RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.04.2017/Pykälä 116
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 116 | Asianro 2573/02.02.02/2017 |
Kuopion kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös
Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen
Talous- ja omistajaohjaus
Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätös sisältää tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen. Lisäksi kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen tuloslaskelmien ja taseiden yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.
Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja.
Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan tai kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin tuloslaskelmassa, taseessa tai rahoituslaskelmassa.
Kunnanhallituksen on kuntalain 115 §:n 3 momentin mukaan tehtävä toimintakertomuksessa esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Kuopion kaupungin talous toteutui odotettua paremmin. Toimintakate toteutui 14,4 milj. euroa talousarviota parempana ja verotulot ja valtionosuudet toteutuivat myös talousarviota suurempina. Vuosikate oli 20,5 milj. euroa talousarviota parempi. Kaupungin tulorahoitus oli lähes riittävä kattamaan investoinnit. Kaupungin velkamäärä kasvoi vain 0,3 milj. euroa.
Kaupungin tilikauden tulos oli 5,8 milj. euroa alijäämäinen ja taseen kertynyt ylijäämä 111,2 milj. euroa. Konsernin tilikauden tulos oli 23,9 milj. euroa ylijäämäinen ja konsernitaseen kertynyt alijäämä on 15,8 milj. euroa.
Merkitään, että tilinpäätöksessä asukaslukuna käytetty ennakkotieto muutetaan viralliseksi asukasluvuksi valtuustolle jaettavaan tilinpäätökseen ja samalla korjataan tarvittaessa tunnusluvut.
Vaikutusten arviointi Merkitään, että asia on ilmasto- ja yritysvaikutuksiltaan neutraali.
Liitteet | 1 | 3753/2017 Kuopion kaupungin tilinpäätös 2016 |
Valmistelija
Pirjo Salmelainen | puh. +358 44 718 2807 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Petteri Paronen
1. Kaupunginhallitus päättää omalta osaltaan hyväksyä kaupungin vuoden 2016 tilinpäätöksen.
2. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle vuoden 2016 tilikauden – 6.251.189,30 euron tuloksen käsittelystä seuraavaa:
• tuloutetaan suunnitelman mukaan ydinkaupungin poistoeroa 20.994,63 euroa, tilakeskuksen poistoeroa 255.233,82 euroa, Kuopion Vesi liikelaitoksen poistoeroa 22.227,22 euroa ja Pohjois-Savon pelastuslaitoksen poistoeroa 130.366,74 euroa, yhteensä 428.822,41 euroa
• katetaan tilikauden alijäämä 5.822.366,89 euroa taseen edellisten tilikausien ylijäämästä kuluvan vuoden kirjanpidossa.
3. Oikeuttaa talous- ja omistajaohjausyksikön tekemään tilinpäätökseen mahdolliset tekniset korjaukset.
Päätös Merkittiin, että talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen ja muutosjohtaja Petri Kangasperko olivat kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä.
Merkittiin, että valtuuston puheenjohtaja Markku Rossi ja jäsenet Tapio Tolppanen sekä Nelli Berg-Väänänen poistuivat kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana.
Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |