RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.02.2017 Pykälä 16
6285/2016 Valtuustoaloite |
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta | 103 § | 22.11.2016 |
Kaupunginhallitus | 417 § | 19.12.2016 |
§ 16 | Asianro 6285/02.05.01.00/2016 |
Valtuustoaloite / avustuksen hakeminen Kuopion kaupungin "Lupa innostua" -hyvinvointilähettiläiden vapaaehtoistyön toiminnan tukemiseen ja laajentamiseen
Päätöshistoria
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22.11.2016 103 §
Valtuustoaloitteen allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esittävät, että kaupunki avustaisi rahallisesti Lupa innostua hyvinvointilähettiläiden vapaaehtoistyötä toiminnan tukemiseksi ja laajentamiseksi.
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan lausunto valtuustoaloitteeseen/ avustuksen hakeminen Kuopion kaupungin ”Lupa innostua”-hyvinvointilähettiläiden vapaaehtoistyön toiminnan tukemiseen ja laajentamiseen:
Vapaaehtoistoiminta on määritelmällisesti omista arvoista lähtevää, toisten ihmisten, yhteisöjen tai ympäristön hyväksi tehtyä työtä, jota ei tehdä rahallista korvausta vastaan. Vapaaehtoistoiminta tuottaa yleistä hyvää ja lisäarvoa kaikille osallisille ja on merkki tekijänsä halusta vaikuttaa ja osallistua. Vapaaehtoistyö lisää myös tekijän omaa elämänlaatua ja on siten erityisen suositeltavaa kaikille.
Hyvinvointilähettiläiden tekemä työ on palvelujen markkinointia parhaimmillaan. Heidän kirjoittamansa Lupa innostua -blogitekstit ovat omakohtaisia kokemuksia sekä kaupungin järjestämistä palveluista, eri tapahtumista että myös järjestöjen ym. toiminnasta. Aiheina ovat olleet mm. kansalaisopiston kurssit, Kuopio Marathon, koulurauhan julistus, retkeilyreitit, RockCock, Musiikkikeskuksen konsertit, teatteri. Hyvinvointilähettiläät ovat saaneet ns. Kulttuurikuriirikortin, jolla he pääsevät maksutta kaupungin museoihin ja saavat alennuksia kulttuuripalveluista. Hyvinvointilähettiläsverkoston toiminnasta on alkujaan vastannut kaupungin markkinointiyksikkö ja vuoden 2016 ajan verkostoa (14 hlöä) on koordinoinut Kirsi Koponen, joka on itsekin yksi kirjoittava hyvinvointilähettiläs.
Kaupungin eri yksiköt koordinoivat suurta joukkoa vapaaehtoisia, joiden työ kaupungin palvelujen rinnalla on erittäin arvokasta. Kaupungin palvelukeskuksissa toiminnanohjaajat koordinoivat kulttuuriluotsien sekä ulkoiluystävien toimintaa. Liikunnanohjaajat koordinoivat 120 henkilön liikunnanvertaisohjaajaverkostoa. Arkeen Voimaa-ryhmien ohjaajat ovat myös ohjaajakoulutuksen saaneita vapaaehtoisia. Arkeen Voimaa itsehoitomalli -ryhmät on tarkoitettu pitkäaikaissairaille täysikäisille henkilöille tai henkilöille, joilla on pitkäaikainen haitta tai vamma. Kaupungin yksiköt ovat koordinoineet näitä
verkostoja ilman erillisiä määrärahavarauksia oman toimintansa ohella. Vapaaehtoisille on tarjottu koulutusta ja ideapäiviä sekä mentorointia. Tänä keväänä otettiin lisäksi käyttöön https://www.vapaaehtoistyo.fi/kuopio –verkkopalvelu, jossa eri toimijat voivat ilmoittaa vapaaehtoisten tarpeesta tai kuntalainen voi ilmoittautua vapaaehtoistyöntekijäksi. Verkkopalvelu on ollut aikaisemmin jo Kuopion seurakuntayhtymän käytössä.
Hyvinvointilähettiläiden työ on jossain määrin verrattavissa muuhun kaupungin koordinoimaan vapaaehtoistyöhön, mutta sillä on myös markkinoinnillinen päämäärä. Avustus tai muu rahallinen tuki suoraan hyvinvointilähettiläille ei ole mahdollista, kun puhutaan vapaaehtoistoiminnasta.
Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö voi olla mukana ylläpitämässä hyvinvointilähettiläsverkoston toimintaa yhteistyössä markkinointiviestintä- ja asiakaspalveluyksikön kanssa, mutta erillistä määrärahaa ei siihen voida osoittaa. Kansalaistoiminnan aktivointiyksikön rooli toiminnassa voi olla tiedottavaa; tiedotetaan verkostolle kaupungin tapahtumista ja palveluista.
Esitys Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää antaa edellä esitetyn lausunnon vastauksena valtuustoaloitteeseen.
Liitteet |
| 6285/2016 Valtuustoaloite |
|
|
|
Valmistelija
Petri Kervola | puh. 044 18 2062 |
Heli Norja | puh. 044 718 4000 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.
Päätös Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Kaupunginhallitus 19.12.2016 417 §
Liitteet |
| 6285/2016 Valtuustoaloite |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Petteri Paronen
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Liitteet | 12 | 6285/2016 Valtuustoaloite |
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
Kaupunginvaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.