RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maaningan pitäjäraati
Pöytäkirja 20.12.2017/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
35 §
Liikenneturvallisuusjärjestelyt Mäntyrinteen liittymästä valtatie 77:lle
Päätösehdotus
Käärmelahdessa Mäntyrinteen liittymä valtatielle 77:lle ei ole liikenteellisesti turvallinen. Asutuksen lisääntyminen kaavoituksen myötä tulee lisäämään Mäntyrinteen liittymän vaarallisuutta.
Puheenjohtajan ehdotus:
Minna Valtanen valtuutetaan hoitamaan Mäntyrinteen liittymän liikenneturvallisuusjärjestelyasia Pohjois-Savon ELY-keskukseen ja siihen liittyvien tahojen kanssa. Samassa yhteydessä esitetään myös Käärmelahdessa olevan Väänälänrannantien ja Tortteentien liittymien liikenneturvallisuuden kohentamista mm. kääntymiskaistojen parantamisen ja lisäämisen suhteen.
Päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |