RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 21.06.2017/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 32 | Asianro 4900/02.02.00/2017 |
Pohjois-Savon pelastuslaitoksen talousarvioesitys vuodelle 2018
Taloussuunnittelija Kirsti Tarvainen 12.6.2017:
Pelastuslaitoksen talousarvioesityksen valmistelu on käynnistetty niin, että se voidaan toimittaa Kuopion kaupungin konsernipalvelun talous- ja omistajaohjaus yksikköön syyskuun alussa.
Talousarvioesityksen jättöaika kaupunginhallitukselle on 11.9.2017. Pelastuslaitoksen talousarvioesitys tulee lähettää kuntiin ja sairaanhoitopiirille lausuntoa varten ennen sen lopullista hyväksymistä lautakunnassa. Kuntien tulee toimittaa vastauksensa 22.8.2017 mennessä. Aluepelastuslautakunta käsittelee lausuntojen antamisen jälkeen talousarvion uudelleen syyskuun kokouksessaan, jonka jälkeen esitys lähtee Kuopion kaupunginhallituksen ja edelleen Kuopion kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Muilta kuin perusteluteksteissä mainitulta osin talousarviossa ei ole huomioitu maakuntauudistuksen mahdollisia vaikutuksia vuoden 2018 talouteen.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Aluepelastuslautakunta hyväksyy pelastuslaitoksen talousarvioesityksen vuodelle 2018 ja lähettää sen kuntiin ja sairaanhoitopiirille lausunnolle.
Liitteet | 3 | 4900/2017 Talousarvioesityksen toiminta ja tavoitteet |
| 4 | 4900/2017 Tulos- ja rahoituslaskelmat 2018 |
| 5 | 4900/2017 Kuntien maksuosuudet pelastustoimen vuoden 2018 kustannuksiin |
| 6 | 4900/2017 Taloussuunnitelma käyttötaloudesta ja investoinneista |
| 7 | 4900/2017 Talousarvioesityksen perustelut |
Valmistelija
Kirsti Tarvainen | puh. +358 17 18 8117 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Pelastusjohtaja Jukka Koponen
Aluepelastuslautakunta hyväksyy pelastuslaitoksen talousarvioesityksen vuodelle 2018 ja lähettää sen kuntiin ja sairaanhoitopiirille lausunnolle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |