Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 26.09.2017/Pykälä 24

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 24

Asianro 7284/12.00.01.00/2017

 

 

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen alkamis-, työ- ja vapaapäivät lukuvuonna 2018 - 2019

 

                                                   

Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

 

                                                          Perusopetuslain (628/98) 23 §:n mukaan lukuvuosi alkaa 1 päivänä                                      elokuuta ja päättyy 31 päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190                                                                 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi                                                              arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja                                       vapunpäivä.

Lukuvuonna 2018 - 2019 on 188 koulun työpäivää.

Perusopetusasetuksen (852/98) 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään muun muassa työajoista. Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä em. suunnitelmassa olevista asioista.

Perusopetuslain tarkoittama päivähoidon järjestämä esiopetus lukuvuonna 2018 - 2019 alkaa aikaisintaan 13.8.2018 ja päättyy viimeistään 1.6.2019. Esiopetuksen tuntimäärän tulee perusopetuslain mukaan olla vähintään 700 tuntia/oppilas, koulupäivien lukumäärää ei ole määrätty. Varhaiskasvatuspalveluiden vastuualueella päätetään em. rajauksin lukuvuoden vapaa- ja toimintapäivistä.

Lukiolainsäädännössä ei ole määritelty opiskelun alkamis-, päättymis- ja loma-aikoja eikä työpäivien lukumäärää. Koulutuksen järjestäjä päättää ko. asiat.

Työ- ja vapaapäivien lv 2018-2019 luonnos on ollut kommentoitavana kouluilla ja sitä  on käsitelty seuraavissa kokouksissa:

- perusopetuksen rehtorikokous  3.8.2017

- lukiokoulutuksen johtotiimi 7.8.2017

 

 Yhteenvetona on päädytty seuraavanlaiseen esitykseen:

- koulut alkavat 13.8.2018

- viikon mittainen syysloma on viikolla 42

- vapaapäivä 7.12.2018

- syyslukukauden viimeinen työpäivä on 21.12.2018

- kevätlukukausi alkaa 2.1.2019

- viikon mittainen talviloma on viikolla 10

- kouluvuoden viimeinen työpäivä on lauantaina  1.6.2019

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää, että

- koulut alkavat 13.8.2018

- viikon mittainen syysloma on viikolla 42

- vapaapäivä 7.12.2018

- syyslukukauden viimeinen työpäivä on 21.12.2018

- kevätlukukausi alkaa 2.1.2019

- viikon mittainen talviloma on viikolla 10

- kouluvuoden viimeinen työpäivä on lauantaina  1.6.2019

 

 

Liitteet

7

7284/2017 Esitys perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja vapaapäiviksi 2018 - 2019

 

                                                          Valmistelija                                                           

Antti Kervinen

puh. +358 44 718 4040

Taina Vainio

puh. +358 44 718 4018

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa