RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.11.2017/Pykälä 165
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 165 | Asianro 2160/02.02.02/2017 |
Tekninen talousarviomuutos
Va. talous- ja rahoitusjohtaja Jaana Kuuva
Talous- ja omistajaohjaus
Kaupunkirakennelautakunta on kokouksessaan 20.9.2017/§ 44 esittänyt seuraavaa:
Yhdyskuntarakentamisen uudelleen ryhmittelyn myötä on tarve tehdä tekninen talousarviomuutos koskien pienvenesatamien investointien määrärahoja. Teknisessä talousarviomuutoksessa ei tule muutoksia määrärahojen kokonaissummiin, ainoastaan hankkeiden välisiä muutoksia, jossa em. toiminnot siirretään Yleisten alueiden -kohteelta Satamat -kohteelle.
Muutos perustuu viimeisimpään palveluorganisaatiomuutoksen, missä ulkoi-
lu- ja virkistyspalvelut siirtyivät hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelta
kaupunkiympäristön palvelualueelle.
Esitys Investointimääräraha (1000 €) esitetään uudelleen kohdennettavaksi seuraavasti:
Yhdyskuntarakentamisen uudelleen ryhmittely
TA2017 Muutos Yhteensä
Satamat 1364000 0 -580 -580
Yleiset alueet, puistot
ja virkistysalueet
1363100 -2400 580 -1 820
Muutos on nettovaikutukseltaan 0 euroa.
Vaikutusten arviointi Merkitään, että asia on ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan neutraali.
Valmistelija
Jaana Kuuva | puh. +358 44 718 2788 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle talousarviomuutokset hyväksyttäväksi.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |