RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 27.03.2017/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 20 | Asianro 2532/00.01.00/2017 |
Esiselvitys uuden pääomasijoitusrahaston perustamisesta Pohjois-Savoon
KYS Invest Oy on tekemässä ELY –keskuksen rahoittamana esiselvitystä uuden pääomasijoitusrahaston perustamisesta ja pääomasijoitustoiminnan kehittämisestä talousalueellamme. Selvityksen keskeisinä tavoitteina on määrittää perustettavan rahaston toimintamalli ja selvittää rahastosta kiinnostuneet toimijat ja rahoituslähteet.
Uuden rahaston sijoitusvaroista voisi olla mahdollista saada osa ELY –keskuksen kautta avustuksena, mikäli loppuosalle löydetään rahoittajat. Nämä sijoittajat voisivat olla julkisia ja / tai yksityisiä sijoittajia.
Asiaa kokouksessa esittelevät KYS Invest Oy:n toimitusjohtaja Pasi Markkanen ja Kuopion kaupungin yritysasiamies Jukka Pitkänen.
Valmistelija
Toni Vainikainen |
|
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Petteri Paronen
Omistajaohjausjaosto keskustelee asiasta ja merkitsee sen tiedokseen.
Päätös Yritysasiamies Jukka Pitkänen ja KYS Invest Oy:n toimitusjohtaja Pasi Markkanen esittelivät asiaa kokouksessa. Jukka Pitkänen ja Pasi Markkanen poistuivat kokouksesta esittelyn jälkeen.
Merkittiin, että jäsen Pekka Kantanen saapui kokoukseen asiakohdan käsittelyn aikana.
Omistajaohjausjaosto hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |