Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.10.2017/Pykälä 153

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 153

Asianro 7550/00.01.02.00/2015

 

 

Muutoksia elinvoima- ja konsernipalvelujen toimintasääntöön

 

 

Kaupunginlakimies Vesa Toivanen
Kaupunginkanslia

 

 

                                                      Nimikemuutoksesta johtuva korjaus

 

                                                      Talous- ja omistajaohjausyksikön talousarviopäällikön virkanimike on muutettu kaupunginjohtajan päätöksellä 31.1.2017 taloussuunnittelupäälliköksi. Toimintasääntöön tulee tehdä siten vastaava korjaus nimikkeen osalta.

 

                                                      Henkilöstöpäällikön tehtävien järjestelystä johtuva muutos

 

                                                      Työantajapalvelun henkilöstöpäällikön tehtäviä hoitanut henkilö on irtisanoutunut. Toimintasäännössä henkilöstöpäällikön tehtäviksi on määritelty seuraavat tehtävät:

 

                                                      3 §;  Elinvoima- ja konsernipalvelujen henkilöstöasiasta vastaava viranhaltija on kaupungin henkilöstöpäällikkö.   

 

                                                      7 §; Henkilöstöpäällikkö päättää ryhmähenkivakuutusta vastaavan taloudellisen edun myöntämisestä ja maksamisesta, käy virka- ja työehtosopimusten mukaiset paikallisneuvottelut ja sopii paikalliset virka- ja työehtosopimukset.

 

                                                      Tarkoituksena on, että mainitut tehtävät siirretään henkilöstöjohtajan tehtäviin ja samalla tehostetaan palveluyksikön toimintaa. Henkilöstöjohtajaa on kuultu tehtävämuutoksesta ja hän on antanut siihen suostumuksensa.  

 

                                                      Esitettävä muutos:

 

                                                      3 §;  Elinvoima- ja konsernipalvelujen henkilöstöasiasta vastaava viranhaltija on kaupungin henkilöstöpäällikkö ( henkilöstöjohtaja).   

 

                                                      7 §; Henkilöstöpäällikkö (henkilöstöjohtaja) päättää ryhmähenkivakuutusta vastaavan taloudellisen edun myöntämisestä ja maksamisesta, käy virka- ja työehtosopimusten mukaiset paikallisneuvottelut ja sopii paikalliset virka- ja työehtosopimukset.

 

 

 

 

                                                      Delegoinnin muutos vahingonkorvausta koskevilta osin  

 

                                                      Toimintasäännön 7 §:ssä on mm. todettu seuraavaa:

 

                                                      Kaupunginlakimiehen tai lakimiehen viranhaltija päättää vahingonkorvauksesta lomituspalvelua lukuun ottamatta konsernipalvelun tehtäväalueeseen kuuluvissa asioissa, kun maksettava korvaus ei ylitä 10.000 euroa. Muutoin vahingonkorvauksista päättää kaupunginhallitus.

 

                                                      Vahingonkorvauksesta päättämisellä on tarkoitettu esine- ja henkilövahinkojen korvaamisen ohella myös korvauksen myöntämistä taloudellisesta vahingosta ja siten esim. sellaisen sovinnon tekemistä riita-asiassa, jossa kaupungin taholta suoritetaan korvausta asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi. Korvausasioiden tehokkaamman ja sujuvamman käsittelyn turvaamiseksi delegointirajaa esitetään nostettavaksi 15.000 euroon (alv 0%) . Samalla toimintasäännön tekstiä täsmennetään lomituspalvelun osalta siten, että vahingonkorvauksen myöntäminen koskee myös lomituspalvelun toimintaa lomituspalvelun työntekijän aiheuttamaa vahinkoa lukuun ottamatta, jonka osalta päätöksen korvauksen myöntämisestä tekee toimintasäännön 6 §:n perusteella lomituspalvelujohtaja, kun maksettava korvaus ei ylitä 2.000 euroa.     

 

                                                      Esitettävä muutos:

 

                                                      Kaupunginlakimiehen tai lakimiehen viranhaltija päättää vahingonkorvauksesta lomituspalvelua (lomituspalvelun työntekijän työssään aiheuttamaa vahinkoa) lukuun ottamatta elinvoima- ja konsernipalvelujen tehtäväalueeseen kuuluvissa asioissa, kun maksettava korvaus ei ylitä 10.000 (15.000) euroa (alv 0%). Muutoin vahingonkorvauksista päättää kaupunginhallitus.

 

 

 

Esitys                                            Esitän kaupunginhallitukselle, että elinvoima- ja konsernipalvelujen toimintasääntöön tehdään edellä mainitut muutokset ja muutokset tulevat voimaan heti. 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunginlakimiehen esityksen.

 

 

Päätös                                          Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa