RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.07.2017/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
§ 40 | Asianro 5855/00.02.04/2017 |
Tilatyöryhmän nimeäminen
Kaupunginhallituksen asettamana on toiminut vuoden 2014 alusta lukien luottamushenkilöistä koostuva nelijäseninen tilatyöryhmä, jonka tehtävänä on ollut seurata tilakeskukselle asetettujen toiminnallisten tavoitteiden toteutumista sekä valmistella tarvittaessa päätöksentekoa varten toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi.
Tarkoituksenmukaista on, että kaupunginhallitus asettaa tilatyöryhmän jatkamaan toimintaa myös uudella toimikaudella.
Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta
Kaupunginhallitus
1. nimeää luottamushenkilöistä koostuvan nelijäsenisen tilatyöryhmän,
2. nimeää työryhmän jäsenistä yhden työryhmän puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi,
3. päättää, että viranhaltijaedustajina työryhmän työskentelyyn osallistuu toimitilajohtaja ja viestintä- ja hallintopalvelupäällikkö. Työryhmän työskentelyyn voi tarvittaessa osallistua myös muita viranhaltijoita,
4. päättää, että työryhmän kokouksista maksetaan kokouspalkkiot noudattaen kaupunginhallitusta koskevia hallintosäännön määräyksiä ja
5. päättää, että tilatyöryhmän toimikausi on kaupunginhallituksen toimikausi.
Päätös Kaupunginhallitus nimesi tilatyöryhmän yksimielisesti seuraavassa kokoonpanossa:
Antti Kivelä, puheenjohtaja
Tiina Kaartinen, varapuheenjohtaja
Pekka Kantanen
Leila Saramäki
Kaupunginhallitus hyväksyi muilta osin yksimielisesti palvelualuejohtaja Markku Tervahaudan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |