RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat
Pöytäkirja 20.03.2017 Pykälä 15
§ 15 | Asianro 1208/02.05.06/2017 |
Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle
Kaupunginlakimies Vesa Toivanen
Kaupunginkanslia
Farocon Oy on valittanut Itä-Suomen hallinto-oikeudelle Juankosken kaupunginhallituksen päätöksestä 12.12.2016 § 200, jolla kaupunginhallitus hylkäsi yhtiön tekemän oikaisuvaatimuksen kaupunginhallituksen päätöksestä 29.2.2016 § 48. Juankosken kaupunginhallitus on 29.2.2016 tekemässään päätöksessä todennut, että kaupunki ei hyväksy Farocon Oy:ltä olevan saatavan maksujärjestelyä koskevaa sopimusta.
Farocon Oy on vaatinut, että kaupunginhallituksen päätös kumotaan ja asia palautetaan uudelleen käsiteltäväksi, jotta kaupunginhallitus hyväksyy sopimuksen. Yhtiö on lisäksi vaatinut täytäntöönpanokieltoa ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista.
Itä-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt Kuopion kaupungilta lausunnon valituksen johdosta.
Esitys Esitän kaupunginhallitukselle, että kaupunki antaa asiassa seuraavan lausunnon:
Juankosken kaupunginhallituksen päätöksen 29.2.2016 selostusosassa on mm. todettu, että Premium Board Finland Oy on laiminlyönyt Juankosken kaupungin takaaman lainan takaisinmaksun ajallaan ja lainan myöntäneen pankin vaatimuksesta kaupunki on suorittanut pankille erääntyneen lainan määrän. Kaupungin myöntämälle takaukselle on annettu vastavakuus kaupungin ja Farocon Oy:n välillä 12.8.2011 allekirjoitetulla sopimuksella, jolla Farocon Oy on pantannut kaupungille yhteensä 5,0 Me:n määräiset haltijavelkakirjat. Haltijavelkakirjojen perusteella asiassa on annettu täytäntöönpanokelpoinen välitystuomio 18.12.2014. Kun suoritusta Farocon Oy:ltä ei edelleenkään saatu, lähetettiin tuomio Länsi-Uudenmaan ulosottovirastoon täytäntöön pantavaksi. Länsi-Uudenmaan ulosottoviraston todistuksessa 20.1.2017 Juankosken kaupungin saatavaksi Farocon Oy:ltä on merkitty 4.980.237 euroa.
Suomen oikeusjärjestelmässä vallitsee sopimusvapauden periaate. Kunta voi siten harkintansa mukaan päättää, kenen kanssa sopimuksia tekee ja millä ehdoin.
Farocon Oy:llä ei ole ollut velallisena laillista oikeutta vaatia Juankosken kaupunkia luopumaan osittainkaan saatavastaan Farocon Oy:ltä. Juankosken kaupunki on voinut itsenäisesti harkita sopimukseen sitoutumista ja tämän harkinnan mukaisesti Juankosken kaupunginhallitus on päättänyt 29.2.2016 olla hyväksymättä kokouksessa esillä ollutta sopimusjärjestelyä. Kaupunginhallitus on tuolloin äänestyksen jälkeen syntyneessä päätöksessään arvioinut, että kaupungin Farocon Oy:ltä olevan saatavan perimistoimenpiteitä tulee kiirehtiä ulosottotoimin ja saatavan vakuutena olevasta pantista voidaan saada parempi hinta.
Juankosken kaupunginhallitus on täsmentänyt kaupungin näkemystä asiassa 29.2.2016 päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen käsittelyn yhteydessä 12.12.2016 mm. siten, että kaupungin takausvelallisena olevan yhtiön (Premium Board Finland Oy) omistusjärjestelyissä on tapahtunut muutoksia ja kaupungin ei ole syytä ryhtyä kyseisten saamisten uudelleenjärjestelyihin ennen kuin yhtiöiden omistus ja hallinto on ratkaistu oikeudellisesti. Perustelujen mukaan myöskään Premium Board Finland Oy:n uusi johto ei ole hyväksymässä mainittuja toimenpiteitä, joten niille ei ole siten enää edes edellytyksiä.
Juankosken kaupunginhallitus on siten perustellut kaupungin saatavan perintään liittyvän järjestelyn edellytyksiä ottaen huomioon saatavan perusteen ja saatava tehokkaaseen perintään liittyvät olosuhteet sekä lisäksi viimeksi oikaisuvaatimuksen johdosta antamassaan päätöksessä todennut, että edellytyksiä saatavasta luopumiseen ja siihen liittyviin järjestelyihin ei ole ollut.
Todettakoon, että Farocon Oy on asetettu konkurssiin 2.2.2017 Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden päätöksellä 17/1569.
Edellä mainituista seikoista johtuen asiassa ei ole myöskään aihetta täytäntöönpanokiellon määräämiselle.
Valitus oikeudenkäyntikuluvaatimuksineen tulee hylätä.
Liitteet | 11 | 1208/2017 Kunnallisvalitus |
| 12 | 1208/2017 Juankosken kaupunginhallituksen 12.12.2016 |
Valituksen liitteet ovat asiakirjoissa.
Valmistelija
Vesa Toivanen | puh. 044 718 2041 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Petteri Paronen
Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunginlakimiehen esityksen.
Päätös Merkittiin, että esittelijänä kokouksessa toimi kaupunginjohtajan poissa ollessa palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen.
Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtaja Jarmo Pirhosen tekemän päätösehdotuksen.