Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.12.2017/Pykälä 224

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 224

Asianro 8047/00.01.00/2017

 

 

Matkojenyhdistelytoiminnan kehittäminen osana maakuntauudistusta

 

 

                                                      Pohjois-Savon matkojenyhdistelykeskus (MYK) on perustettu vuonna 1998 vammaispalvelujen kehittämishankkeena.  Perustajakuntia olivat Kuopio, Siilinjärvi ja Nilsiä. Myöhempinä vuosina mukaan liittyivät Lapinlahti, Pielavesi, Kiuruvesi, Iisalmi, Leppävirta, Varkaus, Tuusniemi ja Juankoski. MYK vastaa vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolainkuljetusten järjestämisestä Kuopiossa. Kuljetukset hoidetaan ensisijaisesti palveluliikennettä hyödyntämällä ja toissijaisesti muita kuljetusmuotoja käyttäen. Ensimmäiset 15 vuotta toimintaa on organisoinut sosiaali- ja terveyskeskus, jonka jälkeen palvelualueuudistuksen päätöksen mukaisesti toiminnan organisointia on hoitanut kaupunkiympäristön palvelualueen joukkoliikenneyksikkö.

 

Maakuntauudistuksen esiselvitysvaiheen Kansalaiset työryhmä on pohtinut joukkoliikenneasioita tulevassa maakunnassa. Työryhmässä ovat olleet edustettuina Ely-keskuksen, Kelan ja soten edustajat.  Työryhmän yhteisenä näkemyksenä on ollut aikaansaada maakuntauudistuksessa koko maakunnan kattava matkojenyhdistelytoiminta, joka pystyy yhdistelemään yhteiskunnan maksuvastuulla olevia kuljetuksia mahdollisimman laajasti ja tehokkaasti.  Matkojenyhdistelytoiminnan kehittäminen sisällöllisesti esimerkiksi matkatilausautomatiikan ja laskutustoimintojen osalta on tarpeellista alueellisen laajenemisen ja eri liikennemuotojen hallinnan onnistumiseksi. Matkojenyhdistelytoiminnan rooli nähdään tulevassa maakunnassa merkittävänä.  Valtakunnallisesti on tavoitteena, että joka maakunnassa on matkojenyhdistelykeskus.

 

On suunniteltu, että Kuopion kaupungin Perusturvan palvelualueen alainen vammaispalveluyksikkö ostaisi Kuopion kaupungin järjestämisvastuulla olevien perusturvan palvelualueen kuljetukset IS-Hankinta Oy:ltä 1.3.2018 alkaen.  MYK:n henkilöstö siirtyisi IS-Hankinnan palvelukseen vanhoina työntekijöinä liikkeen luovutuksen ehdoin samasta ajankohdasta. IS-Hankinta Oy:llä on valmiina logistista osaamista Pohjois-Savon tavarakuljetusten hankinnassa ja se kilpailuttaa tällä hetkellä jo lähes kaikkien maakunnan kuntien kuljetuspalvelut ja monet muut palvelut.  Näyttää siltä, että IS-Hankinta tulee organisaationa sekä maakunnan että kuntien omistukseen.

 

MYK:n toimintojen siirtäminen osaksi IS-Hankinta Oy:n palveluja, mahdollistaa erilaisten kuljetuspalvelujen organisoinnin tulevan maakunnan tarpeisiin.  Matkojenyhdistyspalvelun tuottaminen käsittää taksi- ja palveluliikenteen.

 

MYK:ssä työskentelee tällä hetkellä kuusi henkilöä. Koska toiminnan ja henkilöstön siirtämisellä on vaikutuksia henkilöstöön, asiassa on käyty lain edellyttämä yhteistoimintamenettely, jossa on päädytty yksimielisyyteen siitä, mitä vaikutuksia siirrosta on henkilöstölle ja että MYK:n liiketoiminnan siirto IS-Hankinta Oy:lle voi tapahtua.

 

Pohjois-Savon matkojenyhdistelykeskuksessa mukana oleviin kuntiin on oltu yhteydessä asiasta. Siirron myötä tarkoituksena on, että kunnat solmivat sopimuksen matkojenyhdistelypalveluista suoraan IS-Hankinnat Oy:n kanssa, jolloin kaupunki voi irtisanoa kuntien kanssa solmitut yhteistyösopimukset.

 

Asiaa on valmisteltu työryhmässä, jossa on osallistunut IS-Hankinta Oy:n edustuksen lisäksi palvelualueiden sekä konsernipalveluiden edustus. Asiassa on pyydetty lausuntoa Kuopion seudun joukkoliikennelautakunnalta sekä perusturva- ja terveyslautakunnalta, jotka ovat toimittaneet lausunnot asiaan liittyen. Lautakuntien lausunnot ovat liitteenä.

                          

Siirtoa vastaavat muutokset on tarkoitus tehdä vuoden 2018 talousarvioon ja tarkoituksena on, että laskutuspalvelu hoidetaan joukkoliikenneyksikön kautta 31.3.2018 saakka. Toiminnan siirtämisellä on mahdollisuus saada kustannussäästöjä tulevaisuudessa henkilökuljetusten sekä logistiikan tehostumisen myötä. Tässä vaiheessa siirto on kustannusneutraali. 

 

 

Liitteet

1

8047/2017 perusturva- ja terveyslautakunnan lausunto

 

2

8047/2017 Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan lausunto

 

3

8047/2017 kauppakirja toimiston irtaimesta

 

4

8047/2017 liiketoimintojen siirtosopimus

 

5

8047/2017 LIITE 1 henkilöstön siirtosopimus

 

6

8047/2017 LIITE 2 siirtyvät sopimukset

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Kauko Pursiainen

puh. +358 44 718 3202

Anne Simonen-Ruuskanen

puh. +358 44 718 5116

Lari Tiikasalo

puh. +358 44 718 3120

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että

1.  kaupunki hyväksyy Pohjois-Savon Matkojenyhdistelykeskuksen toiminnan siirtämisen IS-Hankinta Oy:lle,
2.  kaupunki hyväksyy luonnokset liiketoiminnan siirtosopimuksesta, toimiston irtaimen myynnistä koskevasta kauppakirjasta ja henkilöstön siirtosopimuksesta sekä valtuuttaa tekemään teknisiä muutoksia sopimuksiin kansliatoimenpitein ja
 
3.  kaupunki irtisanoo kuntien yhteistoimintasopimukset irtisanomisajan puitteissa.

 

Päätös                                          Merkittiin, että henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen ja kuljetuspalveluvastaava Päivi Pakarinen olivat kokouksessa kuultavina asiakohdassa. Simonen-Ruuskanen ja Pakarinen poistuivat kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

                                                      Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa