Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.04.2017/Pykälä 122

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 122

Asianro 6306/01.01.03/2014

 

 

Oikaisuvaatimus toimistotyöajan lepotaukojärjestelyistä

 

 

Henkilöstöjohtaja Markku Mattila
Työnantajapalvelu

 

 

Pääluottamusmiehet ovat tehneet oikaisuvaatimuksen kaupunginhallituksen päätöksestä 19.12.2016 § 400, joka koski kaupunginhallituksen 15.12.2014 § 443 tekemän päätöksen täytäntöönpanoa. Oikaisuvaatimus on liitteenä. Siinä vaaditaan, että kaupunginhallitus kumoaa toimeenpanon virkamiesten osalta.

 

 

Esitys                                            Esitän, että kaupunginhallitus hyväksyy oikaisuvaatimuksen ja oikaisee täytäntöönpanoa koskevan päätöksensä 19.12.2016 § 400 siten, että se ei koske viranhaltijoita. Päätös pitää oikaista, koska viranhaltijoiden oikeus ruokailla työajalla perustuu ns. kuntakohtaiseen erityislaatuiseen järjestelmään, jolla on virkaehtosopimuksen luonne. Työnantaja ei voi yksipuolisesti muuttaa sitä.

 

 

Liitteet

8

6306/2014 Oikaisuvaatimus

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Markku Mattila

puh. +358 44 718 2231

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy henkilöstöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa