RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 27.09.2017/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 32 | Asianro 6430/02.02.00/2017 |
Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden talousarvion 2018 valmistelutilanne
Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2018 talousarviovalmistelu on käynnistynyt kesäkuussa 2017 talouspäälliköiden, asiakkuusjohtajien ja palvelupäälliköiden yhteispalavereilla. Tämän jälkeen palvelupäälliköt ja asiakkuusjohtajat ovat yhteistyössä talouspäälliköiden kanssa valmistelleet ja koostaneet toiminnallisia muutostarpeita ja niiden euromääräisiä vaikutuksia vuoden 2018 talousarvioon. Samaan aikaan on työstetty myös henkilöstösuunnitelmaluonnoksia. Valmistelussa on käytössä kaupunginhallituksen hyväksymä Kuopion kaupungin vuoden 2018 talousarvion ja henkilöstösuunnitelman valmisteluohje.
Perusturva- ja terveyslautakunta kävi vuoden 2018 talousarvion laadintatilannetta läpi kokouksissaan 22.8.2017 ja 12.9.2017.
Talousarvion valmistelua on edelleen jatkettu asiakkuusjohtajien johdolla lautakunnan 12.9.2017 antamien linjausten mukaisesti. Jatkovalmistelussa on edetty lähemmäksi 1,5 %:n mukaisen käyttökatteen kasvun tasoa. Perusturvan palvelualueen osalta nettoylitys laskettuna 1,5 %:n suuruisella toimintakatteen kasvulla on 3,5 M€ ja vastaavasti terveydenhuollon palvelualueen osalta 1 M€, josta erikoissairaanhoidon osalta laskettuna 2,5 %:n mukaisella toimintakatteen kasvulla on päästy tavoiteltuun tasoon.
Talousarvion valmistelutilannetta esitellään kokouksessa.
Vaikutusten arviointi Talousarvion laadintaan annettavalla evästyksellä saattaa olla vaikutuksia sosiaali- ja terveyspalveluihin.
PoSoTe vaikutusten arviointi
Ei suoria Posote vaikutuksia
Valmistelija
Arja Matsi | puh. +358 44 718 6118 |
Timo Kiviluoma | puh. +358 44 748 8200 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta
Perusturva- ja terveyslautakunta merkitsee tiedoksi perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2018 talousarvion jatkovalmistelutilanteen, käy asiasta tarvittavan keskustelun ja antaa viranhaltijoille tarpeelliseksi katsomansa evästyksen talousarvion laadinnan jatkotoimenpiteiksi
Päätös Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtajan ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |