Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.02.2017 Pykälä 18



 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

116 §

13.12.2016

Kaupunginhallitus

13 §

9.1.2017

 

§ 18

Asianro 6998/07.02.02/2016

 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Pertti "Spede" Pasasen patsashanke

 

 

Päätöshistoria

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 13.12.2016 116 §

                                           

 

11 kaupunginvaltuutettua on tehnyt 10.10.2016 liitteenä olevan valtuustoaloitteen Pertti ”Spede” Pasasen patsashankkeesta.

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta ilmoittaa lausuntona valtuustoaloitteeseen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle seuraavaa:

 

10.10.2016 tehdyssä valtuustoaloitteessa esitetään Pertti ”Spede” Pasasen patsaan hankkimista Kuopion kaupungin keskustaan torin laidalle vuoden 2017 aikana. Perusteluina mm. todetaan, että kyseessä on Kuopiosta lähtöisin oleva, valtakunnallisesti hyvin tunnettu merkkihenkilö, jota esittävä patsas vaikuttaisi positiivisesti kaupungin imagoon.

 

Kun vuonna 2015 Pertti Pasasen (1930–2001) syntymästä tuli kuluneeksi 85 vuotta, kaupunki muisti ja kunnioitti Pasasen elämäntyötä kiinnittämällä muistolaatan Pasasen entisen kotitalon (Päivärinteentie 21) läheisyyteen, mikä oli linjassa kaupungin aikaisemman laattapolitiikan kanssa. Tuolloin Kuopion museokeskukselta pyydetyssä lausunnossa (kaupunginhallitus 1.9.2014 § 290) todetaan, että

 

muistolaattavaihtoehdon ohella yksi harkinnan arvoinen muistamisen muoto ja paikka voisi olla suunnitteilla oleva matkakeskus nykyisen linja-autoaseman alueella. Se on alue, jossa Spede varmasti liikkui, kotitalonsa läheisyydessä. Alueella voisi nimetä mahdollisen aukion tai jonkin muun tilan Speden mukaan tai alueella voisi olla jokin ”spedemäinen”, komiikan keinoin toteutettu koje tai laite, sovellettuna esimerkiksi alueen informaatiotekniikkaan.

 

Kaupunginhallitus pitäytyi muistolaatan hankkimisessa todeten, että Matkakeskukseen ja sen alueeseen liittyvät nimeämis- ja muut ratkaisut tehtäneen myöhemmin.

 

Valtuustoaloitteessa esitettyä patsaan paikkaa Kuopion torilla ei voida pitää sopivana sekä toritoiminnan ja tilankäytön kannalta että kaupunkikuvallisista syistä. Torilla ja sen välittömässä läheisyydessä on jo runsaasti julkista taidetta, useita veistoksia ja muita taideteoksia. Lisäksi tori on täyttynyt monenlaisilla rakennuksilla ja rakenteilla. Näin ollen uudelle taideteokselle ei ole osoitettavissa soveliasta tilaa.

 

Pertti ”Spede” Pasanen muistetaan innovatiivisena ja rajoja rikkovana monilahjakkuutena, joka oli viihdekulttuurin menestyneimpiä suomalaisia, tunnettu myös keksijänä. Siksi hänen persoonaansa ajatellen perinteisen patsaan hankkiminen voidaan kyseenalaistaa. Sen sijaan esitetään museokeskuksen aiempaa lausuntoa myötäillen, että keskustaan sijoittuvan patsaan sijasta Pertti ”Spede” Pasanen huomioidaan tulevan Matkakeskuksen toteutuksen yhteydessä ”spedemäisenä” taiteellisena tai teknisenä elementtinä.

 

Lausunnon valmistelussa on kuultu Kuopion kaupungin julkisen taiteen prosenttitaidetyöryhmää.

 

 

Vaikutusten arviointi        Liitteenä

 

 

Esitys                                Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää antaa edellä esitetyn lausunnon vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

Liitteet

 

6998/2016 Vaikutusten arviointi

 

 

6998/2016 Valtuustoaloite

 

 

 

 

 

                                            Valmistelija                                          

Marianna Huttunen

puh.  044 718 2640

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä taidemuseon intendentin esityksen.

 

 

Päätös                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 


 

Kaupunginhallitus 9.1.2017 13 §

 

 

 

Liitteet

 

6998/2016 Valtuustoaloite

 

 

6998/2016 Vaikutusten arviointi

 

 

Päätösehdotus               Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

 

Päätös                              Merkittiin, että esittelijänä asiakohdassa toimii kaupunginjohtaja Petteri Paronen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


 

 

Liitteet

15

6998/2016 Valtuustoaloite

 

16

6998/2016 Vaikutusten arviointi

 

                                                         

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

 

 

Päätös                                            Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

Merkittiin, että valtuutettu Kimmo Kivelä poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.