RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 07.02.2018/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
847/2018 Kartta Niiralan nopeusrajoitusmuutos |
§ 25 | Asianro 847/08.00.00/2018 |
Niiralan nopeusrajoitukset
Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut
Yleistä Kohteet sijaitsevat Niiralan (7) kaupunginosassa ns. etu-Niiralassa Niiralankadun, Valkeisenkadun, Mustinlammenkadun ja Huuhankadun molemmin puolin.
Niiralan pohjoisosan (ns. etu-Niirala, kuva 1.) alueen rakennuskanta koostuu lähes kokonaisuudessaan kerrostaloista, vain Rajakadun länsireunalla on yksittäisiä pientaloja.
Alueen kokoojakatujen (Niiralankatu, Mustinlammenkatu, Huuhankatu (Mustinlammenkadusta) etelään, Rovastikatu, Valkeisenkatu, Kotkankallionkatu ja Välikatu) ajoradan leveys vaihtelee välillä 8,5…9,5 metriä (Niiralankadun nyk. poikkileikkaus n. 11,5 metriä ja uuden katusuunnitelman mukainen poikkileikkaus 7,0 metriä). Kadunvarsipysäköinti on pääosin sallittu ainakin ajoradan toisella puolella lukuun ottamatta Niiralankatu, missä pysäköinti on pääosin kielletty.
Alueen asuntokatujen (Rajakatu, Nahkurinkatu, Pyöräkatu, Kultasepänkatu, Umpikuja, Teatterikuja ja Huuhankatu välillä Niiralankatu Mustinlammenkatu) ajoradan leveys vaihtelee välillä 5.5 metriä (Nahkurinkatu) - 8.5 metriä (Huuhankatu välillä Niiralankatu Mustinlammenkatu). Asuntokaduilla kadunvarsipysäköinti on pääsääntöisesti sallittu ainakin ajoradan toisella puolella. Huuhankadun pohjoispäässä pysäköinti on sallittu kadun molemmin puolin, samoin Pyöräkadulla missä pysäköinti on järjestetty ajoradan ulkopuolelle.
Kuva 1. Nopeusrajoituksen muutosesityksen aluerajaus (lisäksi Umpikuja rajauksen eteläpuolelta)
Liikenneverkko
Henkilöautoliikenne Niiralankatu toimii alueen länsi – itä suunnan lävistävänä pääväylänä johon liittyy alueellinen kokoojakatu Mustinlammenkatu (jatkuu etelässä Huuhankatuna) ja kokoojakatu Rovastinkatu. Lisäksi Niiralankatuun liittyy nykytilassa liikenneverkollisesti asuntokadut Rajakatu ja Pyöräkatu.
Alueelliseen kokoojakatuun Mustinlammenkatu/Huuhankatu liittyy kokoojakaduista Kotkankallionkatu, Rovastinkatu ja Välikatu sekä asuntokaduista Huuhankatu välillä Niiralankatu Mustinlammenkatu ja Rajakatu.
Alueen eteläreunan kokoojakatuna toimivaan Valkeisenkatuun liittyvät kokoojakadut Rovastinkatu ja Välikatu sekä asuntokadut Teatterikuja ja Valkeisenkadun haara Valkeisenlammen pohjoispäässä.
Niiralankadun eteläpuolella sijaitsevaan, Niiralankadun suuntaiseen kokoojakatuun Kotkankallionkatu liittyy kokoojakatuna Rovastinkatu ja asuntokatuna Rajakatu.
Lisäksi alueella on Pyöräkatuun liittyvä asuntokatu Kultasepänkatu.
22.11.2017 kaupunkirakennelautakunnan hyväksymän Niiralankadun katusuunnitelman välillä Suokatu Viestikatu mukaisesti alueen liikenneverkko tulee muuttumaan tulevaisuudessa siten, että Rajakadun eteläisen haaran (välillä Niiralankatu Kotkankallionkatu), Rovastinkadun ja Mustinlammenkadun pohjoisen haaran (välillä Niiralankatu Kultasepänkatu) liittymät katkaistaan Niiralankadusta. Tulevaisuudessa Rajakadun eteläinen haara liitetään Kotkankallionkatuun ja Mustinlammenkadun pohjoinen haara liittyy vain Kultasepänkatuun. Edellä mainitut muutokset muuttavat näiden katujen luonnetta selvemmin asuntokaduksi, erityisesti Rovastinkadun osalta.
Joukkoliikenne Niiralankatu on kantakaupungin yksi joukkoliikenteen pääyhteyksistä Savilahden ja keskustan välillä. Niiralankatua pitkin kulkee yhteensä yksitoista (11) joukkoliikennelinjaa (linjat nro. 2, 4, 5, 7, 16, 20, 21, 23, 31, 35 ja 40). Lisäksi Niiralan lävistää yksi pienkalustolinja (linja nro. 1) joka kulkee Niiralan osalta seuraavia katuja pitkin:
§ Linja 1. Niiralankatu - Mustinlammenkatu - Huuhankatu - Ruotsinkatu - Keihäskatu
Jalankulku- ja pyöräily Alueen pyöräilyn pääväylänä toimii Niiralankatu yhdistäen kehittyvän Savilahden alueen ja keskustan myös pyöräilyn osalta. Nykytilassa Niiralankadun molemmilla reunoilla on yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä, mutta hyväksytyn katusuunnitelman mukaisesti kadun eteläreunalle toteutetaan kesän 2018 aikana erillinen pyöräväylä. Lisäksi Pyöräkadulla ja Valkeisenkadulla on yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä. Pyöräkadulla kadun pohjoisreunan yhdistetty väylä muodostaa yhtenäisen pyöräily-yhteyden KYS:n alueen ja ns. kuntolaakson välille. Etelä-pohjoissuunnassa pyöräilyn alueellisena yhteytenä toimii alueen lävistä Mustinlammenkatu/Huuhankatu, jonka länsireunalla on yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä. Edellä mainittu väylä yhdistää Niiralan eteläosan omakotitaloalueen keskustaan. Muutoin alueen pyöräily tapahtuu ajoradalla.
Alueen kaduilla on Nahkurinkatua, Teatterikujaa ja Umpikujaa lukuun ottamatta ajoradan yhteydessä korotettu jalkakäytävä vähintään kadun toisella reunalla. Näin ollen jalankulku tapahtuu pääosin ajoradan ulkopuolella.
Muutokset nykyiseen nopeusrajoitukseen ja perustelut
Nykyiset nopeusrajoitukset
Niiralankadulla on tällä hetkellä voimassa taajama-alueen yleisrajoitus, 50 km/h:ssa, mutta em. katusuunnitelmassa on hyväksytty kadun nopeusrajoitukseksi alueellinen 40 km/h:ssa nopeusrajoitus. Muutoin alueella on yllä mainituilla kaduilla tällä hetkellä voimassa alueellinen 40 km/h:ssa nopeusrajoitus, lukuun ottamatta Huuhankatuun liittyviä Rajankadun osuuksia, joilla on voimassa jo aiemmin asetettu alueellinen 30 km/h nopeusrajoitus.
Onnettomuustiedot Valmistelutyön yhteydessä tehdyn onnettomuustarkastelun mukaan alueella jota nopeusrajoituksen muutosesitys koskee, on tapahtunut viiden edellisen vuoden (vuodet 2012 - 2016) aikana yhteensä 27 poliisin tietoon tullutta onnettomuutta. Näistä viisi (5) on tapahtunut katualueen ulkopuolella ja näitä ei ole alla olevassa onnettomuuksien yhteenvedossa huomioitu.
Katualueella tapahtuneista onnettomuuksista henkilövahinkoihin (HeVa) johtaneita onnettomuuksia on ollut yhteensä kuusi (6). Yksittäisistä kaduista eniten onnettomuuksia on tapahtunut Niiralankadulla, yhteensä 10 kpl, joista viisi (5) on ollut henkilövahinkoihin johtaneita. Onnettomuuksia on tapahtunut myös Pyöräkadulla (3 kpl, ei HeVa), Hannes Kolehmaisen kadulla (5 kpl, yksi HeVa), Kotkankallionkadulla (2 kpl, ei HeVa), Rovastinkadulla (2 kpl, ei HeVa), Rajakadulla (1 kpl, ei HeVa) ja Välikadulla (ei HeVa).
Onnettomuuksia tarkasteltaessa voidaan todeta, että suurimmat yksittäiset syyt onnettomuuksille ovat peräänajo- ja kääntymisonnettomuus. Molempia onnettomuustyyppejä on tapahtunut kuusi (6) kappaletta ja näistä suurin osa Niiralankadulla. Edellä mainittujen onnettomuuksien osalta voidaan olettaa ajonopeudella olleen merkitystä onnettomuuden syntymiseen. Asuntokaduilla yleisin onnettomuustyyppi on pysäköityihin ajoneuvoihin törmääminen. Näitä onnettomuuksia on tapahtunut yhteensä kuusi (6) kappaletta ja onnettomuusraporttien mukaisesti voidaan olettaa, että näistä kahdessa onnettomuudessa käytetyllä ajonopeudella on ollut vaikutusta onnettomuuden syntyyn.
Jalankulkijoiden/pyöräilijöiden ja henkilöautojen välisiä onnettomuuksia on alueella (Hannes Kolehmaisen katu ja Niiralankatu) tapahtunut yhteensä kolme (3) kappaletta. Näistä onnettomuuksista yhdessä autoilijan ajonopeudella on todennäköisesti ollut vaikutusta onnettomuuteen ja yhdessä autoilijan ajonopeus on mahdollisesti voinut vaikuttaa onnettomuuden syntyyn.
Alueen aluenopeusrajoituksen alentamistarve
Alueen katujen nopeusrajoitusten muuttaminen yhtenäistää kokonaisuudessaan Niiralan kaupunginosan nopeusrajoituksia. Nykytilassa Niiralan eteläosan asuntokaduilla on käytössä alueellinen 30 km/h nopeusrajoitus. Etu-Niiralan kerrostalovaltaisia asuntokatuja voidaan myös verrata Petosen keskustan tai Neulamäen vastaaviin asuntokatuihin missä on jo aiemmin alennettu nopeusrajoitusta 40 km/h:ssa à 30 km/h:ssa. Nopeusrajoituksen laskeminen parantaa myös liikenneturvallisuutta, erityisesti pyöräilijöiden osalta kaduilla missä pyöräily tapahtuu ajoradalla, mutta myös jalankululle kadun ylitystarpeen osalta.
Muutokset nykyisiin nopeusrajoituksiin
Alueen kaduille esitetään muutettavaksi alueellista 30 km/h nopeusrajoitus, lukuun ottamatta Niiralankadusta etelään lähtevän Mustinlammenkadun osuutta, Huuhankadun kokoojakatu osuutta (Mustinlammenkadusta etelään), Välikatua sekä Valkeisenkatua, joille esitetään jätettäväksi voimaan nykyinen alueellinen 40 km/h nopeusrajoitus, koska ne toimivat osaltaan alueen joukkoliikennereitteinä sekä alueen henkilöautoliikenteen pääväylinä. Edellä mainituilla kokoojakaduilla myös pyöräily on pääosin eroteltu ajoradasta.
Alueen aluenopeusrajoituksen alentamistarve
Alueen katujen nopeusrajoitusten muuttaminen yhtenäistää kokonaisuudessaan Niiralan kaupunginosan nopeusrajoituksia. Nykytilassa Niiralan eteläosan asuntokaduilla on käytössä alueellinen 30 km/h nopeusrajoitus. Etu-Niiralan kerrostalovaltaisia asuntokatuja voidaan myös verrata Petosen keskustan tai Neulamäen vastaaviin asuntokatuihin missä on jo aiemmin alennettu nopeusrajoitusta 40 km/h:ssa à 30 km/h:ssa. Nopeusrajoituksen laskeminen parantaa myös liikenneturvallisuutta, erityisesti pyöräilijöiden osalta kaduilla missä pyöräily tapahtuu ajoradalla, mutta myös jalankululle kadun ylitystarpeen osalta.
Muutokset nykyisiin nopeusrajoituksiin
Alueen kaduille esitetään muutettavaksi alueellista 30 km/h nopeusrajoitus, lukuun ottamatta Niiralankadusta etelään lähtevän Mustinlammenkadun osuutta, Huuhankadun kokoojakatu osuutta (Mustinlammenkadusta etelään), Välikatua sekä Valkeisenkatua, joille esitetään jätettäväksi voimaan nykyinen alueellinen 40 km/h nopeusrajoitus, koska ne toimivat osaltaan alueen joukkoliikennereitteinä sekä alueen henkilöautoliikenteen pääväylinä. Edellä mainituilla kokoojakaduilla myös pyöräily on pääosin eroteltu ajoradasta.
Vaikutusten arviointi
Ihmiset ja ympäristö Alueella, jota nopeusrajoituksen muutokset koskevat, on muutoksella hyvin vähäinen vaikutus henkilöautoliikenteen ajoaikoihin, koska kadut ovat pituudeltaan lyhyitä. Alueen liikenneturvallisuuteen muutoksella on positiivinen vaikutus, erityisesti pyöräilyn osalta, koska isolla osalla alueen kaduista pyöräily tapahtuu ajoradalla. Nopeusrajoituksen alentaminen parantaa myös jalankulkijoiden liikkumista ja liikenneturvallisuutta katujen ylitystarpeen osalta.
VTT:n tekemän ajonopeuden ympäristö- ja liikenneturvallisuusvaikutuksia käsittelevän tutkimuksen mukaan, nopeusrajoituksen muuttaminen 40:stä 30:iin voi lisätä bensiinikäyttöisten henkilöautojen kulutusta ja näin ollen myös hiilidioksidipäästöjä (CO2). Muiden päästöjen osalta nopeusrajoituksen alentaminen hiukan vähentää hiilimonoksidipäästöjä (CO), mutta toisaalta hiukan kasvattaa typen oksidi (NOx) päästöjä. Suorien polttomoottorista johtuvien päästöjen lisäksi liikenteen päästöjä aiheuttaa nastarenkaiden päällystettä kuluttava vaikutus, joka kasvaa nopeuden kasvaessa, joskin vähäisemmässä määrin alhaisemmilla taajamanopeuksilla. Päällysteestä irtoava aines lisää katupölyn määrää, mikä on erityisesti keväisin taajamien ongelma. Näin ollen voidaan todeta, että myös päästöjen osalta nopeusrajoituksen alentamisella on kaiken kaikkiaan vähäisessä määrin positiivisia vaikutuksia.
Melun osalta nopeusrajoituksen alentamisella on positiivinen vaikutus. Kuopion kaupungin käynnissä olevassa ”Meluntorjunnan toimenpidesuunnitelmassa” saatujen ennakkotietojen perusteella ajonopeuden laskeminen 40 km/h:ssa à 30 km/h:ssa alentaa asuinalueella katuun rajautuvien kiinteistöjen melukuormitusta n. 1 - 2 dB. Tämä vastaa käytännössä liikennemelun vähenemisen osalta samaa kuin noin 25 % vähennys liikennemäärässä.
Esitys Esitän, että Niiralan kaupunginosassa seuraavilla kaduilla muutetaan
nopeusrajoitus 30 km/h:ssa:
− Rajakatu
− Rovastinkatu
− Pyöräkatu
− Kultasepänkatu
− Mustinlammenkatu välillä Niiralankatu Kultasepänkatu
− Huuhankatu välillä Niiralankatu Mustinlammenkatu
− Nahkurinkatu
− Kotkankallionkatu
− Teatterikuja
− Umpikuja
− Välikatu
− Valkeisenkadun haara Valkeisenlammen pohjoispäässä Rovastinkadun liittymän itäpuolella
Niiralankadulla nopeusrajoitus 40 km/h:ssa muutetaan jo aiemmin lautakunnan hyväksymän katusuunnitelman mukaisesti välillä Viestikatu Suokatu.
Liitteet | 32 | 847/2018 Kartta Niiralan nopeusrajoitusmuutos |
Valmistelija
Matti Vänskä | puh. +358 44 718 5075 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |