RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.02.2017 Pykälä 10
Tarkastuslautakunta | 5 § | 11.1.2017 |
§ 10 | Asianro 24/02.08.00.01/2017 |
Tilintarkastuspalveluiden hankinta vuosille 2017 - 2020
Päätöshistoria
Tarkastuslautakunta 11.1.2017 5 §
Tarkastuspäällikkö Tapani Laitinen
Tarkastustoimi
Kuntalain 122 §:n mukaan valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön, (JHTT-yhteisön). Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi julkishallinnon ja talouden hyväksytty tilintarkastaja (JHTT/JHT-tilintarkastaja). Tilintarkastajat toimivat tehtävässään virkavastuulla.
Kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä. Tilintarkastusyhteisö voidaan valita kerrallaan enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten.
Kaupunginvaltuuston 27.8.2012 hyväksymän konserniohjeen ”Konserniohje ja Hyvä hallintotapa Kuopio- konsernissa” mukaan pääsääntönä on, että konserniyhtiöiden tilintarkastajana toimii sama auktorisoitu tarkastusyhteisö kuin Kuopion kaupungilla. Tarkastuslautakunta on kaupungin tilintarkastuksen yhteydessä kilpailuttanut myös konserniin kuuluvien tytäryhteisöjen ja osakkuusyhteisöjen tilintarkastuksen. Tytäryhteisöt päättävät vastuullisen tilintarkastajan valinnasta kaupungin ohjeistuksen mukaisesti.
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm. valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta.
Tilivuosien 2017 – 2020 tilintarkastuksen kilpailutus on tehty tarkastuslautakunnan ja IS-Hankinta Oy:n yhteistyönä. Tarkastuslautakunnassa käsiteltiin asiaa koskeva tarjouspyyntö 9.11.2016. Tarkastuslautakunta tekee kilpailutusta koskevat päätökset sekä valintaehdotuksen valittavasta tilintarkastusyhteisöstä kaupunginvaltuustolle.
Tilintarkastuspalveluiden hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä palveluhankinta, joka on kilpailutettu avointa hankintamenettelyä käyttäen. Tarjouspyyntö on julkaistu 10.11.2016 HILMA –ilmoituskanavassa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi. Tarjoukset tuli lähettää sähköisesti ja tarjousten vastausaika päättyi 28.12.2016 klo 10. Tarjousten avauspöytäkirja, tarjoajien kelpoisuuden, tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen ja tarjousten vertailu on tehty IS-Hankinnassa. Tarjousvertailussa hinnan painoarvo oli 70 % ja laatupisteiden 30 %. Tarjouksen jättivät BDO Audiator Oy, KPMG Julkishallinnon palvelut Oy ja Ernst & Young Oy.
Tarkastuslautakunta on arvioinut, että kaupungin lakisääteisen tilintarkastuksen laajuus on 120 tarkastuspäivää tilikautta kohti ja tarjouspyyntö ja -vertailu on tehty tällä perusteella. Vireillä olevan maakunta- ja soteuudistuksen vuoksi kaupungin tarkastuspäivien lukumääräksi on arvioitu 80 päivää v. 2019-2020 ja tarjouspyynnössä on todettu, että kaupungilla on oikeus vähentää tilintarkastuspäivien määrää uudistuksen toteutuessa.
Konserniyhteisöjen tarkastuspäivien määräksi on arvioitu yhteensä 80 pv/vuosi.
Laatutarkastelussa on painotettu tilintarkastusyhteisön tilintarkastajien tarkastuskokemusta ja auktorisoitujen tarkastajien tarkastusosuudet on määritelty tarjouspyynnössä. Tarkemmat sopimusehdot määritellään tarkastuslautakunnan ja valittavan tilintarkastusyhteisön välillä tehtävässä sopimuksessa, jonka luonnos on ollut tarjouspyynnön liitteenä. Sopimus tehdään päätöksen lainvoimaisuuden jälkeen.
Tarjousasiakirjat ovat nähtävillä tarkastuslautakunnan kokouksessa ja ennen kaupunginvaltuuston kokousta tarkastustoimistossa, osoitteessa Tulliportinkatu 31. Hankinta-asiakirjat tulevat julkisiksi julkisuuslain (621/1999) mukaisesti tarjoajien ilmoittamia liikesalaisuuksia koskevin rajauksin.
Liitteet |
| Yhteenveto tarjousvertailusta |
|
|
|
Valmistelija
Tapani Laitinen | puh. +358 044 718 2808 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Tarkastuspäällikkö Tapani Laitinen
Tarkastuslautakunta päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että
- Kuopion kaupungin ja sen konsernin yhteisöjen tilintarkastajaksi vuosiksi 2017 - 2020 valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimpana BDO Audiator Oy; kaupungin vastuunalaisena tilintarkastajana JHT/KHT Tiina Lind
- valtuusto oikeuttaa tarkastuslautakunnan kaupungin puolesta hyväksymään kaupungin ja valitun tilintarkastusyhteisön välillä tehtävän sopimuksen
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Liitteet | 9 | 24/2017 Yhteenveto tarjousvertailusta |
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
Kaupunginvaltuusto
- valitsee Kuopion kaupungin ja sen konsernin yhteisöjen tilintarkastajaksi vuosiksi 2017 - 2020 kokonaistaloudellisesti edullisimpana BDO Audiator Oy; kaupungin vastuunalaisena tilintarkastajana JHT/KHT Tiina Lind
- oikeuttaa tarkastuslautakunnan kaupungin puolesta hyväksymään kaupungin ja valitun tilintarkastusyhteisön välillä tehtävän sopimuksen.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti tarkastuslautakunnan tekemän päätösehdotuksen.