Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.03.2017/Pykälä 108

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunkirakennelautakunta

45 §

1.3.2017

 

§ 108

Asianro 7183/14.05.00.01/2013

 

 

Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan tarkistetun vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen hyväksyminen ja liittäminen osaksi Karttulan Vesiosuuskunnan osuuskunnan toiminta-aluetta

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunkirakennelautakunta 1.3.2017 45 §

 

 

                                            Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

                                            Kaupunkisuunnittelupalvelut

 

 

Tiivistelmä

Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään, että lautakunta esittäisi edelleen kaupunginhallitukselle entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan vesijohto- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen hyväksymisen. Itä-Kallaveden vesiosuuskunta on sulautunut 31.1.2017 Karttulan Vesiosuuskuntaan, joten nyt hyväksyttävä toiminta-alue liitetään osaksi Karttulan vesiosuuskunnan toiminta-aluetta. Entinen Itä-Kallaveden vesiosuuskunta on jättänyt Kuopion kaupungille vesihuoltolain mukaisen esityksen vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen laajentumisesta Vehmersalmen mm. Vaajasalon saareen, Niittylahden, Kolmisopenlahden ja Ison Pohjalahden alueelle, jonne osuuskunta on jo rakentanut vesijohto- ja jätevesiviemäriverkostot. Toiminta-alue esitys on kaupunginvaltuuston hyväksymän vesihuollon kehittämissuunnitelman linjauksen mukainen.

 

Historia                                      Kaupunkirakennelautakunta palautti asian kokouksessaan 25.6.2014 uudelleen valmisteltavaksi. Osuuskunta on rakentanut vuonna 2004 hyväksytyn toiminta-aluepäätöksen mukaisesti vesijohtoverkoston toiminta-alueelleen jo ennen rakentamisen tavoitevuotta 2020. Kuopion kaupunki, Kuopion Vesi ja entinen Itä-Kallaveden sekä Karttulan vesiosuuskunta on käynyt asiasta useita neuvotteluita asian ratkaisemiseksi. Kaupunki on neuvotellut Kuopion Vesi Liikelaitoksen kanssa toiminta-alueasiasta viimeksi 7.2.2017. Kuopion Vesi Liikelaitoksen näkemyksen mukaan entinen Itä-Kallaveden toiminta-alue on mahdollista hyväksyä esitetyssä laajuudessa osaksi Karttulan Vesiosuuskunnan toiminta-aluetta. Karttulan Vesiosuuskunnan mielestä toiminta-alue voidaan hyväksyä.

 

Perustelut

 

1.      Yleistä vesihuollosta

 

Vesihuoltoa ohjaavat vesihuoltolaki (119/2001) ja laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014). Vesihuoltolain tavoitteena on turvata sellainen vesihuolto, että kohtuullisin kustannuksin on saatavissa riittävästi terveydellisesti ja muutenkin moitteetonta talousvettä sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti. Vesihuoltolain soveltamisen kannalta on keskeistä, mitkä alueet sisällytetään vesihuoltolaitosten toiminta-alueisiin. Yhdyskuntajätevesistä annettu asetus edellyttää taajamien sisällyttämistä vesihuoltolaitosten toiminta-alueen jätevesiviemäriverkoston piiriin.

 

Vesihuoltolain mukaan kunnan tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti yhteistyössä alueensa vesihuoltolaitosten, laitoksille vettä toimittavien ja niiden jätevesiä käsittelevien sekä muidenkin kuntien kanssa sekä osallistua vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun. Kuopion kaupunginvaltuusto on 17.6.2013 linjannut vesihuollon kehittämisen suuntaviivat Kuopion vesihuollon kehittämissuunnitelmassa vuoteen 2020. Suunnitelma ohjaa mm. verkostojen rakentamista haja-asutusalueella. 

 

Kunnalla on vesihuollon järjestämisvelvollisuus, jos suurehkon asukasjoukon tarve taikka terveydelliset tai ympäristönsuojelulliset syyt sitä vaativat. Tällöin kunnan tulee huolehtia siitä, että ryhdytään toimenpiteisiin tarvetta vastaavan vesihuoltolaitoksen perustamiseksi, vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen laajentamiseksi tai muun tarpeellisen vesihuollon palvelun.

