RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 07.12.2017/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 52 | Asianro 8106/10.03.00.00/2017 |
Oikaisuvaatimus / 476-402-3-129 / Peltolantie 33 / Rakennuslupainsinöörin (läntinen alue) päätös 10.10.2017 § 971 / Toimenpidelupa / puistomuuntamo
Rakennuslupainsinööri Niko Karvonen
Alueellinen rakennusvalvonta
Tiivistelmä
Rakennuslupainsinööri Niko Karvonen on 10.10.2017 § 971 myöntänyt luvan puistomuuntamon rakentamiseen kiinteistölle 476-402-3-129.
Naapurikiinteistön 476-402-3-135 omistaja on tehnyt päätöksestä oikaisuvaatimuksen 26.10.2017. Hakijalta on pyydetty vastine 27.10.2017. Hakija on antanut vastineen 7.11.2017.
Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa ja lautakunta ottaa sen käsiteltäväkseen.
Kiinteistön 476-432-12-0 omistajan tekemä oikaisuvaatimus 26.10.2017
Vaatimus perusteineen
Olen saanut tiedoksi Savon Voima Verkko Oy:lle myönnetyn toimenpideluvan, joka koskee rakennuspaikkaa 476-402-0003-0129 osoitteessa Peltolantie 33 Maaninka.
Esitin huomautuksena toimenpidelupahakemukseen naapurin kuulemisessa, että rakennusaikainen ja muu liikennöinti puistomuuntamolle tulee toteuttaa muuta kautta kuin omistamani kiinteistön sisäänajoliittymän edustalta Peltolantieltä. Omistamani kiinteistön edustalla on nykyisellään puistomainen lähivirkistysalue, jota ei tule puistomuuntamon rakentamisen tai huollon kautta muuttaa liikennöintiin tarkoitetuksi väyläksi. Mikäli ajoneuvoliikennöinti mahdollistuu puistomuuntamon rakennus- tai huoltotöille, on todennäköistä, että sitä käytetään muuhunkin ajoneuvoliikennöintiin ja kiinteistömme edustan viheralue muuttuu tosiasiassa liikenneväyläksi. Tämä johtaa muun muassa mopo- ja mönkijäajelun lisääntymiseen kiinteistömme edustalta. Huomautukseni on myös alueen nykyisen puistomaisen ilmeen säilyttämisen kannalta perusteltu ja vähemmän ympäristöön kajoava.
Oikaisuvaatimuksen alaisesta päätöksestä ei riittävällä tavalla ilmene, miten antamani vastine on toimenpideluvan myöntämisessä huomioon otettu. Päätöksen perustelut ovat epäselvät, eikä minulla ole ollut käytettävissä hakijan vastinetta, jossa huomatukseni sisältöä on laajemmin arvioitu. Jätän oikaisuvaatimuksen tältä osin monelta osin ehdollisena.
1. Rakennusaikainen liikennöinti
Päätöksessä todetaan lisäselvityksenä toteutettu naapurin kuuleminen ja, että ”hakijan mukaan huolto muuntamolle Peltolantieltä on ainoa mahdollinen, rakennustyön aikaiset liikennöinnit on mahdollista ottaa huomioon hakijan toiveiden mukaisesti (kurs. KL). ”
Mikäli em. lauseessa on kursiivilla kirjoitetussa kohdassa kirjoitusvirhe ja sillä todellisuudessa tarkoitetaan, että rakennusaikaiset liikennöinnit on mahdollista ottaa huomautuksen tekijän eli naapurin toiveiden eikä hakijan toiveiden mukaisesti, tähän kohtaan en vaadi muuta muutosta vaan kirjoitusvirheen korjaamista.
Mikäli em. lause on kuitenkin asiasisällöllisesti oikein kirjoitettu, vaadin, että rakennusaikainen ajoneuvoliikennöinti muuntamolle tulee hoitaa muuta kautta kuin Peltolantieltä. Kyseeseen voisivat tulla purettavan sähkölinjan alusta joko Kantatieltä 77 tai Simeonintieltä päin, tai Peltolantieltä katsoen vastakkaisesta suunnasta Tuomaantieltä. Nämä vaihtoehtoiset liikennereitit ovat Peltolantien kautta tapahtuvaa liikennettä parempia, koska ne ennestäänkin puutonta nurmialuetta ja niitä käyttämällä vältettäisiin tarpeettoman laaja kajoaminen alueen nykyiseen ympäristöön. Peltolantien päästä kiinteistöni edustalta toteutettavana huoltoliikenne edellyttäisi viheralueen ja nykyisen puistomaisen ilmeen tuhoamista, istutusten poistamista ja puiden kaatamista muuntamon rakentamisen jo muutenkin edellyttämän rakennuspaikan puiden kaadon lisäksi myös huomattavasti laajemmalta alueelta. Tämä tarpeeton kajoaminen ympäristöön vältettäisiin, mikäli liikenne hoidettaisiin esittämiäni vaihtoehtoisia reittejä, joissa ei ole nykyiselläänkään istutuksia eikä puustoa vaan joko nurmikkoa (Tuomaantie) tai hiihtoladun pohja (Kantatie 77 ja Simeonintie). Huomautukseni huomioon ottamisella rakennushanke vaikuttaisi näin alueen yleiseen ilmeeseen huomattavasti vähemmän.
2. Huoltoliikenne muuntamolle
Päätöksessä todetaan lisäselvityksenä toteutettu naapurin kuuleminen ja, että ”hakijan mukaan huolto muuntamolle Peltolantieltä on ainoa mahdollinen, rakennustyön aikaiset liikennöinnit on mahdollista ottaa huomioon hakijan toiveiden mukaisesti. ”
Päätöksestä ei ilmene, millä perusteella on päädytty siihen, että huolto muuntamolle on Peltolantieltä ainoa mahdollinen eikä huomautukseni huomioon jättämistä ole mitenkään perusteltu. Rakennuspaikalle on Peltolantien ohella kulkumahdollisuus Tuomaantien puolelta sekä myös kantatie 77 että Simeonintien puolelta (purettavan sähkölinjan alitse). Nämä vaihtoehtoiset huoltoliikennereitit ovat Peltolantien kautta tapahtuvaa liikennettä parempiakin, koska ne ovat mm. hiihtoladun sijainnista johtuen ennestäänkin puuttomia. Peltolantien päässä, kiinteistöni edustalta toteutettavana huoltoliikenne edellyttää viheralueen nykyisen puistomaisen ilmeen tuhoamista, istutusten poistamista ja puiden kaatamista. Tämä vältettäisiin, mikäli liikenne hoidettaisiin esittämiäni vaihtoehtoisia reittejä, joissa ei ole nykyiselläänkään istutuksia eikä puustoa vaan joko nurmikkoa (Tuomaantie) tai hiihtoladun pohja (Kantatie 77 ja Simeonintie).
Päätöksestä ei ilmene, miten huolto on tarkoitettu toteutettavan ja juuri tämä on oikaisuvaatimukseni kannalta ratkaiseva tieto. Mikäli huolto edellyttää ajoneuvolla liikkumista, vaadin huoltoliikenteen kulkureittiä muuntamolle joko Tuomaantien, kantatie 77 tai Simeonintien kautta em. perustein. Mikäli huolto ei edellytä ajoneuvoliikennettä vaan on hoidettavissa jalkaisin, minulla ei ole vaatimuksia asian suhteen.
Luvan hakijan vastine 7.11.2017
Hakijan vastine liitteenä.
Kunnallistekniseltä osastolta on pyydetty lausunto.
Katusuunnittelun lausunnon 14.11.2017 mukaan haetulle ajoneuvoliittymälle Peltolantien kautta ei ole estettä.
Asemakaavoituksen lausunto
Ajoyhteyden järjestäminen Peltolantien kautta on toteutettavissa vähäisin rakennustoimenpitein eikä siitä aiheudu kohtuutonta haittaa ympäröivälle asutukselle tai muulle maankäytölle. Yhteyden järjestäminen muuta kautta aiheuttaa huomattavia rakentamistoimenpiteitä ja vaikutuksia alueen luonnonympäristölle sekä ympäröivälle maankäytölle.
Esitys Esitän ympäristö- ja rakennuslautakunnalle, että rakennuslupainsinöörin 10.10.2017 § 971 päätöstä korjataan kirjoitusvirheenkorjauksena lisäselvityksen tekstiosan osalta seuraavasti:
Hakija on antanut vastineensa huomautuksesta, jossa ilmoittaa että mahdollisista kulkureiteistä muuntamolle on katselmoitu Kuopion kaupungin tontti-palveluiden ja kunnossapidon kanssa.
Kuopion kaupunki / maaomaisuuden hallintapalvelut on tehnyt 12.9.2017 päätöksen, jolla hakijalle on myönnetty oikeus puistomuuntamon perustamiseen. Mainitussa päätöksessä on lisäksi tosiasiasiallisesti myönnetty maastoliikennelain 4 §:n mukainen maaomistajan myöntämä oikeus liikkua moottorikäyttöisellä ajoneuvolla maastossa ja pysäyttää ja pysäköidä ajoneuvo maastossa puistomuuntamon perustamiseen sekä yllä- ja kunnossapitoon liittyen. Mainittu päätös on lainvoimainen. Näin ollen tältä osin tehdyt vaatimukset on jo ratkaistu lainvoimaisella päätöksellä eikä niitä voida tutkia toimenpidelupaa koskevassa asiassa.
Rakennuslupainsinööri on siten voinut maanomistajan myöntämään lupaan perustuen hyväksyä puistomuuntamon sijoittamisen ja rakentamisen edellyttämän toimenpideluvan.
Muilta osin ympäristö- ja rakennuslautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen.
Perustelut:
Rakennusvalvontaviranomaiselta ei ole toimivaltaa päättää huoltoliittymän sijoituksesta tai huoltotien rakentamisesta. Kysymys on kaupungin omistaman alueen käytöstä ja toimivalta on maaomaisuuden hallintapalveluilla joihin liittyy esimerkiksi raiteiden, johtojen sekä muiden laitteiden sijoittaminen kaupungin omistamille alueille. Asiassa ei ole kysymys asumiseen tai tonttiliittymään liittyvästä asiasta.
Maanomistajan lupa sisältää 0,4 kV:n ja 20 kV:n maakaapelin ja 7 puistomuuntamon sijoittamiseen kaupungin omistamien kiinteistöjen alueelle Maaningan kirkonkylällä. Maanomistajan lupa ei sisällä oikeutta tieliittymän eikä huoltotien tekemiseen.
Muuntamon sijoittamisella ei vaikeuteta alueen kaavoittamista eikä sen toteuttamista eikä naapuri kiinteistölle katsota aiheutuvan sijoittamisesta tarpeetonta haittaa.
Liitteet | 5 | 8106/2017 Vastine (jaetaan lautakunnan jäsenille, ei julkaista internetissä) |
Viiteaineisto | * | 8106/2017 Toimenpidelupapäätös 10.10.2017 § 971 ja pääpiirustukset (jaetaan lautakunnan jäsenille, ei julkaista internetissä) |
Valmistelija
Niko Karvonen | puh. +358 44 718 5179 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen
Lautakunta hyväksyy rakennustarkastajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |