaalin ensimmäinen versio valmistuu helmikuussa 2017. Viestintä- ja markkinointisuunnitelma täsmentyy kevään 2017 aikana.
Markkinointijohtaja esittelee asiaa kokouksessa.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän, että kaupunkirakennelautakunta merkitsee asian tiedoksi.
Valmistelija
Terhi Leppänen | puh. +358 044 718 5115 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen
Lautakunta hyväksyy markkinointijohtajan esityksen.
Päätös Merkitään, että kaupunginhallituksen edustaja Ilkka Raninen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkitään, että markkinointijohtaja Kirsi Soininen ja hankepäällikkö Antti Niskanen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.