 

2.     Yleistä toiminta-alueista

 

Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella tarkoitetaan aluetta, jolla vesihuoltolaitos vastaa vesihuoltopalvelujen toimittamisesta asiakkailleen. Kunnan alueella vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden tulee kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon tai jätevesiviemäriin on tarpeen toteutuneen tai suunnitellun yhdyskuntakehityksen vuoksi. Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että vesihuoltolaitos pystyy huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti sekä siten, että vesihuollon kustannusten kattamiseksi perittävät vesihuollon maksut muodostuvat kohtuullisiksi ja tasapuolisiksi.

 

Vesihuoltolaitoksella on toiminta-alueellaan velvollisuus huolehtia vesihuollosta yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaavasti. Vesihuoltolaitoksen huolehtimisvelvollisuudella tarkoitetaan verkostojen rakentamis- ja kunnossapitovelvollisuutta.

 

Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on pääsääntöisesti liitettävä laitoksen vesijohtoon. Liittymisvelvollisuuden ulkopuolelle jäävät ainoastaan rakentamattomat kiinteistöt. Kunnan ympäristösuojelunviranomainen voi myöntää hakemuksesta määräaikaisen tai toistaiseksi voimassa olevan vapautuksen kiinteistön liittämisvelvollisuudesta. Ennen vapautuksen myöntämistä vesihuoltolaitokselle ja kiinteistön omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluiksi. Lisäksi kunnan ympäristösuojeluviranomaisen on pyydettävä vapauttamisesta kunnan terveysviranomaisen lausunto. Osuuskunnalla on ollut ennen vesihuoltolain muutosta hyväksytty toiminta-alue, jossa laitos ryhtynyt toimenpiteisiin vesihuollosta huolehtimiseksi. Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan vesijohdon ja viemäröinnin toiminta-alue ei sijaitse YKR-2015 mukaisella taajama-alueella. 

 

3.     Toiminta-alueiden hyväksyminen

 

Kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuoltolaitokselle toiminta-alueen ja tarvittaessa muuttaa hyväksyttyä toiminta-aluetta vesihuoltolaitoksen esityksestä tai, jos laitos ei tällaista esitystä ole tehnyt, laitosta kuultuaan. Ennen toiminta-alueen hyväksymistä tai muuttamista asiasta on pyydettävä lausunnot valvontaviranomaiselta sekä varattava alueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille tilaisuus tulla kuulluiksi. Vesihuoltolain mukaisina valvontaviranomaisina toimivat Pohjois-Savon ELY-keskus sekä kunnan terveydensuojelu- ja ympäristönsuojeluviranomaiset. Kuopiossa toiminta-alueiden hyväksyminen on delegoitu kaupunginhallitukselle.

 

Hyväksyessään toiminta-alueen kunnan tulee toiminta-alueen eri osien vesihuollon tarpeet huomioon ottaen määrittää alueet, jotka on saatettava vesihuoltolaitoksen vesijohtoverkoston piiriin, sekä alueet, jotka on saatettava laitoksen jätevesiviemäriverkoston piiriin. Hyväksymispäätöksen yhteydessä on myös asetettava tavoitteellinen yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaava aikataulu toiminta-alueen eri osien saattamiselle verkostojen piiriin.

 

Toiminta-alue, sillä sijaitsevat taajamat sekä vesijohtoverkoston ja jätevesiviemäriverkoston piiriin saatettavat alueet esitetään kartalla, jonka on oltava yleisesti saatavilla tietoverkossa. Toiminta-alueen hyväksymisestä on tiedotettava riittävässä laajuudessa.

 

4.     Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan perustietoja

 

Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunta sijaitsee Kurkiharjun, Vaajasalon, Sikoniemen sekä Vehmersalmen Kirnumäen ja Pinoharjun alueilla. Osuuskunta on perustettu vuonna 1987 ja sen vesi- ja viemäriverkoston toiminta-alue on hyväksytty vuonna 2004 (Vehmersalmen kv 20.12.2004 § 47) ja 2005 (Kuopion kh 4.4.2005 §228). Osuuskunta on sulautunut Karttulan Vesiosuuskuntaan 31.1.2017. Vesijohdon toiminta-alue sijoittuu osittain Kotkatniemen ja Kurkiharjun pohjavesialueille. Entinen Itä-Kallaveden vesiosuuskunta on laajentanut toimintaansa laajasti sekä vesijohdon että viemäröinnin osalta nykyisen toiminta-alueensa ulkopuolelle.

 

Osuuskunta ostaa talousvettä Suomen aivotutkimus- ja kuntoutussäätiö Neuronilta. Osuuskunnan verkosto on myös yhdistetty Kuopion Veden Vehmersalmen verkostoon, josta vettä ostetaan koko ajan myös Kurkiharjun alueelle. Osuuskunta ostaa vettä Neuronilta noin 10 m3/d ja Kuopion Vedeltä noin 70 m3/d. Osuuskunnan vesijohtoon on liittynyt yli 400 kiinteistöä. Osuuskunnan keskimääräinen vedenkulutus on 80 m3/d, vesijohtoverkoston pituus on noin 190 km.

 

Vesiosuuskunnan Sikoniemen ja Vaajasalon saaren alueella sijaitsevien kiinteistöjen jätevesiä johdetaan alueella toimivalle Neuronin jätevedenpuhdistamolle (AVL 400 asukasta) noin 50 kiinteistöltä. Lisäksi osuuskunnan Ison Pohjanlahden ja Saittajärven alueen kiinteistöjen jätevesiä johdetaan Vehmersalmen puhdistamolle noin 50 kiinteistöltä. Viemäriverkostonpituus on yhteensä noin 30 km. Muuten alueen jätevesien käsittely hoidetaan pääsääntöisesti kiinteistökohtaisesti.

 

5.     Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan esitys toiminta-alueeksi, toiminta-alueen rajaaminen, nähtävänäolo ja lausunnot

 

Entinen Itä-Kallaveden vesiosuuskunta on jättänyt 15.3.2013 Kuopion kaupungille esityksen vesijohdon ja viemäriverkoston toiminta-alueiden hyväksymiseksi. Karttulan Vesiosuuskunnan mielestä toiminta-alue voidaan hyväksyä. Vesiosuuskunta esittää liitteenä 2. olevan kartan mukaisen toiminta-alueen hyväksymistä.

 

Alueella toimii myös Neuronin jätevedenpuhdistamo, johon osuuskunta johtaa jätevesiä. Suomen aivotutkimus ja kuntoutuskeskuksen Neuronin alue ei kuulu Itä-Kallaveden vesiosuuskuntaan ja se on rajattu pois vesiosuuskunnan vesijohdon ja jätevesiviemärin toiminta-alueesta.

 

Osuuskunta on rakentanut vesijohtoa ja viemäriä Vaajasalon saareen, Niittylahden, Kolmisopenlahden alueelle ja Ison Pohjalahden rantaan. Osuuskunnan tavoitteena on ollut rakentaa vesijohtoa ja jätevesiviemäriä vuoteen 2016 mennessä Hormajärven, Katteluksen ja Puikkoniemen alueelle. Lisäksi osuuskunnan tavoitteena on rakentaa vesijohto vuoteen 2020 mennessä mm. Vuorisalon, Mökönpellon, Hemmonrannan, Kotkatniemen ja Iso-Telkon alueille.

 

Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan toiminta-alue-esityksestä kuulutettiin kaupunginvaltuuston määrittelemässä ilmoituslehdessä ja esitys oli virallisesti nähtävänä 14.10. – 11.11.2013 välisenä aikana Kuopion valtuusto-virastotalolla ja kaupungin internetsivuilla.

 

Lausunnot pyydettiin nähtävänäoloaikana seuraavilta viranomaisilta tai tahoilta:

       Pohjois-Savon ELY-keskus,

       Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut/ympäristönsuojeluyksikkö,

       Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut/ympäristöterveydenhuoltoyksikkö,

       Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut/ alueellinen rakennusvalvontayksikkö,

       Kuopion kaupungin konsernipalvelu, strategisen maankäytön suunnittelu

       Kuopion Vesi Liikelaitos

       Suomen aivotutkimus- ja kuntoutuskeskus Neuron

 

 

Lausunnon antoivat Pohjois-Savon Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Y-vastuualue (5.11.2013), Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta (14.11.2013) ja Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta (29.1.2014). Toiminta-alue-esityksestä annetut lausunnot ja niiden vastineet on esitetty liitteessä 3.

 

Varsinaista entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan vesijohtoverkoston ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-aluerajausta ei ole muutettu annettujen lausuntojen perusteella. Kaupunginvaltuuston 17.6.2013 hyväksymässä vesihuollon kehittämissuunnitelmassa vuoteen 2020 on rajattu vesihuollon selvitysalueita yhteistyössä mm. kaupungin ympäristö- ja rakentamispalveluiden, strategisen maankäytön suunnittelun kanssa huomioiden maankäyttösuunnitelmat sekä ympäristön- ja terveydensuojelulliset näkökohdat. Suunnitelmassa osa entisen Itä-Kallaveden alueista on esitetty mahdollisina vesi- ja viemärijohdon selvitysalueina. Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan esitys toiminta-alueeksi noudattelee lähes vesihuollon kehittämissuunnitelman mukaisia vesihuollon selvitysaluerajauksia. Verkostojen rakentaminen tavoitealueille ei kuitenkaan toteutunut osuuskunnan esittämässä aikataulussa. Tämän vuoksi Katteluksen ja Puikkoniemen alueille vesi- ja viemärijohdon rakentamisen tavoitevuodeksi asetetaan vuosi 2019 ja mm. Mökönpellon, Hemmonrannan, Kotkatniemen ja Iso-Telkon alueille asetetaan vesijohdon rakentamisen tavoitevuodeksi vuosi 2025.

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan antaman lausunnon perusteella tarkastellaan Vaajasalon etelärannalla sijaitsevan Alahovin viinitilan sekä siitä kaakkoon sijaitsevien rantatonttien lisäämistä jätevesiverkoston toiminta-alueeseen myöhemmin tehtävän tarkastelun perusteella.

 

Vaikutusten arviointi             -

 

 

Esitys                                         Esitän kaupunkirakennelautakunnalle sekä edelleen kaupunginhallitukselle, että entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan vesijohdon ja jätevesiviemärin toiminta-alueen osa (liite 1) hyväksytään rakennettujen vesi- ja viemäriverkostojen osalta, Katteluksen ja Puikkoniemen alueille vesi- ja viemärijohdon rakentamisen tavoitevuodeksi asetetaan vuosi 2019 ja Mökönpellon, Hemmonrannan, Kotkatniemen ja Iso-Telkon alueille asetetaan vesijohdon rakentamisen tavoitevuodeksi vuosi 2025. Itä-Kallaveden vesiosuuskunta on sulautunut 31.1.2017 Karttulan Vesiosuuskuntaan. Hyväksyttävä toiminta-alue liitetään osaksi Karttulan Vesiosuuskunnan toiminta-aluetta. 

 

Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnalla on ollut ennen vesihuoltolain muutosta hyväksytty toiminta-alue, jossa osalla alueesta laitos ryhtynyt toimenpiteisiin vesihuollosta huolehtimiseksi. Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan vesijohdon ja jätevesiviemärin toiminta-alue ei sijaitse YKR-2015 mukaisella taajama-alueella. 

 

 

 

Liitteet

 

7183/2013 Karttulan vesiosuuskunnan (ent. Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan) vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen osa 15.3.2013, tark 15.2.2017 (Liite 1)

 

 

7183/2013 Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan vesijohdon ja jätevesiviemärin esitys toiminta-alueeksi, kartta 15.3.2015 (Liite 2)

 

 

7183/2013 Lausunnot ja vastineet 11.6.2014/15.2.2017 (Liite 3)

 

 

                                                      Valmistelija                                                      

Päivi Rissanen

puh. +358 044 718 5303

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                     Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                       Merkitään, että Jari Ruponen poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 


                                                      

Liitteet

4

7183/2013 Karttulan vesiosuuskunnan (ent. Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan) vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen osa 15.3.2013, tark 15.2.2017 (Liite 1)

 

5

7183/2013 Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan vesijohdon ja jätevesiviemärin esitys toiminta-alueeksi, kartta 15.3.2015 (Liite 2)

 

6

7183/2013 Lausunnot ja vastineet 11.6.2014-15.2 (Liite 3)

 

7

7183/2013 Minna Reijosen muutosesitys

 

                                                     

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunkirakennelautakunnan esityksen.

 

 

Päätös                                          Keskustelun kuluessa jäsen Minna Reijonen teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen: "Esitän, että päätösesitykseen lisätään teksti: Toiminta-alueilla, taajaman ulkopuolella, liittyminen jätevesiviemäriverkostoon ja vesijohtoon on vapaaehtoista, mikäli kiinteistön omistaja on rakentanut tai rakentaa muun vaihtoehtoisen asianmukaisen systeemin." Perustelut liitteenä 7.

 

                                                      Jäsen Minna Reijosen tekemää esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi. Tämän jälkeen kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

                                                     

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa