RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 22.08.2017/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 15 | Asianro 2138/12.00.01.00/2017 |
Kuopiolainen opetus - lupa innostua / Kuopion kaupungin koulutuspoliittinen ohjelma
Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö
Kuopion kaupunginhallitus on kokouksessaan 26.10.2015 (310§) käsitellyt valtuustoaloitetta kaupungin uuden koulutuspoliittisen ohjelman laatimiseksi (8562/12.00.01.00/2014) ja hyväksynyt valtuustoaloitteeseen annetun selvityksen, jonka mukaan Kasvun ja oppimisen palvelualue lähtee valmistelemaan koulutuspoliittista ohjelmaa. Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 9.11.2015 (98§) merkinnyt annetun selvityksen tiedoksi.
Prosessi käynnistyi helmikuussa 2016 työpajalla, jossa oli mukana Kasvun ja oppimisen lautakunnan jäseniä, palvelualuejohtaja, asiakkuusjohtajat, palvelupäälliköt, kaikki Kuopion peruskoulujen ja lukioiden rehtorit sekä henkilöstön edustus. Aloitustyöpajan jälkeen työpajoissa on ollut mukana laaja joukko keskeisiä toimijoita sekä sidosryhmien ja yhteistyötahojen edustajia ja koulutuspoliittisen ohjelman luonnosta on esitelty keskeisille toimijoille. Väliraportti laadintatyöstä on annettu Kasvun ja oppimisen lautakunnalle elokuussa 2016.
Koulutuspoliittisen ohjelman laadintaprosessin vetäjänä toimi Mika Karjalainen Siverplanet Oy:stä ja prosessi suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä paikallisten toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Prosessi koostui viidestä työpaja-aihiosta: muutostrendit, visio ja toiminta-ajatuksen määrittely, strategiset painopistealueet, strategiset linjaukset, toimeenpano ja mittarit.
Valmisteluprosessin tuotoksena on syntynyt esitys Kuopion kaupungin koulutuspoliittiseksi ohjelmaksi vuosille 2017-2025 ”Kuopiolainen opetus – lupa innostua”. Ohjelma sisältää vision ja toiminta-ajatuksen, keskeiset painopistealueet ja ydin linjaukset sekä ohjelman toimeenpanon periaatteet ja seurannan mittarit.
Koulutuspoliittisen ohjelman keskiössä on kasvaminen ja oppiminen, oppijoiden omia vahvuuksia korostaen sekä kasvulle ja oppimiselle suotuisa ympäristö, yhdessä tekeminen yhteisöllisesti, kokeillen ja tehokkaasti. Ohjelman keskeiset painopistealueet ovat seuraavat: oppimisen ja opetuksen oppijakeskeinen uudistaminen, yhdessä tekeminen verkostoissa – lähellä ja kaukana, opetushenkilöstön osaamisen ja valmiuksien kehittäminen, resurssien hyödyntäminen ja tuottavuuden parantaminen sekä johtamisen uudistaminen. Painopistealueiden sisältöjä on avattu ydinlinjauksissa.
Kasvun ja oppimisen lautakunta on hyväksynyt Kuopion kaupungin koulutuspoliittisen ohjelman kokouksessaan 15.3.2017 (§ 26) ja esittänyt sitä edelleen kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi. Koulutuspoliittinen ohjelma on tarkoitus viedä uuden valtuuston päätettäväksi syksyllä.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee asian tiedoksi.
Liitteet | 4 | 2138/2017 Kuopion kaupungin koulutuspoliittinen ohjelma |
Valmistelija
Leena Auvinen | puh. +358 44 718 4003 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas
Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.
Päätös Esittelijä esitti kaupungin hallintosäännön 143 §:n mukaisesti asian poistamista esityslistalta ja siirtämistä tiedonantoihin, koska asian on hyväksynyt edellinen lautakunta ja asia on sen jälkeen käsitelty kaupunginhallituksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |