Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.03.2017/Pykälä 110

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 110

Asianro 1173/10.02.02/2017

 

 

Heinjoen osayleiskaavaluonnos

 

 

Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

Heinjoen alueelle on laadittavana osayleiskaava. Osayleiskaavasta tulee oikeusvaikutteinen ja se tulee vahvistuessaan kumoamaan kaava-alueen osalta kaupunginvaltuuston 11.12.2000 hyväksymän Keskeisen kaupunkialueen yleiskaavan. Osayleiskaava ohjaa alueen yksityiskohtaista suunnittelua.

 

Osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa Heinjoen alueen käyttäminen kaupungin ylijäämämaiden läjitysalueena (maankaatopaikka) seuraavien noin 10–20 vuoden ajan. Muihin nykyisen Keskeisen kaupunkialueen mukaisiin aluevarauksiin tehdään vain pieniä tarkistuksia. Alueen luontoarvot ja mahdollisesti tuleva virkistyskäyttö huomioidaan suunnittelussa samoin kuin pintavesien suojelu.

 

Osayleiskaavasta on valmistunut kaavaluonnos. Jatkotoimenpiteinä kaavaluonnos asetetaan yleisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot. Saatujen palautteiden pohjalta kaavaluonnos tarkennetaan ehdotukseksi, joka valmistuu kesällä 2017.

 

 

Vaikutusten arviointi                 -

 

 

Esitys                                            Esitän, että kaupunginhallitus hyväksyy 27.3.2017 päivätyn Heinjoen osayleiskaavaluonnoksen siten, että se asetetaan yleisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot.

 

Liitteet

9

1173/2017 Heinjoen osayleiskaavaluonnos, 27.3.2017

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Kalle Ruokolainen

puh.  044 718 5434

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että jäsen Harri Auvinen poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

                                                      Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa